Joitakin vuosia sitten luin lehdestä kahdesta maailmankuulusta sirkustaiteilijasta, jotka jättivät taakseen Cirque du Soleilin kiertue-elämän ja asettuivat Kustaviin. Siis kaikista maailman paikoista pieneen suomalaiseen saaristokaupunkiin, joka sattuu olemaan myös omia lapsuuteni lempipaikkoja. Luin, että nyt nämä kaksi, Pauliina Räsänen ja Slava Volkov, suunnittelivat oman sirkuksen perustamista Kustaviin ja viettivät siellä perhe-elämää meren rannalla. Tämä kontrastien yhdistelmä kiehtoi minua välittömästi: pieni saaristokylä ja maailmanluokan sirkustaitelijat, kiertolaiselämän vaihtuminen pysyvään tukikohtaan, suurkaupunkien vilske ja Kustavi. Ja havaitsinhan heti taustalla rakkaustarinan, josta romantikko minussa riemuitsi. Sieltä maailman ääriltä löytyneen ja Kustavin rannoille päätyneen.

Tovi sitten googlaillessani sirkuksia (long story…) törmäsin ArtTeatron sivuihin ja meinasin tippua tuoliltani huomatessani, että nyt tämä sirkus on pystyssä ja näytökset pyörivät juuri parhaillaan! Koska anoppilastani ei ole kovin pitkä matka Kustaviin, ostin liput, nappasin poikani seuralaisekseni ja lähdimme ajelemaan pieniä maalaisteitä. Tuntuipa nostalgiselta ylittää Kustavin kuuluisa silta autolla. Sama silta, jonka ali kuljimme useasti veneellä vanhempieni kanssa ollessani lapsi. Hiekkatien takaa löysimme korkean punaisen hirsitalon. ”Tämäkö nyt on sirkus?”, poikani kysyi ääni täynnä ihmetystä. Tuntui vähän siltä, kuin olisimme löytäneet salakapakan, tiedättekö, jotain kutkuttavan hienoa täysin odottamattomasta paikasta. Takapihalla lapset saivat hyppiä trampoliinilla ja kahviosta sai ostaa itse leivottua pizzaa ja suklaakakkua. Suorastaan absurdia, miten se kaikki tapahtuikaan juuri siellä, ja samaan aikaan ihan luonnollista – kuin ”missäs sitten”, olisi kaikki ympärillä kysynyt. 

Hirsiseinäinen esiintymissali oli melko pieni, mutta se toi tilaan intiimin tunnelman. Katon valot oli ripustettu sirkustelttamaisesti ja parvisyvänteellä soitteli muusikko espanjalaisia säveliä. Näytöksen nimi oli Sirkus Lunatika ja se oli hauskasti vähän vinksallaan, tunteellinen, yllättävä, suorastaan hypnoottinen. Esitys sisälsi huikeita akrobatiatemppuja ilmassa ja lattialla, mimiikkaa ja vähän tanssiakin. ArtTeatron nettisivut kuvailevat esityksen ”taiteilevan komiikan, kuutamohulluuden ja nerouden välillä”. Aivan hullun taitavia esiintyjät ehdottomasti olivatkin. Saatoin kuvitella Pauliinan ja Slavan Cirque du Soleilin saleihin ja huone oli täynnä mieletöntä energiaa heidän esiintyessään. Myös muut esiintyjät olivat huippuja, erityisesti pieni perhostyttö suorastaan sulatti sydämen. Haukoimme poikani kanssa henkeä vuorotellen, nauroimme, minä vähän pyyhin silmäkulmianikin. Epätodellinen tunne seurasi minua koko näytöksen ajan. Mikä ihana arjesta irtautuminen. 

Kotimatkalla poikani ilmoitti haluavansa aloittaa sirkusharrastuksen ja odottavansa jo ensi vuotta.

Niin minäkin, vaikka harrastuksissa minun on varmaan parasta pysyä siinä kirjoittamisessa.

Näin kuitenkin poikani silmissä sellaisen pilkahduksen, mikä sai minut hymyillen ajattelemaan, että o-ou. 

ArtTeatro esiintyy vielä muutaman viikon, joten vielä ehtii! Viimeinen näytös on 5.8. Kurkatkaa nettisivut tästä, jos kiinnostuitte.

PS. Sata suukkoa teille edeltävän postaukseni kommenteista, viesteistä ja tykkäyksistä. Tuntui ihan mielettömältä.