Viikko meidän kanssa: isien sunnuntai

Poika on nukkunut yön mamin ja faarin välissä, ja minä hyppään välittömästi ylös kuullessani pojan iloisen pulinan. Suljen oven varovasti, ettei päivänsankari vain herää ennen aikojaan. Nappaan pojan syliin, ja istuskellaan siinä pitkään halaillen. Olen eilisenä iltana sekoitellut Amalin ohjeella leipätaikinan, ja lykkään leivän uuniin. Kuorin lautaselle hedelmiä ja annan pojalle aamupalaa, minä hörpin aamukahvini samalla hääräillen.

marraskuu13_001.jpg

Kymmenen maissa ehdotan pojalle, että mennäänpäs herättämään isi. Joo! Mies myöntää naureskellen olleensa jo tunnin hereillä, muttei halunnut pilata meidän yllätystä. Ollaan pojan kanssa ostettu isänpäivälahjaksi kalastuskirja, ja poika on askarrellut hienon kortin päiväkodissa.

marraskuu13_002.jpg

Syödään yhdessä aamiaista, ja samalla selviää, että superyksinkertaisesta reseptistä huolimatta olen onnistunut jättämään leivän sisältä raa’aksi! 😀 En aio kuitenkaan luovuttaa tämän reseptin suhteen, sillä taikinan valmistus on juuri niin helppoa ja nopeaa kuin Amal lupaakin, ensi kerralla annan leivän vaan olla vähän pidempään uunissa. Anoppini lohduttaa minua, että johtuu varmaan heidän uunistaan, ”kun kaikki uunit ovat niin erilaisia ja jokainen on oppinut tuntemaan juuri sen oman uuninsa vaatiman paistoajan”. Kröhöm, minun tapauksessani kyse ei ole ehkä ihan tästä, mutta kaunis ajatus kuitenkin. 😀 Lankoni taas lohduttaa että raakaruokahan on trendikästä, ja kälyni kehuu rapsakoita kuoria. Mies taas kehuu kuinka ”ajatus on tärkein”. Minä taas totean, että minua ei vaan ole taidettu tehdä leipuriksi, mutta en silti lakkaa yrittämästä! 😀 

Syödään isänpäiväateria tosi isolla sukulaisporukalla, minkä jälkeen pakataan auto ja ajetaan minun mummuni ja papani luokse. Kuunnellaan automatkalla rockilta ihan hulvatonta Jarkko Tammisen haastattelua. Poika hurmaa isovanhempiani ja serkkujani yksi kerrallaan ja minä ahmin (maailman parasta) mummun leipomaa pullaa. Poika leikkii samoilla leluilla kuin isäni, setäni, serkkuni ja minä lapsena. Mummula on ainoa paikka elämässäni joka ei ole ikinä vaihtunut, kaikki on juuri siinä missä aina. Lelukomero, karkkikaappi, kahvikupit. Lattiat narahtavat aina samoista kohdista, matto tuntuu samalta sukan alla. 

Vatsat pullollaan siirrymme toiseen mummulaani onnittelemaan toistakin pappaani ja istahdamme uuteen kahvipöytään. Poika aloittaa uuden hurmauskierroksen, ja saa iltaviirotuskohtauksen. Mummu näyttää oman isänsä kuvaa vuodelta 27. Tunnen oloni tosi onnekkaaksi, kun minulla on näin monta paikkaa onniteltavana tänään. Laitamme pojan nukkumisvalmiiksi ja puemme hänelle autoon vain kevyen villahaalarin, halaamme ja kiitämme isovanhempiani ja startataan auto kohti kotia. Vähän aikaa takapenkiltä kuuluu hölinää ja kitinää, ja hetken päästä turvaistuimessa jo nukutaankin. 

marraskuu13_008_0.jpg

marraskuu13_016.jpg

Saavumme kotiin ja kannan nukkuvan lapsen sänkyyn pehmolelulauman keskelle. Ladon jääkaappiin kotiin viemisiksi saatua sallaattia, suolakalaa, vispipuuroa, hedelmäsalaattia ja kalafileitä, sekä mummun ja papani syksyllä pojalle keittämän omenahillopurkin. Olen naputellut tätä postausta jo yllättävän kauan, ja olen unohtanut teepussin hautumaan koko ajaksi. Minua vähän harmittaa etten päässyt tänään omaa isääni onnittelemaan muuta kuin puhelimen kautta, sillä ei haluta juuri nyt flunssaa kotiin.

Taidan laittaa vielä hiljaa soimaan Diret Straitsia, isäni lempibändiä. Olen aina ollut vähän ”isin tyttö”, ihan pienestä asti. Hyvää isänpäivää sinä kaikista parhain! <3

http://www.youtube.com/watch?v=2jH74e3Qo9k

 

Kommentit (10)
  1. Makeissa leipomuksissa itse tökin aina tikulla varmistaakseni onko sisältäkin kypsää. Taikinaa jää tikkuun jos on raakaa.

    1. Hei anoppini kehui tätä samaa vinkkiä! Eli jo kaksi kehujaa samalla vinkillä, ensi kerralla tökin leipää hammastikulla!

  2. Ikinä ei pidä lakata yrittämästä! Nimittäin, niinkuin sanontakin sanoo, lopussa kiitos seisoo 🙂

    1. No toivottavasti seisoo, nimittäin en meinaa lakata yrittämästä! Tiedän että monet pellilliset milloin mitäkin lentää vielä roskiin, mutta ehkä joku päivä minäkin vaan nuuhkuttelen ilmaa, kopisuttelen leivänpohjia ja ”tunnen meidän uunin”, ja ennen kaikkea valmistan kaikenlaisia herkkuja. Jotenkin mulla on ihan sellainen fiilis, että tuon Amalin reseptin kanssa saatan hyvinkin vielä onnistua.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *