Torstain pikavinkki: tuunaa kahvisi jouluisemmaksi!

Ystäväni keitti meille eräänä iltana niin ihanat kahvit, että olin heti ihmettelemässä mitä tässä on? Kaardemummaa, kanelia, joulupiparia? Maistui aivan joululta! Hän kertoi vaihtaneensa viimeisen mitallisen tavallista kahvia Pentikin joulukahviin. Olin yllättynyt, sillä yleensä kaikki maistamani valmiit joulukahvit ovat maistuneet aika pahalta. Liikaa joltain, ja liian vähän kahvilta. Tämä taas oli mielettömän herkullista. Ehkäpä salaisuus piili maltillisessa mittauksessa, tiedä häntä, mutta tänään pojan mentyä päikkäreille eli minun kahvihetkeni alettua minun alkoi tehdä ihan hirmuisesti mieli sitä kaverini kahvia.

joulukuu_2013_008.jpg

Meidän kaapeista ei kuitenkaan löytynyt joulukahvia, mutta jouluteetä kylläkin. Ripottelin hieman epäileväisenä teelusikallisen jouluteetä kahvipurujen joukkoon, naksautin keittimen päälle ja jäin odottamaan. Mikäänhän ei ole sen ärsyttävämpää, kuin jos on laittanut vaikka liikaa tai liian vähän puruja ja kahvin keittämisen joutuu aloittamaan alusta. Olen aika tarkka kahvistani. Mutta onneksi keksintöni osoittautuikin loistavaksi! Heti ensimmäisen hörpyn jälkeen olin sitä mieltä, että maku on juuri oikea. Maistuu kahvilta, mutta läpi tulee juuri oikean verran teessäkin maistuvat kaneli, kaardemumma, inkivääri ja appelssiininkuori. 

Jos kaapista ei löydy joulukahvia eikä jouluteetä, niin kahvipurujen sekaan voi suoraan ripotella jouluisia mausteita.

Mitä kahvivinkkejä teiltä löytyy? Erityisesti jouluisia otan ilolla vastaan! <3

Kaardemumman makuisia kahvihetkiä toivotellen,

-R 

 

Kommentit (7)
  1. Itse heitän kahvin sekaan piparkakkumaustetta, toimii hyvin! 🙂 tätä teevinkkiäkin vois kokeilla. 

  2. Hei jos et ole vielä vastannut tähän haasteeseen, niin haastoin sut 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *