Bye bye Birdie- viimeinen jakso Mad Menia

Viime päivinä olen aina iltaisin, niinä hetkinä kun muut nukkuvat ja minunkin pitäisi, niinä kuuluisina omina hetkinäni avannut läppärin ja tuijottanut Mad Menin viimeistä tuotantokautta. ”Vielä yhden jakson”, vaikka olen tiennyt sen olevan pois yöunistani tai vaikka pyykit olisivat vielä ripustamatta. Ja koska muiden viettäessä rantsupäivää me pidämme täällä sairastupaa, sain äsken katsottua viimeisen tuotantokauden viimeisen jakson. Tiedättekö sen tunteen, kun johonkin sarjaan, elokuvaan tai kirjaan uppoutuu niin lujasti, ettei tahtoisi millään päästää irti sen maailmasta ja vähän itkee henkilöhahmojen perään? Sen kun haluaisi vielä tietää aivan ehdottomasti mitä heille kuuluu, mitä vielä tapahtuu, eikä ole missään missään tapauksessa valmis jättämään jäähyväisiä? No sellainen tunne minulla on nyt, ihan tyhjä. Harvemmin tv-sarjat yltävät tähän ja yleensä yleensä telkkasarjojen leffaversiot ovat aina huono idea, mutta olisin valmis lähteään elokuviin vaikka heti- jos vain saisin vielä tietää mitä Donille, Bettylle, Sallylle, Peggylle ja Joanille kuuluu. Että lähtikö se bisnes pyörimään, onko California se paikka, entäs lapset? En nyt sano enempää, etten spoilaa keneltäkään viimeisiä juonenkäänteitä. Kylläpä voivatkin fiktiiviset tv-hahmot muuttua kotiäidin päässä läheisiksi. 😉

 

1200.jpg

Lempikohtaukseni ikinä! Betty.

o-mad-men-don-betty-facebook.jpg

”One happy family”

 

madn1.jpg

Voi Megan. 

Niin haikea olo, niin paras sarja koskaan! Onko siellä muita viimeisen jakson katsoneita? Millaisin fiiliksin jätitte hyvästit sarjalle? Entä onko muita tällälailla ihan vähän vaan fanaattisesti kyseiseen sarjaan suhtautuvia? 

Kuvat täältä , täältä, täältä 

PS. Tämä ei ole mikään mainos, mutta kaksi viimeistä kautta ovat näkyvillä ruutu plussalla, josta saa otettua kuukauden ilmaiskokeilun!

Kulttuuri Leffat ja sarjat

Hoitolaukku, ei vai joo?

Päästelen usein suustani vastaavia lauseita: ”odottavat äidit taitavat olla markkinoijien mielestä superhelppo kohderyhmä, kun niille kaupataan kaikkea tällaista” ja ”kuka tarvitsee oikeesti kaikkea tätä vauvakamaa?” (maidonlämmityskone, oikeesti? Miksi maitoa ei voi lämmittää hanan alla tai mikrossa?). Olen moneen kertaan vannonut, että esimerkiksi hoitolaukku on aivan turha, että ihan hyvin sitä pärjää tavallisella laukulla. Niin olen tavallaan pärjännytkin, mutta nyt minun on pakko myöntää, että en enää jaksa kaivella vaippoja, vaatteita ja kosteuspyyhkeitä sekunnissa mustaksi aukoksi muuttuvasta laukustani. Olen jopa ottanut käyttöön aiemmin naureskelemani vihreän Libero-kassin (”käyttääkö sitä muka oikeesti joku?”, vastauksena itselleni: joo, minä), koska pienessä kassissa kaikki on niin näppärästi hollilla.

sarkanniemi_0.jpg

Tämä kuva kyllä vahvisti päätökseni: ihan mikä vaan muu laukku käyttöön ja heti. 

 

Nyt kuitenkin olen alkanut palavasti haluta taskuja ja järjestystä vaipanvaihtotilanteisiin reissussa. Toistuvasti reissussa tapahtuvilla niskakakkakatastrofeilla on ehkä vaikutusta asiaan sekä sillä, että kahden lapsen kanssa lähtötilanteessa olisi syytä olla kaikki valmiiksi fiksusti pakattuna. Libero-kassin vetskari sanoi lauantaina kräts ja nyt löysin sitten itseni selailemasta nettikauppojen hoitolaukkutarjontaa. Olen aika yllättynyt, sillä nykyään saa näköjään oikeesti ihan kivan näköisiä hoitolaukkuja, jotka eivät edes huuda että HOITOLAUKKU tai näytä Libero-kassilta. Näyttävät sisätaskuineen niin käteviltä että itkettää. 

hoitolaukut.jpg

Tuttu ääni päässäni silti vähän naureskelee, että eivätkö laukkuun sujautetut pussukat ajaisi kuitenkin saman asian. Kaverini lupasi lainata omaa oikein kivan ja näppärän hoitolaukkunsa minulle, niin voisin ainakin kokeilla, helpottaisiko se oikeasti vaipanvaihtotilanteita ym. reissussa sen verran kuin kuvittelen ja tehdä sitten vasta ostopäätöksen.

Mitä te sanotte, ovatko hoitolaukut oikeasti käteviä käytössä vai sitä ns. ylimääräistä vauvakamaa ja ilmankin pärjää? 

 

Laukkukuvat täältä

 

Perhe Lapset