Sisko ja sen veli

Tuossa eräänä sateisena iltapäivänä se tapahtui, yrittäessäni laittaa poikaa päiväunille. Olin joutunut aiemmin päivällä keräilemään hermojani kahvikupin pohjalta, apunani telkkarissa pyörivät piirettyt ja Manduca. Olin tuijottanut vettä valuvaa ikkunaa ja kuunnellut kuinka kolmevuotiaan energiat eivät olleet päässeet purkautumaan muualle kuin kiukkuna minuun, vauva oli taas flunssassa ja pyykkejä oli kertynyt jälleen niin paljon, etteivät ne mahtuneet enää koriin. Makasin sängyn vieressä säkkituolissa vauva vatsani päällä ja esitin nukkuvaa. Sitten se kuului, tyynyyn tukahdutettu tirskahdus. Ensin ajattelin ignoorata koko jutun, osoittaa että turha tässä mitään hölmöillä, nyt nukutaan. Sitten vatsani päältä kuului innostunut kiljaisu ja tunsin kuinka rentona köllötellyt vauvanpötkylä alkoi huitoa hurjasti käsiään. Luomieni raosta näin, kuinka nuo kaksi pitivät ihan omaa peliään minun suljettujen silmieni takana. Väläyttelivät hymyjä ja näyttivät toisilleen kieltä, kuin yhteisestä ei sitten muuten kumpikaan nukuta– suunnitelmasta. Jotain sisälläni pakahtui äärimmilleen: tuolta se sisaruus siis tuntuu, noin se alkaa. 

kuva-4.jpg

Vaikka välillä tahtoisin kloonata itseni kahtia riittääkseni samalla sekunnilla noille molemmille (tai oikeastaan kolmaskin klooni olisi kiva, se joisi pitkästä mukista lattea aikakauslehti sylissään eikä lotkauttaisi korvaansakaan ympärillä tapahtuvalle kaaokselle), niin olen alkanut pikku hiljaa hahmottaa, miksi jotkut uskaltautuvat pyörittämään suurtakin perhettä. Näin ainoan lapsen näkökulmasta tuntuu ihmeelliseltä ja jännittävältä, että nuo kaksi jakavat tässä samaa lapsuutta. Että kun nuo pulleat rääpälenyrkit nappaavat auringon tummentamasta pojansormesta kiinni, niin siinä otteessa on jotain mitä mikään ei ikinä muuta. Eikä isoveli kuulemma anna vauvaa lainaan kellekään. Serkkupoika tiedusteli, jos he ottaisivat vauvan ihan vaikka pariksi viikoksi lainaan. Ajoittaisesta mustasukkaisuudesta huolimatta vastaus kuului, että vauva voidaan ehkä joskus lainata, mutta ainoastaan kauppareissun ajaksi. 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Lapset

Lämpöö

Aamupäivällä lattialle ilmestyi märkiä jalanjälkiä, kun terassinpesukaksikko kuskasi ämpärillä vettä ulos. Kävin antamassa ohjeita ja sain vastaukseksi vesipyssystä. Tuoksui mäntysuovalta, aurinko paistoi ja puin ekaa kertaa tänä kesänä päälleni mekon. Monta vuotta vanhan pehmeäksi kuluneen raitaisen maksimekon. Vauvankin puin ystävältä saatuun kesäiseen jumpsuittiin (vaikka päälle laitoinkin varuiksi neuletakin, ettei nuhanenä muutu enää nuhaisemmaksi) ja kerroin, että tänään on hänen ensimmäinen oikea kesäpäivä. Talvikesä alkoi vihdoin tuntua menneeltä ja takapihalle kannettiin radio sekä terassikaffet. 

kuva-3.jpg

Myöhemmin kuljeskelimme muina sunnuntaikävelijöinä pitkin Tamperetta, leikittiin Pikkukakkosen puistossa ja käytiin serkkupojan synttäreillä. Synttäreillä santsasin jätskiä luvattoman paljon ja poikakin osoitti viekkautta herkkuasioissa (huijaamalla eri henkilöiltä, ettei ole saanut vielä yhtään tikkaria), äitinsä lapsi kun on. Sellainen päivä, johon ei mahtunut yhtään kiukkuhetkeä, aamulla nukuttiin pitkään, radiosta tuli kotimatkalla monta lempibiisiä putkeen ja illallakin vielä olo tuntuu kevyeltä. Joskus ehkä on sellaisia hetkiä jolloin tuntuu, ettei näitä päiviä olekaan olemassa. Mutta sitten tulee tällainen kesäkuun viimeinen sunnuntai ihan muka viattomana ja tavallisena ja onkin ihan paras.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe