Ajoimme perjantaina kolmen tunnin matkan Etelä-Carolinan halki rannikolle. Hassua, kuinka jo kolmessa tunnissa maisemat muuttuivat vielä eteläisemmiksi, spanish moss-puut kaartuivat pihoilla, joilla seisoi myös palmuja talojen seinien vierustoilla. Rispaantuneen viehättäviä pikkukaupunkien keskustoja, suljettuja liiketiloja, maaseutua, sellaisia pikaruokaravintoloita, jotka ovat meidän silmissämme ”kuin jostain vanhasta amerikkalaisesta leffasta”(niistä saa muuten usein parhaat hampurilaiset). Silmiini ei vieläkään lakkaa pistämästä teiden varsilla näkyvien kartanomaisten kivitalojen ja asuntovaunuasumusten  välinen nurinkurinen kontrasti. 

Astuessani autosta viimeisellä huoltoasemalla ennen Myrtle Beachia oli ilma jo suolainen ja kostea, kassatyöntekijän murre leveämpi. Alkoi tuntua, että olemme jo oikeasti lähellä valtamerta, joka on ollut minulle ennen tuttu vain sen vastarannalta.

Ystävämme kutsuivat meidät reissuun sanoin ”Myrtle Beach on varsinainen turistirysä, mutta älyttömän hauska paikka”. Lause osoittautui täysin todeksi, mutta minulle ei merkinnyt keskustan välkkyvät neonvalot tai rantaviivaa reunustava hotellien nauha mitään, sillä mieleni täytti vain yksi asia: meri. Atlantti. Voi miten sitä olinkaan kaivannut. Tuuli oli niin suolainen että ihon kuivia kohtia kirveli auringossa ja silmistä juoksi vesi, mutta minä olisin voinut vain juosta suoraan aaltoihin. Ja heti tavarat hotellihuoneeseen vietyämme juoksinkin. 

Heräsin molempina aamuina vahingossa ennen muita ja käytin nuo aamun hetket katselemalla rantaa parvekkeelta. Istuin rauhassa muovituolillani kuin hypnotisoitu, ahmin keuhkot täyteen meri-ilmaa ennen kuin laitoin kahvin tippumaan. Pian alkoi se normaali aamutohina, mutta kaikki se tuntuu aina lomalla erilaiselta, eikö tunnukin? No okei syökää sitten suklaavanukasta, huomasin sanovani parvekkeelta aamutakissani. 

Koska emme olleet Myrtle Beachilla varsinaiseen sesonkiaikaan, oli rannoilla oikein hyvin tilaa, jopa väljää. Saimme ketään väistelemättä tehdä pitkiä kävelyjä laitureille katsomaan kalastajien saaliita ja leikkiä rannalla. Keräsimme ämpärillisen simpukoita ja lapset ihmettelivät aaltojen hiekalle heittämiä meduusaparkoja. Ennen meitä rannalle saapuneet ystävämme näkivät jopa satoja vuosia vanhan jättimäisen merikilpikonnan, ajatelkaa!

Keskusta oli juuri niin turisteille suunnattu menopaikka kuin sanotaan, krääsäkauppoineen ja baarikatuineen, mutta myös näppärä paikka syödä seafoodia, käydä jätskillä, nauttia rannasta ja katsella ihmisvilinää. Myrtle Beach eli ”etelän riviera” vetää väkeä myös kauempaa ja on eteläläisten suosittu lomakohde. Ilmeisen suosittu paikka oli myös amerikkalaisten karavaanarien keskuudessa (heille oli järjestetty valtavat leiriytymisalueet), mutta mitään ruuhkia tämä ei aiheuttanut. Mekin ajamme vielä varmasti uudelleen tuonne rantalomalle, sillä matka kesti todellakin vain alle kolme tuntia autolla! Kuin Helsingistä Raumalle. En ole kovin ruuhkaisten paikkojen ystävä, joten high seasonilla en välttämättä lähtisi tuonne. Tai no höpö höpö, ainahan minä rannalle lähtisin. Onhan paikka tosi turisti, mutta jos kaipaa hotellia ja letkeää rantaelämää, niin oikein hyvä vaihtoehto. 

Seuraavana rantakohteena onkin mielessä Hilton Head.

Lentoaskeleita Facebook / Instagram / lentoaskeleita@gmail.com

I didn’t even realize how much I had missed the sea before we took a weekend trip to Myrtle Beach. I’ve heard people calling Myrtle Beach for a tourist trap and maybe it kind of is, but we had so much fun and the place wasn’t even crowded (of course now wasn’t the high season). We loved to play in the waves and collect sea shells in the salty Atlantic wind with our friends!