Maalaismaisemissa

kesa_028-001.jpg

Vielä perjantaina ajattelin kirjoittaa tänne seuraavaksi kengistä. Talvikengistä. Suunnitelmiin tuli kuitenkin mutkia seuraavista syistä:

– Olen kävellyt kaksi päivää paljain jaloin.

– Vaunulenkkien taustamaisemina on toiminut kerrostalojen sijaan peltoja ja olen nähnyt lehmiäkin.

– Olen syönyt kermavaahtoa ja mansikoita lätyillä, enkä laskenut kuinka monta.

– Kelasin virvelillä ahvenen järvestä.

– Sain kalan ja melkein itkua vääntäen vaadin miestäni palauttamaan sen heti järveen.

– Olen heittänyt talviturkin ja kellunut meritähtikelluntaa ja kilpparia.

– Olen juonut kahvini ulkona auringonpaisteessa. 

– Olen istunut paljussa kunnes sormenpääni ovat muuttuneet rusinoiksi.

Miehelläni alkoi perjantaina loma, tungimme pakkasimme auton täyteen ja huristelimme maalle anoppilaan. Myös mieheni veli on ollut täällä perheineen, ja täällä on ollut tuplamäärä lapsia, koiria ja aikuisiakin. Maailmaan mahtuu ääntä ja sopu sijaa antaa! 🙂 Aika kiva fiilis, ihana elokuu. 

 

kesa_027.jpg

 

Suhteet Oma elämä

Pulleat minikaverukset

Aamupäivällä minä ja vauva piipahdimme ystäväni luona kenkäasioissa. Me hössötimme tohkeissamme talvikenkäjuttuja vauvojen makoillessa vierekkäisissä sittereissään. Äkkiä kaksi mammaa alkoi kiljua: eii kato ne pitää kädestä, emmääkestä! KAMERA!?

kesa_015.jpg

Meidän poitsu loi pitkiä haikeita katseita pieneen neitoseen. Tyypeillä on ikäeroa kolme viikkoa. Voivat sitten vanhempina katsella että tuolloin jo oltiin kavereita. 

kesa_017.jpg

Voi muruset! <3

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe