Tarinankertojan matkassa

Tiedän, että sanon tämän lähes jokaisesta pojan kehitysvaiheesta (paitsi uhmasta), mutta nyt täällä on meneillään aivan mahtava vaihe, nimittäin mielikuvituksen kehityksessä. Meillä asuu pieni tarinankertoja, jonka jutut yllättävät mielikuvituksellaan, saavat vanhempien hartiat hytkymään ja johdattavat mielenkiintoisiin ja monikäänteisiin keskusteluihin. 

Se voi lähteä liikkeelle oikeastaan mistä tahansa. Tänään poika valitsi iltasaduksi Astrid Lindgrenin kirjan Lotta on iloinen. Luettuani kirjan nimen ääneen, lähti liikkeelle höpötysketju, jossa hän kertoi muun muassa olevansa myös iloinen, ja että ei oo mitään hätää eikä kummituksiakaan pääse tänne sillä Ellu-kisu syö ne, on kivaa ja minulla on hyvä mieli. 

Irrotin uudet pinsetit pahvitaustasta, jonka poika keksi muistuttavan rahapussia. Sitten hän kertoi, että se on hänen rahapussinsa, hän menee sitten isona opiskelemaan ja laittaa sinne paljon kolikoita, hän saa kolikoita koska on töissä veturinkuljettajana ja siellä junassa on viidakon eläimiä ja sillä matkustetaan Helsinkiin. 

Hauskoja juttuja tulee sellaisella syötteellä, että jos emme nyt taltioi niitä juttuja videolle perhealbumeihin niin myöhemmin harmittaa. <3

img_6883.jpg

Kävimme aamupäivällä hengittelemässä merimaisemia Uudenkaupungin Pakkahuoneella, joka oli minun lapsuuteni kesien ehdoton ykkönen kesäkahviloista. Pakkahuoneen vierasvenesatama tarkoitti sitä, että takana oli ensimmäinen hieman pidempi yhtäjaksoinen veneilypätkä, ja että pääsi rantakahvilaan syömään munkkeja joissa ei ole säästelty kardemummaa ja juomaan pillimehua ennen seuraavaa ajorupeamaa. Poika valikoi laiturin veneistä heti omansa ja keksi monta jännittävää merijuttua, sekä ystävällisesti antoi vanhemmillensakin omat veneet. 😉

img_6857.jpg

Mieheni kävi ensimmäistä kertaa Pakkahuoneella, ja hänen ja pojan kulkiessa edelläni neuvoin seuraamaan vaan sitä munkintuoksua. Pakkahuoneelle on muuten tosi kätevää lähteä kahvittelemaan lastenkin kanssa, sillä herkuttelun jälkeen (tai vanhempien yhä hörppiessä kahvia) voi suunnata pöytien vierellä sijaitsevalle aidatulle leikkipaikalle.

Ihanaa juhannusta kaikille!

<3

R

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Moi 16-vuotias minä!

Lilyn toimituksessa kyseltiin Tiitin blogikirjoituksen innoittamina, mitä lapsuudessa kiellettyä teemme nyt aikuisuuden nimissä. Myhäilin kommentteja lukiessani etenkin karkkikohdille, että mm, niin minäkin ostan nyt karkkeja ihan jos siltä vaan tuntuu (oikeasti olen todella kiitollinen siitä, että meillä on syöty terveellistä kotiruokaa ja pidetty karkkipäiviä, mutta silti). Valvon välillä aivan tuhottoman myöhään, eikä kukaan komenna sammuttamaan lukulamppua. Lapsuudessani toivoin hartaasti koiraa, johon sain aina vastaukseksi  sen ”sitten kun asut omassa huushollissasi”, joten pari vuotta omassa huushollissa asuttuani meille muutti Pete.

Tänään koin kuitenkin jotain, joka voitti ainakin ne karkinsyömiset kymmenen nolla. Erään keskustelun tiimoilta, jossa olin naureskellut, kuinka minä en koskaan saanut teininä skootteria tai mopoa, etsi mieheni esiin vanhan pappatunturinsa. 

img_6845.jpg

Minun sisäinen teini-ikäiseni nosti kädet ilmaan riemusta kiljahdellen kun ajelin kävelyvauhtia ympäri anoppilan pihaa keltaisella mopolla. Huomenna pitäisi löytää vielä mopokypärä, jotta pääsisin ajamaan ihan kunnolla. Ei tästä varmaan minulle aivan vakituista menopeliä kaupapreissuille tule, mutta voi vitsi miten hauskaa tuo olikaan.

img_6846.jpg

Ilmeeni näissä kuvissa kuvaa aika hyvin sitä tunnetta, kun uskalsin lopettaa raahaamasta toista jalkaani maassa ja nostaa molemmat kyytiin. Jos minulla olisi aikakone, lähettäisin nyt 16-vuotiaalle minälleni viestin: ”Ei se haittaa, vaikka oletkin kotiarestissa, ei se ollutkaan fiksua ajella liukkaalla talvikelillä paljain päin mopon kyydissä. Tulet jonain päivänä ajamaan sata kertaa sympaattisemmalla menopelillä ihan itse”.

 

T. Pappatunturityttö -89

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe