Sittenkin suomalainen!

img_20160729_162853.jpg

img_20160727_154423.jpg

Keväällä tyttäressämme ilmeni huolestuttavia merkkejä. Hän kieltäytyi syömästä plättejä kermavaahdolla ja mansikkahillolla ja sylkäisi pois pakkasesta sulattamani ruisleivän palasen. Maapähkinävoi/hilloleipää maistaessaan hän sen sijaan intoutui kinuamaan lisää. Pakatessani matkalaukkuja Suomen vierailullemme ymmärsin, että hän on elänyt kauemmin Amerikassa kuin Suomessa. Hänelle kuumat etelän helteet ja high fiveja hänelle heittelevät vastaantulijat ovat sitä normaalia. Suomen viileät metsät ja kengänkärkiä etsivät katseet vieraita. Esikoiseni muistaa Suomen mamilan kahvikuppien kuvioita myöten, kuopukseni ei mitään.

Suomen-lomamme on nyt puolessa välissä ja tähän mennessä tyttö on osoittautunut innokkaaksi saunojaksi ja paljon äitiään reippaammaksi uimariksi. Hän kapuaa tottuneen oloisesti lauteille, leikkii löylyvedellä ja suuttuu, kun saunahetki loppuu. Hän seisoo kikattaen järven viileässä rantavedessä ja valelee käsiään vedellä ja läiskyttää vatsaansa. Suomalainen, ehdottomasti, mietin helpottuneena. Muumien sielunmaailmaankin hän sujahti heti, suuntasi Muumimaailmassa halaamaan kaikista muumeista juuri mammaa niin, ettei olisikaan halunnut päästää irti. Hän ei malttaisi millään lähteä marjapensaiden luota ja poimii keskittyneesti pieniin sormiinsa vadelmia, punaviinimarjoja, karviaisia ja mansikoita. Seisoo paljain jaloin ruohikossa ja minä lasken hartiani ja huokaisen helpotuksesta, kun joka hetki ei tarvitse olla virittyneessä valmiustilassa ja nähdä myös taaksepäin missä isoveli on. Täällä isommat lapset juoksevat keskenään pellolle ilman, että päässäni huutaa varoituskyltit. Poimivat metsästä mustikoita ja aurinko on lämmin muttei polttava ja se näkyy vielä yölläkin taivaanrajassa silloin, kun se porottaa kuumasti toisen kotimme yllä. Tämä on sinun oikea kotimaasi, kuiskaan kesän valkoisiksi muuttamiin yksivuotiaan niskakiehkuroihin. 

 

Kommentit (3)
  1. Eikö muuten olekin hullu hetki tajuta, että lapsi on asunut kauemmin ”ulkomailla” kuin koto-Suomessa! Mulla meni myös hetki sen sulatteluun, meidän (vielä) kuopus nimittäin oli 8kk kun muutimme tänne, ja siitä on nyt 3 vuotta. Ei kai se oo ihmekään, että kieli taipuu paremmin englanniksi, tai lapsi ainakin selkeästi preferoi sitä. Suomen kesä teki suomenkielen taidolle taas ihmeitä, mutta kyllä meillä edelleenkin puhutaan sitä ”äiti voitsä open tän?” -finglishiä. 

    Toisaalta taas, nyt vuoriston viileässä vietettyjen häiden jälkeen tytöt molemmat olivat sitä mieltä, että muutetaan Flagstaffiin, koska siellä on niin ihanan viileää toisin kuin täällä aurinkolaaksossa. Että kyllä sinne pieni suomalaisuuden siemen on kylvetty. 🙂 Ja kyllä tytöt edelleen hyvin vahvasti identifioituvat suomalaisiksi, he hyvin ylpeänä kertovat uusille tuttavuuksilleen olevansa Suomesta, vaikka ovatkin suurimman osan elämästään täällä Jenkeissä asuneet.

    1. Jotenkin niin hienoa ja liikkistä, että teidänkin tytöt ovat niin ylpeitä juuristaan! Onko heillä muuten lempijuttua, minkä kertovat aina Suomesta? Meillä se on ”joulupukin kotimaa”. 😉

      1. No ei varsinaisesti, tietysti tärkeää on aina mainita isovanhemmat ja ystävät. Leikkimökki mummilan pihalla on se juttu 🙂 Saunasta ne tietysti tykkää, ja mulle motkotetaan aina siitä kun en tee samanlaista pinkkipuuroa kuin mummi! (Vispipuuroa siis…)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *