Uudenlaista bloggailua (haaste teille!)

Terveisiä Turku-Tampere-junasta! Tyttöjenilta lunasti odotukset, puhuttiin niin myöhään, ettei kukaan taida muistaa kuka sanoi viimeseksi jotain, kaikki nukahtelimme yksi kerrallaan siskonpetiin. Juotiin puoleen yöhön glögiä ja syötiin irtokarkkeja. Nyt mieleni on haikea, sillä olisin voinut juoruta teekupin ääressä näiden tyyppien kanssa vielä koko päivän. Olen niin onnellinen, että vaikka välissä vaihtuisi vuosikymmen, mantereet, kaupungit ja elämäntilanteet, niin näiden kahden ihmisen kanssa juttu jatkuu aina siitä mihin se on jäänyt.

Tässä testaan minulle kahdellakin tavalla uudenlaista bloggaamista, sillä kirjoitan tätä kännykällä ja toiseksi palaan ajassa vuorokauden tasksepäin ja julkaisen eilisen tervehdykseni kuvamuodossa. Raapustin nimittäin eilen huonolla kuulakärkikynällä ilman alustaa ruutupaperille teille pikakuulumisia kirjeenä. Sellaisena paperisena ja kiireisenä versiona, jossa näkyy junan töyssyt ja ehkä patonginmuruja, vartti eilisestä. 

kuva-2.jpg

Julkaisin kuvan krjeestä instagramiini ja nyt keksin, että haluaisin tehdä tästä blogihaasteen. Olisi hauskaa lukea myös muiden bloggaajien ”kirjeitä”, kiireesti raapustettuja pätkiä vaikka kalenterin kulmaan tai muistivihkoon. Nappaa hetki ja kirjoita se paperille digitaalisen näytön sijaan. Kuka lähtee mukaan? 

Ps. Pian olen kotona, puhelimessa flunssainen pikkupoikani lupasi mulle jätskiä. Vauva potkaisi ekaa kertaa ja olen niin onnellinen juuri nyt tässä näin, että vähän itkettää.

 

EDIT:Kuva kirjeestä ei näköjään näy kännykällä julkaistuna, mutta se löytyy instagramista @lentoaskeleita . Lisään sen kirjoitukseen myöhemmin tietokoneelta.

Kommentit (14)
  1. Menee viimeistään joulukuussa toteutukseen! Eikä tekosyitä olla bloggaamatta Meksikon reissulta, kiitos siitä 😉

    1. Jee kivaa! 🙂 Ja kai sitten reissun jälkeen on luvassa reissupostausta?? 🙂

  2. Mä tein! Tai no, on tuo kirjeeksi vähän ankea, mutta onpahan käsinkirjoitettu…. Käsialat ovat itse asiassa aika mielenkiintoisia! 🙂

    1. Jes, hyvä Katie! 🙂 Menenkin tästä heti lukemaan! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *