Kaikki on heikunkeikun ja pullaa saa kaupasta

kesa_056-001.jpgFlunssa voitettu! Poikani kummitäti soitti yks kaks ja kysyi että saisiko tulla kylään, ihan huippukiva yllätys. Varsinkin näin kolmen päivän neljän seinän sisällä lymyilyn jälkeen oli ihanaa päästä juoruilemaan hyvän ystävän kanssa! Minä en koskaan jaksa pahemmin stressaantua ympäriinsä lojuvista leluista, tuteista tai vaatteista. Meillä käy paljon yllätysvieraita, enkä ihan hirveesti panikoi jos pöydillä lojuu parit astiat tai ei ole ihan juuri imuroitu. Tarjoilut saa nopsaan naapurikaupasta. Kahvijuoruiluhetken saa aikaan myös pienen sekasorron keskellä, eikä mikään piristä päivää paremmin.

Vauva ei oikein ymmärtänyt asemaansa kummitädin vierailun päätähtenä ja alkoi vetää sikeitä. Niinpä vauva jäi isin kanssa nukkumaan päikkäreitä ja minä ja ystäväni suuntasimme Coffee Housen kautta Laukontorin rannalle vähän kuin piknikille. Auringonpaiste, take away -chai latte ja kuuma elokuutuuli taikoivat kipeinä valvotut yöt pois niin että hups vain. Voi kuinka tulen kaipaamaan ystävääni, joka lähtee puoleksi vuodeksi Turkkiin. Vauva saattaa jo kävellä kummitätiään vastaan tammikuussa, niisk.

kesa_055.jpg

Oho, ai miten niin innnostuin leikkimään muokkausohjelmalla? 😉

Pikkumieskin on taas voimissaan. Jälleen jaksaa ihmetellä pieniä elämän kummallisuuksia kuten varpaitaan, repiä äidin hiuksia ja riehua leikkimatolla. 

kesa_043.jpgNautiskelkaa elokuun auringosta!

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Flunssa tuli taloon

Atshiuu! Asuntoamme koristaa parhaillaan nenäliinamytyt, silmänalusiani mustelmanoloiset varjot ja minulle on selvinnyt aikanaan babyshowereillani yökkäilemän Nose Fridan tarpeellisuus. Tämä on vauvan ensimmäinen flunssa, ja täytyy sanoa etten ole varmaan riipaisevampaa kokenut kuin kuumeisena nuhaa itkevä lapsi. Omaa tukkoisuutta ei edes meinaa muistaa kun seuraa toisen olotilaa. Mikään asento ei ole oikein ollut hyvä, eikä raukka osaa vielä oikein hengittää suun kauttakaan joten voi sitä tuhinan määrää.

                   kesa_012-002.jpg

                                                                                                                                                 Reipas pieni potilas

Tänään on onneksi jo hieman terveempi päivä meillä molemmilla. Vauvan oloa helpottamassa meillä on Nose Fridan lisäksi toiminut keittosuolasuihke ja sisälle kannetut rattaat, joissa pikkumies on saanut nukkua kohoasennossa. Helpotuskeinoja on kuitenkin todella vähän, eikä läheisyyden lisäksi ole kauheasti äidillä ja isillä mahdollisuuksia auttaa pientä. Olen tuntenut oloni niin niin avuttomaksi. Onneksi taidetaan olla jo voiton puolella! 

Joskus blogeja lukiessa törmää sairauspostauksiin, joissa bloggaaja on ottanut kuvan aivan rähjäisestä kotilookistaan. No voin paljastaa, että täällä ei kyllä näytetä nyt siltä kuinka ”voi vitsi kun näytät hyvältä kipeänäkin, ei kyllä yhtään huomaa!”. 😉 Tämän hetken kotilookkini on kaukana vahingossa tyylikkäästä ja silmäni näyttävät melkeinpä pahoinpidellyiltä. 

Pysykää terveenä!

-R

Suhteet Oma elämä