Vartin reissu Afrikkaan

Kahlasin lukioikäisenä lähikirjaston jokaisen Afrikka-aiheisen kirjan läpi. Se alkoi vähän vahingossa, kun lainasin Alexandra Fullerin kirjan nimeltä Ei hunningolle tänään. Afrikkalainen lapsuuteni. Tämän jälkeen pakenin teini-iän myrskyjä milloin Karen Blixenin, Kuki Gallmanin, milloin Ernest Hemingwayn, ja milloin kenenkin mukana Afrikan ihmeellisyyteen. Toisilla ikäisilläni oli seinillä bändijulisteita, minun sänkyni yläpuolella oli jättikokoinen leijonajuliste ja lehdestä repäisty Kilimanjaro aamuauringossa. Kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa äidinkielestä L:n sen ansiosta, että sain valita esseeni aiheekseni ”Kaunokirjallisuus oppaana vieraaisiin maihin”. Maan sijasta kohteenani oli kokonainen manner, jonka olin romantisoinut runotytön mielessäni hulluksi, upeaksi ja ihmisen kokonaan nielaisevaksi.

Vaikka Afrikka-eskapismini onkin tässä vuosien mittaan laantunut, seuraan edelleen mahdollisuuksien mukaan melko aktiivisesti silmiini osuvia uutisia, artikkeleita ja näyttelyitä Afrikasta. Enää linssini eivät ole aivan ruusunpunaiset ja tai romantisoidut, ja usein median välittämät uutiset saavat lähinnä sisuskaluni puristumaan kasaan.

Silti kirjahyllyssäni odottaa lukemistaan  tälläkin hetkellä kolme Afrikkaan sijoittuvaa kirjaa. Ja kun asiat eivät mene aivan putkeen, avaan parin vuoden takaisen löytöni Akateemisen alesta. Steve Bloomin kuvaama Living Africa -valokuvateos antaa minulle sen saman tunteen, jonka koin lähikirjastoni sohvan nurkassa 16-vuotiaana. Valokuvat ovat niin hätkäyttävän kauniita, että kadotan hetkeksi ajantajuni ja unohdan kaiken mieltä painavan. Kuvittelen aivan samalla tavalla ne kaikki mausteet, kuumuuden, hiekan, lian ja jonkin ihan pohjattoman tunteen joissa iltapäiväni teini-ikäisenä vietin. Heti tulee helpompi olo.

Onko kellään muulla samankaltaisia harrastuksia?