Muutostamme pois kaupunkiasunnosta lähiöön on kulunut pari kuukautta. Alusta asti olen ollut kyllä aivan innoissani lähes kaksinkertaisesta neliömäärästä vanhaan kotiimme verrattuna, pihasta ja parvekkeesta, kaikenlaisesta mistä olinkin haaveillut. Olen sisäistänyt, että täällä me nyt asutaan, purkanut tavaroita pahvilaatikoista uusille paikoilleen, laittanut ruokaa, ryhtynyt ekaa kertaa elämässäni vapaaehtoisesti kopsuttamaan pois rikkaruohoja, asettunut hiljalleen. Paino kuitenkin sanalla hiljalleen, sillä remontin keskellä on ollut jatkuvasti jonkin sortin kompromisseja asettumisessa ja siellä täällä on listanpätkiä, maaliämpäreitä, työkalupakkeja, lattialle teipattuja sanomalehtiä ja väliaikaisratkaisuja. Uuden osoitteen kirjoittaminen lomakekenttiin vaati alkuun todellista muistelua, vanha osoite tulisi edelleen tuolta selkäytimestä. Postinumeron joudun yhä toisinaan lunttaamaan.

Eli vaikka olenkin tykännyt uudesta asunnostamme alusta asti, niin vasta ihan viime aikoina tänne on alkanut hiipiä sellainen kodin tuntu. Kaikki alkoi reilu viikko sitten ruusubegoniaruukusta, jonka asetin keittiön pöydälle. Silloin mietin, että vitsi kun täällä alkaa näyttää jo aika kivalta. Sen jälkeen aloitin viikonloppusiivouksen, jonka myötä huomasin yhä useamman tavaran olevan jo siinä, missä se tuleekin olemaan. Imuroin eteisestä hiekkalaatikolta tulleita pikkukiviä ja nostelin kakseiskan, kolmeysin ja neljänelosen kenkiä paikoilleen. Tajusin, että täällähän on vietetty jo jonkin aikaa remonttielämän rinnalla ihan tavallistakin elämää, katsottu leffaa, tehty mozzarellapiirakkaa kavereita varten ja levitetty Lego-palikoita lattioille. Että jos kävelen tunnin vesisateessa, tiedän jo ensimmäiseksi mitä teen kotona, näen itseni napsauttamassa saunan päälle ja hautautumassa vilttien alle sohvan nurkkaan. 

Tältä olkkari-keittiöakseli alkaa näyttää. Eilen saapunut uusi matto teki taas ihmeitä. 

Muistatteko tämän tuolin? Sekin on nyt löytänyt paikalleen.

Instagram-seuraajat jo tiesivätkin, että Kiurut muuttivat viikonloppuna takkakolon seinälle.

Kukkaruukun ja sen santaisen eteisen lisäksi kodin fiilistä ovat tuoneet paikoilleen asettuneet huonekalut ja ikkunoihin ripustetut verhot. Oikeastaan enää makuuhuoneen työpisteeni puuttuu, takkasyvennyksen huonekalut ovat keksimättä ja pihakalusteet hommaamatta. Kaikenlaista hyllyä, taulua, lamppua jne. puuttuu toki. Pintaremontinkin kanssa aletaan kuitenkin olla jo voiton puolella. Päivät eivät ole enää sellaista ihan pelkkää ”pakko tehdä”-hässäkkää. Meillä on tullut ja mennyt väkeä, istunut ystäviä pöydän ääressä tai konttaillut pojan huoneessa rakentamassa junarataa, ja mitä enemmän saan kaataa teetä ja kahvia kaikille, sitä enemmän olen kotona. 

Summauksena sanoisin, että kukkaset, kiiretön aika perheen kanssa ja ystävät ovat ensimmäisinä tuoneet tänne kodin. Ja minä kun luulin, että se olisi liittynyt enemmän tapetteihin ja maalaamiseen.

Mitkä ovat sinun tärkeimpiä kodin tunnun tuojia?