Timantteja shoppailemassa -ihan perus keskiviikko

Täällä on elelty hieman tavallisesta päiväjärjestyksestä poikkeavaa elämää. Häiden cheklististä puuttui melko monta ruksia vielä, joten mami kurvasi apuun kaappaamalla pojan yökylään ja me ollaan miehen kanssa kaksistaan palloiltu ympäri kaupunkia mm. timanttisormusjahdissa ja istuskeltu Roosterin terassilla. Eli ihan sellaista normisettiä meille. 😉

Tähän päivään on mahtunut melko monta miesten juhlapukujen tai mitä saketteja ja smokkeja nyt olivatkaan sovittelua, lounastamista, sitä sormusmetsästystä, superlöytöjen hääkenkien bongaaminen vahingossa alesta (minulle), kampaajan tuolissa istuskelua ja kaikenlaista muuta kivaa. 

heinakuu13_028.jpg

Se koko päivän pääpointtikin täyttyi: löysimme minun tulevan vihkisormukseni! Aika uskomatonta. Tai no oikeastaan kaksi, nukun nyt yön yli ja niistä kuuluu kuulemma valita sitten vaan toinen. En todellakaan ole mitään ”Diamonds are girl`s best friends” -tyyppiä, mutta oli se vaan melko huikea tunne löytää Se sormus (tai siis kaksi, miten nyt muka niistä sitten valkkaan: kaksi yhtä ihanaa ja saman hintaista?).

Ajattelin laittaa tänne kerrankin ”asukuvia”, kun laitoin ihanan Mangon alelöytöni eli liehuhameen päälle lähtiessämme poikkeamaan yksillä. Kuvat eivät tosin kerro vielä siitä lievästä paljasteluongelmasta jonka hameen halkio aiheutti, ja jonka seurauksena kipitin kotiin hameen helmaa nyrkkiini puristaen! 😀

heinakuu13_049.jpg

Kampaajan penkissä hiuksiini laitettiin ihan pikkasen entistä tummempi sävy ja hiukan raitoja auringon vaalennettavaksi. Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen! 

kollaasit.jpg

Niin ja arvaatteko mitä me luonnollisesti tehtiin miehen kanssa saadessamme kahdenkeskisen ”vapaaillan”? Mentiin Tammerfesteille, teatteriin tai elokuviin? Ainakin johonkin kivaan ravintolaan syömään? Taisi käydä niin että timanttijahti osoittautuikin arvattua uuvuttavammaksi, ja hamstrasimme kaupasta kassillisen herkkuja ja vuokraleffan Makuunista ja linnoittauduttiin ihan koti-olkkariin. Toimii sekin!

Kommentit (13)
  1. Jee, sormusostoksia!<3

    Minullekaan ei kyllä yksi tai kaksi yötä riittänyt valintaa tehtäessä, mutta minä & päätöksenteko ei nyt muutenkaan olla kavereita, hih. Perustelin valinnanvaikeutta myös niin, että sormuksen omaksuu vasta kunnolla kun se on paikallaan, joten oli se valintasi kumpi hyvänsä, niin taatusti se on juuri SE, kun saat sen vihkipäivänä paikalleen 🙂

    1. Tuo on varmasti totta, että sitten kun se sormus pujotetaan nimettömään niin silloin juuri Se on oikea sormus! <3 Hihihi tai tuskin siinä alttarilla ensimmäinen ajatus on, että voi hitsi, se toinen olisikin ollut ehkä kivempi. :DD

      Minä ja päätöksenteko ei myöskään aina frendata!

  2. No sitä mäkin mietin, ja luulisin kyllä. Pakko siihen on jotain keksiä! 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *