Nyt haluaisin tietää salaisuutenne, miten te superäidit pystytte kaikkeen?

Miten ihmeessä pystytte pitämään kodin puhtaana, pyykkikorin pyykittömänä, lattian muruttomana, laittamaan joka päivä ruokaa, syömään itsekin terveellisesti ja säännöllisesti, jotkut vielä käyttämään kestovaippoja ja tekemään itse vauvanruuat, pukeutumaan soseettomasti, pukluttomasti ja rypyttömästi, näyttämään huolitelluilta ja viimeistellyiltä sekä nukkuneelta, käymään monta kertaa viikossa jumpassa, ulkoilemaan säännöllisesti, harrastamaan vauvan kanssa ja ilman, pysymään ajan tasalla uutisista ja näkemään ystäviä? Kirjoittamaan blogia?

Miten teette tämän kaiken samalla hoitaen 24 tuntia vuorokaudessa huolenpitoa vaativaa olentoa?

Minulla on ollut sellainen anti superäiti –fiilis tässä viimeisen viikon. Vauvan hampaiden tulon ansiosta (?) yöunemme ovat jakautuneet noin kuuteen osaan, päikkärit kestäneet maksimissaan 20 minuuttia kerrallaan ja syli ollut oikeastaan ainoa kiva paikka. Olen heittänyt vauva-vaihteen päälle, ja ollaan elelty niin, että kunhan vauva on tyytyväinen niin siten mennään. Tämä on tietysti tärkeintä, mutta olen kaikesta yllä mainitsemastani tinkinyt (en tietenkään siitä vauvasta huolehtimisesta!) ihan omasta jaksamisestani johtuen. Hiihtelin haamun näköisenä kaksi päivää sama ponnari hiuksissa ja nukuin monena päivänä ne 20 minuuttia silloin kun vauvakin, enkä todellakaan käyttänyt niitä esimerkiksi pyykkien pesuun. 

Ihan oikeesti, miten te muut teette sen? Ettekö ikinä nuku päiväunia tai ihan vain lysähdä sohvalle ja ota kaukosäädintä käteen? Lähdette mielummin jumppaan? Millä energialla?

Tämä viikko on onneksi alkanut jo paljon valoisammin ja pidemmin unin. Ollaan näyttäydytty jälleen ihmisten ilmoilla, pukeuduttu kivasti ja menin tänään jopa iltaluennolle ja pitkästä aikaa jumppaan. Piristi tosi paljon. Kyllä tämä tästä, mutta joskus vain ihmetyttää että olenko ainoa jolla joskus vain hiipuu voimat. Asuntomme on vieläkin pommin jäljiltä, mutta äkkiäkös sen siivoaa. Tuntuu tyhmältä ”valittaa”, kun toisilla saattaa olla vauvoja jotka nukkuvat kuukausikaupalla erittäin huonosti, ja silti pystyvät kyllä yhä tuohon kaikkeen eivätkä sano mitään. Ja vauvan kanssa olo on ihaninta mitä tiedän, pointtini taitaa olla että mistä löytää univajeessa vielä energiaa kaikkeen muuhun. 

Jos joku superäiti sattui lukemaan tämän, pliiiiis paljasta salaisuutesi! 😉