Kuvassa kompromissiasu

Arvasin kyllä, että se alkaisi jossain vaiheessa, mutta että nyt jo. Olemme tulleet vaiheeseen, jossa poikani 4-vee tahtoo valita omat vaatteensa. Kaupassa hänellä on hyvin vahvat omat mielipiteet siitä, millaisia vaatteita hän tahtoisi. Teema on selkeä: dinoja, Paw Patrolia, autoja. Trikoota ja collegea, ei ehdottomasti kauluksia, ei kovin mielellään farkkuja. Vaikka en tunnustaudukaan ”lastenvaatehulluksi”, niin silti kyllä minullakin on aika tarkka visio siitä, minkälaisissa vaatteissa tahdon lasteni kulkevan ja valitettavasti se on aika erilainen poikani näkemyksen kanssa. Mielellään hillitympiä printtejä kuin räikeitä kuvia. Pidän melko simppeleistä, hillityn hauskoista (no olipas nyt hyvin kuvailtu) ja tietysti mahdollisimman käyttöä kestävistä lastenvaatteista, mutta en ole millään lailla merkkiuskollinen. Ekologisista syistä suosin toki mielelläni mahdollisuuksien mukaan kierrätystä, mutta voi kun olisikin aikaa kierrellä enemmän kirpputoreilla. Ennen tapasimme kierrättää poikien vaatteita lähipiirissämme, mutta nyt nuo jässikät ovat jo saman pituisia. 

Nyt saamme totisesti vääntää kättä esimerkiksi kaupungille lähdettäessä: minun pitää tarkkaan perustella, miksi emme voi lähteä kaupungille college-housuissa ja nuhjaantuneessa vaaleansinisessä Paw Patrol- t-paidassa (hahaa, löytyy häneltä sellainenkin, en ole ihan tiukkis!). Tuntuu pahalta kieltää, kun toisella olisi niin tarkka visio asustaan. Mutta toisaalta onhan tehtävänämme vanhempina myös opettaa lapsia pukeutumaan tilanteiden vaatimalla tavalla. Samalla takaraivossani tikittää ajatus, että olisiko se nyt niin vakavaa, vaikka lapsi kaupungille tulisikin vähän rönttöisemmissä vaatteissa, jos hän itse niissä viihtyy? Ärsyttäisihän minua itseänikin kulkea jatkuvasti jonkun muun valitsemissa vaatteissa. 

Nyt alan muuten ymmärtää miltä äidistäni on täytynyt tuntua, kun en halunnut kulkea missään muissa kuin Adidaksen raitaverkkareissa ja jättisuurissa mainosteepaidoissa. Ponnarinpää vain vilahti puiden välissä kun katosin takaisin metsään rakentamaan majoja, jos pukeutumista rakastava äitini yritti houkutella minut valitsemaan jotain siistimpää. Ihailen sitä kuinka rennosti (ja varmasti joskus hammasta purren) hän antoi minun vaatteitani loppujen lopuksi valita. Tätä verkkarivaihetta kestikin sitten yläasteelle siirtymiseen asti (ja myöhemmin lähemmäs parikymppisenä minusta kuoriutuikin varsin chic, kuten voitte ihailla täältä). 

Poika toivoisi kovasti saavansa olla nykyään mukana vaateostoksilla ja tokihan tätä toivetta kuuntelemme. Molempien hyväksymää dinosauruspaitaa etsittiin nettikauppoja myöten ja lopulta sellainen löytyikin. Nykyään olemme tehneet kompromissin: poika saa valita täysin kotona, mitä hän pukee päälleen. Lapsen visio voi taaskin yllättää ja välillä huomaan, kuinka hänen suosikeikseen nouseekin ihan eri jutut, joita minä olen suosikeiksi aavistellut. Kavereille, puistoon ja kauppaan hän saa myös valita vaatteensa melko vapaasti, mutta kun lähdetään tapahtumiin, syömään, kaupungille, matkalle tai muodollisemmin kylään, valitsevat vanhemmat sopivat vaatteet. Okei ja aikuisella tarkoitan nyt itseäni, sillä mieheni ottaa minua huomattavasti rennommin nämä lasten pukeutumisjutut ja minua ihan hävettää, kuinka kuulostan välillä tässä asiassa tylsältä päsmäriltä. Junior kindergardeniin poika saa melko vapaasti valita vaatteensa, kunhan ne ovat esimerkiksi sieltä ”siistimmältä collegeosastolta”. Mielestäni tämä diili on ihan kohtuullinen ja lasta kunnioittava, vaikka joskus reppana kauluspaitoja ja äidin suosikkeja joutuukin pukemaan. 

Hei olisipa kiva kuulla, miten teillä ratkaistaan lastenvaateasiat? Onko määräysvalta vanhemmilla vai lapsella, tai haeskellaanko teilläkin kompromisseja kuten meillä?

SEURAATKO JO? FACEBOOK / INSTAGRAM */ OTA YHTEYTTÄ: LENTOASKELEITA@GMAIL.COM

*Instagramin tarinat-osio päivittyy somekanavistani aktiivisimmin ja sieltä löytyy miniklippejä arjestamme!