Road tripille lasten kanssa

Muutaman päivän päästä mieheni pitää pienen vapaan töistä ja lähdemme koko perhe viikon road tripille. Jos lähtisimme kaksin, voisi päivässä ajaa helposti vaikka kuusikin tuntia, mutta nyt kun reissuun tulee kuulumaan vaipanvaihtoja ja ”milloin ollaan perillä”-kysymyksiä, niin pyrimme pitämään päivittäiset ajomatkat maltillisina ja sijoittamaan ne uniaikoihin. Reittimme kulkee täältä Rock Hillista Charlestoniin, mistä jatkamme Georgian halki matkaa Floridaan. Floridassa kohteinamme on St. Augustine ja lopuksi rantalöhöilyä Tampassa. Mielestäni reissusuunnitelmamme on sopiva sekoitus historiaa, kaupunkilomaa ja hiekkarantoja. Olen innoissani kuin pikkulapsi tästä matkasta! 

Tuskin maltan olla paljoa koneella reissussa, mutta ihan varmasti minulla tulee vähän blogi-ikäväkin ja siksi keksin, että voisin laittaa blogin Facebookiin silloin tällöin videotervehdyksiä! Facebookiin siksi, että sinne voi ladata nopsaan Photo Boothilla kuvattuja laatuvideoita ilman muokkauksia, hah. Blogini Facebook-sivut löydät täältä.

Olen niin kateellinen kaikille, jotka osaavat pakata kevyesti, eivätkä koe tarvitsevansa paljoa tavaraa reissussa. Meidän perhe ei tällaista metodia tunne ja me nimen omaan tarvitsemme järkyttävän määrän tavaraa mukaamme. Rantaleluista juomaveteen ja laastareista aurinkohattuihin. Nyt kirjoittelen maanisena listojani, että mitään ei unohtuisi. Lasten kanssa kun pitää ennakoida niin älyttömästi, esimerkiksi keksin juuri puristaa käsitiskiainetta mingrip-pussiin, että voin käsitiskata tytön nokkamukeja hotelleissa. Teillekin tulee varmaan mieleen sana spontaani lähtö. 😉 Autoon pitää myös varata tarpeeksi viihdykettä ja matkaevästä pienille. Mieheni ilmoitti, että hän ei kuitenkaan tahdo Myrtle Beachin toistuvan (takakoppamme ei meinannut mennä kiinni ja sulloin vielä kymmenen Targetin muovipussia silti mukaan minuutti ennen lähtöä), joten yritän saada tavaramme mahtumaan yhteen isoon matkalaukkuun ja kahteen käsimatkatavarakassiin. Good luck vaan. No, onhan hotelleissa pesulapalveluita…

img_2214.jpg

Bikinit, sekä asu, joka sopii sekä rannalle että kaupunkiin, siinä kaikki. Vitsi vitsi!

Olemme etsineet reissuvinkkejä Trip Advisorista ja saaneet muutamia tärppejä ystäviltämme, mutta jos teillä on jotain vinkkejä kyseisiin kaupunkeihin, niin kuulisin tosi mielelläni. Ja jos jollain on jokin timanttinen taikakeino lasten viihdyttämiseen automatkalla, niin ole kiltti ja kerro! (Tablettimme juuri hajosi…)

charlestonsc.png

FACEBOOK / INSTAGRAM / LENTOASKELEITA@GMAIL.COM

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Matkat

Ihanan kamala, haikea väliaikaisuus

 

Kuulun niihin ihmisiin, jotka tuntevat paljon. Tosi paljon. Nykyään sille on nimikin, erityisherkkyys, mutta olen tiedostanut tämän piirteeni aina, enkä kokenut oikeastaan minkäänlaisia ahaa-elämyksiä lukiessani erityisherkkyydestä, vaikka kohta kohdalta voin näitä piirteitä itseeni liittää. Se on vain ominaisuus, jonka kanssa olen aina elänyt ja huomannut, että osa ihmisistä on samalla tavalla herkkiä kanssani, toiset taas eivät suhtaudu joka asiaan sydänjuuriaan myöten. (Rikkaus ja kirous mummuni mukaan.)

Ehkä juuri tämän piirteen vuoksi väliaikaisuudessa eläminen on minulle tavallaan vaikeaa. Välillä tahtoisin tehdä itselleni suojakuoren ja olla kiintymättä ja kokematta niin lujaa tätä kaikkea, tiedättekö: vähän himmata, astua askel taaksepäin ja katsella etäämmältä. Veikkaan, että toinen väliaikaisesti ulkosuomalainen saattaa tunnistaa tunteeni ja päteehän se moneen muuhunkin asiaan kuin vain ulkomailla asumiseen. Olemme tutustuneet täällä upeisiin ihmisiin, istumme heidän olohuoneissaan puhumassa ihmisistä, politiikasta, kulttuureista, matkoista, lapsista, mistä milloinkin ja pidän heistä niin. Olen saanut ystävän, jolle laitan heti viestiä kun jotain hullua tapahtuu ja hänelle voin ilman tekopirteyttä äänessä paljastaa, jos olen aivan poikki valvottuani kolme yötä hampaita tekevän lapsen kanssa. En äidinkielelläni, mutta silti yhteisellä, hassulla aksentillani. Miten näistä asioista voisi muka puhua, laittamatta itseään likoon? Etelän illat tuntuvat jo oudolla tavalla tutuilta ja kotoisilta, vaikka täällä onkin vasta ensimmäinen kesämme aluillaan. Magnoliat kukkivat parhaillaan ja tyttäreni sanoo sekä äiti että mama ja hänelle tämä kaikki on normaaleinta mitä hän tietää. Juon viiniä juhlissa ihmisten kanssa, keitä en ehkä tapaa enää koskaan. Poikani yllättää huutamalla ylämäkeen ystävälleen wait for me ja laittamalla yks kaks oppimiaan sanoja toistensa perään lauseiksi. Vaikka viimeksi juuri tänään aamulla vitsailin lähettäväni lapset pikapostina Suomeen, on kotiäitiys yllättäen aivan älyttömän ihanaakin. Ulkona on vielä iltaisinkin seisovan kuuma ilma kun kuljemme pihan poikki iltauinnille, sammakot kurnuttavat ja heinäsirkat sirisevät, kuunsirppi asettuu taivaalle väärinpäin. Kaupungit ovat uusia ja jännittäviä, merkattuna kalenteriin yhteisiksi seikkailuiksi.

Ja joskus tulee päivä, jolloin me pakkaamme kaiken ja muutamme paikkaa, tämän jälkeen kaikki alkaa alusta ja on muuttunut palaamme tai muutamme sitten minne tahansa. Jäähyväisten ajatteleminenkin saa möykyn rintaan ja täyden kieltoreaktion koko ajatusta kohtaan.

Se olisi vähän sellainen itsesuojelumekanismi, olla kotiutumatta ja kiintymättä niin lujasti. Jos tekisin niin, olisi ehkä jonain päivänä vähemmän itkettävää, mutta jäisin paitsi hyvin paljosta. Värit olisivat haaleampia ja päivät tylsempiä, reissumuistot valjumpia. Sitä paitsi en ole koskaan välittänyt haaleasta tai sellaista osannutkaan.  

img_1953.jpg

FACEBOOK / INSTAGRAM / LENTOASKELEITA@GMAIL.COM

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe