Se tunne – osa 2

Viime aikoina päiviini on mahtunut jälleen paljon niitä tunteita. Kokosin ne jälleen listaksi.

… kun minulta kysytään, vieläkö Suomessa puhutaan ranskaa. 

… kun tuuli nostaa hameeni korviin laiturilla kalastajien keskellä ja yritän päättää alle sekunnissa, kummalta puolelta yritän kiskoa helmoja ensin alas. (Selvä meikitön, ruskeatukkainen, varvassandaaleilla eteenpäin läpsyttelevä ja lastenrattaiden kanssa taiteileva Marilyn Monroe?)

… kun lapseni edeltävästä tilanteesta ja sen tuomista nauruista inspiroituneena nostaa helmani uudelleen ravintolassa.

… kun luulen kuopukseni syöneen kerrankin kunnolla ja sitten vilkaisen pöydän alle.

… kun yritän selittää mitä saunominen on kertomalla, että istumme alasti puuseinäisessä huoneessa heitellen vettä kiukaalle ja että näin on ihan ok tehdä myös tuntemattomien kanssa. Ja kun tajuan itsekin, kuinka oudolta se kuulostaa.

… kun maksaisin vaikka mitä päästäkseni saunaan.

… kun kaadan täyden cokislasin ravintolassa, enkä voi edes syyttää lapsia.

… kun ruuhkassa madellessa tööttään vahingossa edessä ajavalle poliisiautolle. 

… kun yritän kiireessä meikata ja löydän meikkisiveltimeni potasta.

… kun selitän, ettei myöskään poikani osaa ranskaa, vaikka hän onkin lapsi.

… kun huomaan sortuvani kiitoksen sijaan vähättelyyn ja kiertelyyn kohteliaisuuden kuullessani. Luulin jo olevani yli sellaisesta!

… kun yhden puhelinlaskun maksamiseen kuluu kokonainen iltapäivä ja onnistun tekemään sen lopulta käteisellä Walmartissa. 

… kun kuulen, että meneillään on ”teacher appreciation week” ja meinasin taas tehdä ystävänpäivät eli olla reagoimatta koko hommaan mitenkään.

… kun huomaan jonkun tulleen blogiini hakusanoilla ”piparitaikinan syönti ja raskaus” ja tunnen hetken sielullista sisaruutta tuota tuntematonta googlailijaa kohtaan.

(^^Onneksi on aina vanha kunnon ”hei muutun spaghetiksi”-klassikko!)

 

Lentoaskeleita Facebook / Instagram / lentoaskeleita@gmail.com