Voihan Eppu!
Tänään Marimekossa huomasin erään pitkään uinuneen tunteen hiipivän pintaan, ja tunnistin sen välittömästi. Päähänpinttymä. Huomasin sen jo liikkeen ovella, kun porhalsin ympärilleni vilkuilematta suoraan laukkuhyllylle, erään tietyn mustapintaisen, kätevätaskuisen ja ihanan simppelisti muotoillun repun kohdalle (joka toimii myös laukkuna!). Sellaisen, jossa läppäri, muistiot, ensiapupussukka ja pari pojan välttämätöntä tavaraa kulkisivat moitteettomasti ja tyylikkäästi käsivarrellani tai keikkuisi selässäni. Eppu on ollut mielessäni jo pitkään, ensi silmäyksestä asti. Joka päivä se muistuttaa minua pihalle lähtiessäni siitä, kuinka se ratkaisisi täydellisesti laukkutarpeeni.
Katsokaa nyt, on se vaan nätti.
Meidän tiet jo melkein yhdistyivät tänään, kun ajattelin miettiväni vielä alekierroksen ajan ostopäätöstä. Kierrettyäni koko kauppakeskuksen, ajattelin, että no voinhan ostaa Epun itselleni myös Kodin ykkösen yhteydessä sijaitsevasta Marimekon myymälästä, että en viitsi sanoa enää anopilleni että hei lähdetäänpäs sittenkin koko paikan toiseen päähän vielä. No eipä näkynyt Eppuja seuraavassa etapissamme.
No, uskon kuitenkin vakaasti ettei mene kauaa kun minä oman Epun nappaan. Sen verran tuttu tämä tunne meinaan minulle on, se on meinaan merkinnyt muutamia luetellakseni paria tatuointia, koko huushollin huonekalujen uudelleen mööbelseerausta puolessa tunnissa, fiilistä oikeasta hääpuvusta, milloin otsiksen leikkaamista, uutta harrastusta, elokuvaa, joskus karkkipussia. Nyt Eppua.
Kuva lainattu Marimekon nettikaupasta.
