Hellekeidas

Heippa taas pitkästä aikaa! <3 Viikon blogitauko tuntuu ikuisuudelta, mutta täytyy sanoa, että se teki kyllä hyvääkin. Ei sillä, tämä blogi on ihan lemppareimpia harrastuksiani, mutta juuri nyt teki vain tosi hyvää valita iltaisin tietokoneen naputtelun sijasta kauniista pimenevistä illoista nauttiminen, kirjan lukeminen, ystävien mökin pihasaunan kuistilla istuskelu viikonloppuna, leffojen katselu ja ylipäätään yhdessäolo mieheni kanssa. Viime viikko oli nimittäin viimeinen koko perheemme yhteinen lomaviikko ja minusta tuntui aivan syntiseltä vilkuillakaan kännykkää tai tietokonetta. Nyt tuntuu kuitenkin taas tosi kivalta kirjoittaa tänne, ehtikin tulla jo ikävä!

img_7387.jpg

Otsikko on melkoisen kieli poskella kirjoitettu, sillä nopeasti kyhäämäni ”hellekeitaamme” koostui jopa takapihalle kannetusta kylpyammeesta ja usein täytetyistä vesikannuista. Ilman muuta olisimme muuten hypänneet pyörän selkään ja polkaisseet rantsulle, mutta noh, jokainen hiukankaan uutisia seurannut varmaan ymmärtää, miksi nämä Pirkanmaan järvet (lähijärvemme mukaanlukien) eivät juuri nyt tunnu erityisen uimaankutsuvilta. 😉

img_7391.jpg

Olen julistanut, että meille ei tarvitse ostaa sellaista puhallettavaa uima-allasta pojalle, koska ”tästä on niin lyhyt matka ihan oikealle rantsulle”. Mahtavatkohan olla jo joka puolelta loppu, jos tänään lähden illalla metsästämään? Hyvin kyllä tuntui tosin ihan vain kylpyammeessakin pluttaaminen viihdyttävän.

img_7402.jpg

Tomaatitkin saivat vettä pojan omasta kahvipannusta. <3 Saa nähdä, josko vielä vihreät möllykät ehtisivät muuttua punaisiksi, sillä kesähän jatkuu vielä piitkään!

img_7383.jpg

Paljon appelssiineilla maustettua vettä ja välillä pähkinöiden napostelua, siinä meidän reseptimme hellepäivän nestehukan torjuntaan ja suolatasapainon ylläpitämiseen. Vesimeloni on myös erittäin jees. 

Minkälaisia ”hellekeidasjuttuja” olette laittaneet omalle pihallenne? Vinkkejä kehiin, tuonne uimarannalle ei nyt kyllä millään uskalla mennä!

Kylläpä muuten osaankin arvostaa nyt tätä omaa takapihaa monen kerrostalossa asutun ja parvekkeettoman vuoden jälkeen. 

 

Suhteet Sisustus Oma elämä Ystävät ja perhe

Voihan ampiaiset minkä teitte!

Tässä meidän Pete, joka on hyvin lungi kaveri ja tykkää rapsutuksista, ajattelee olevansa välillä varsinainen vartiokoira ja jonka ego ei toisinaan enää lisäboostia kaipaa. Onneksi on vieläkin, sillä sunnuntaina meinasi käydä aika köpelösti. 

lokakuu2013_899.jpg

Olin viettämässä poikani ja koirani kanssa sunnuntai-iltapäivää vanhempieni luona. Kuumana päivänä oleilimme kaikki takapihalla, poika leikki vesileikkejään ja Pete-koira makasi terassin varjossa välillä pieniä haistelukierroksia pihalla tehden. Äkkiä Pete kuitenkin ryntäsi pensasaidan takaa oudosti päätään pudistellen ja minä kiljaisin, että sen päässä on ampiainen. Isäni sai häädettyä ampiaisen pois ja olin heti varma, että tuo amppari (joka oli muuten kummallisen suuri, hui) ehti pistää koiraa. Rauhoitellen nostin Peten terassille tutkiakseni mihin ampiainen oli sitä pistänyt, kun isäni käski saman tien meidät kaikki sisälle. Ikkunasta näin minäkin, kuinka pensaiden takaa nousi ampiaispilvi ylöspäin. Pete-raasu oli sitten mennyt kaivamaan maa-ampiaispesää! Sisällä hän uikutti, oli todella levoton, tärisi, eikä pystynyt laskemaan painoa takajaloilleen. Selvisi, että useampi ampiainen oli pistänyt sitä ainakin takajalkoihin. Sain pakkosyötettyä hänelle kokonaisen kyytabletin (jälkeenpäin selvisi, että annostelu on koirille 1 tabletti/ 10kg, eli aika lähelle meni!), painoin kylmää pyyhettä jalkoihin ja soitin kädet täristen numeropalveluun. Onneksi Rauman päivystävä eläinlääkäri pystyi ottamaan meidät heti vastaan, Pete sai lääkepiikit jo alle puolessa tunnissa tapahtuneesta. Kävi myös ilmi, että niin moni ampiainen ei onneksi ollut ehtinyt pistää häntä, kuin olimme pelänneet/olisi ollut mahdollista. Raukka oli kotiin päästyämme enää vain onneksi täysin lääketokkurassa, sillä vahvat kipulääkkeet tepsivät lähes heti. 

Viime yönä juotin potilaalle vettä jumppapullosta, silittelin ja seurasin vointia. Pelkäsin hirveästi jonkinlaista sydämen pettämistä sydänpotilaallamme. Vannoin viime yönä mielessäni, etten enää koskaan ärsyynny Peten vahtihaukuista (sitä paitsi sehän on täsmälleen meidän omistajien vika, kun emme puuttuneet  riittävän määrätietoisesti siihen heti, kun Pete aikanaan tuli meille) tai harmittele unenpöpperössäni aamulenkkejä. Tänään iltapäivällä Pete pyysikin jo itse ulos, joi vettä, hilasi itsensä pojan tuolin lähettyville ruoka-aikaan ja haukkui tervetulohaukkuja oven takana. <3 En voi muuta sanoa, kuin että kylläpä kävi tuuri. Enkä halua edes ajatella, että poikanikin oli leikkinyt tuon pensasaidan lähettyvillä, kun emme tienneet piilevästä vaarasta.

Kirjoitin tämän muistutuksena muillekin koiranomistajille: ampiaisenpistoon voi antaa koiralle heti kyypakkauksen tabletin (tosiaan annostelu on se 1 tabletti/ 10kg), hoitoa pistokohtaan kylmällä, sekä useamman piston tai allergisten oireiden ilmetessä heti eläinlääkäriin!

Onko muilla vastaavia kokemuksia tai muita vinkkejä lemmikkieläinten pikaensiapuun jossain muissa tilanteissa?

Suhteet Ystävät ja perhe