Viime päivinä

Lentoaskeleita

Viime aikoina ollaan vietetty pojan kanssa tosi tiiviisti kotielämää kahdestaan. Miehellä on ollut paljon töitä, polttareita ym. jonka seurauksena ollaan oltu paljon kaksistaan. On ollut ihanaa sujahtaa takaisin symbioosiin ja viettää päivät leikkien, satukirjoja lueskellen, puistoreissuja tehden ja muuten yhdessä touhuten. Olen osittain haikein mielin huomannut, ettei meillä ole enää vauvaa vaan pikkupoika. On ihan mielettömän hauskaa huomata kuinka nopeaa kehityksen tahti tällä hetkellä on, ja kuinka varsinkin puhe ja ymmärrys kasvavat jatkuvasti.

Esimerkiksi eräänä hellepäivänä olimme puistossa, ja siinä hiekkalaatikon reunalla ihan vaan puoli-itsekseni höpöttelin, että ennen kuin mennään kotiin niin me mennäänkin ostamaan jätskit. Sain heti innostuneen ilmeen vastaukseksi, ja pieni hellehattupää keräsi hiekkalelut ämpäriin, kiikutti ämpärin rattaisiin ja totesi mennään, mennään! Oho, täytyy ollakin tarkkana mitä puhuu. ;)

Kuitenkin juttu on niin, että minä tarvitsen myös sitä kuuluisaa omaa aikaa välillä. Aina seuratessani keskusteluita joissa äidit toistensa perään julistavat kuinka heidän oma aikansa on sitä perheaikaa, minulle tulee tahtomattani jotenkin epäonnistunut olo: kuin olisin hävinnyt jossain ihmeellisessä äitipelissä. Minä tarvitsen kävelylenkkejä, kahvilakäyntejä, jumppatunteja, kampaajan tuoliin istahtamista, kaupunkikierroksia tai kirjastoon unohtumista säännöllisin väliajoin, jotta olen läsnäoleva, jaksava ja iloinen äiti ja puoliso. Niin se vain on.

Edellä mainitsemieni omien hetkien puute oli selvästi alkanut hieman kiristämään pinnaani, ja maanantaina totesin miehelle, että nyt minä lähden kiertelemään kenkäkauppoja ihan itsekseni. Etsin kenkiä häämekon seuraksi muutamasta liikkeestä, kiertelin vaatekauppojen alennusmyyntejä mitään kuitenkaan ostamatta, ja lopulta päädyin istuskelemaan kahvilaan kirja seuranani. Join teetä, söin raparperikakkua ja luin kurkkua kuristavaa (vaikka ei ehkä kirjalliselta anniltaan mitä mahtavinta) Chris Cleaven teosta Poikani ääni. Välillä unohduin tuijottamaan ikkunan läpi kadulla kulkevia ihmisiä.

Tuntui siltä, kuin olisin pidättänyt hengitystäni ja taas alkanut vetämään pitkiä ja rauhallisia hengenvetoja. Tulin kotiin, suukotin poikiani ja loikoiltiin koko perhe olkkarin lattialla.

Eilen lähdin koiran kanssa iltalenkille kymmenen jälkeen, kun muut olivat jo menneet nukkumaan. Tarkoitukseni oli tehdä lyhyt pissatuslenkki, mutta päädyinkin kulkemaan aina vielä yhden kadun ja korttelin, lopulta seisoin Näsijärven rannalla. Päästin koiran vapaaksi ja siinä yhdessä tuijoteltiin järvelle ilta-aurinkoa ihmetellen.

Nyt olen taas paljon enemmän balanssissa. En voi olla ihmettelemättä, että mistä kummasta se huono omatunto oman ajan tarpeesta välillä kumpuaa, vaikka en edes pidä terveä itsekkyyttä ollenkaan huonona asiana. Jostain ääneen sanomattomasta yhteiskunnallisesta ihanteesta sen täytyy tulla. Minä olen aina ollut sellaista tyyppiä joka välillä vetäytyy hetkeksi omiin oloihinsa, miksi se siis olisi toisin kun olen äiti. Miten 2000-luvulla voi vielä vallita sataprosenttisesti pelkästään perheelleen omistautuneen äidin äitimyytti? Sillä jostain tällaisesta se omatunnonpistokseni varmaan kumpuaa, että miksi tarvitsen välillä sen hetken olla yksin. Toki perheeni on minulle tärkeintä maailmassa, mutta uskon vakaasti, että poikanikin on onnellisempi kun hänen äitinsä on virkistynyt ja jälleen sataprosenttisen läsnäoleva niiden omien hetkien ansiosta. 

 

Kommentit

MM
Maijan matkassa

Minusta on ihan tervettä ottaa välillä irtiotto lapsista. Olla itsekseen, puolison tai ystävien kanssa. Olla muutakin kuin äiti. Jotta jaksaisi taas olla hyvä äiti. :) Minusta sitä paitsi tuntuu usein siltä, että lapsetkin nauttivat siitä, että olen hetken poissa. Ikävä voi olla ihana asia. Sen jälkeen on taas mukava olla yhdessä. Minä suhtaudun varauksella ihmisiin, joiden "oma aika" on perheaikaa.

Elina U.
Lentoaskeleita

Niiiiin totta, ja myös viimeinen lause! :D

Amma
Why you little!!

Nostan käden ilmaan ja myönnän, että kaipaan myös aikaa ilman lasta. Työ onneksi tarjoaa sitä ja toki myös muuten jätän lapsen hyvällä omallatunnolla isänsä kanssa kotiin. Pari kertaa kuukaudessa poika viettää laatuaikaa isovanhempien kanssa, kun vanhemmat käy leffassa.

Totesin myös eilen, että multa taitaa puuttua sellanen hysteeriäitigeeni, kun en jaksanut huolestua liikaa lapsen yli 40 asteen kuumeesta. Käytin sen vain lääkärissä ja lääkitsin.

Elina U.
Lentoaskeleita

Ah kuinka ihanalta järjestelyltä kuulostaa tuo pari leffailtaa kuukaudessa! Ihanaa kun muutkin nostavat reippaasti kätensä ja myöntävät että tarvitsevat toisinaan aikaa itselleen. Pelkäsin että tänne tullaan heti kirjoittamaan jotain "Jos niitä lapsia hankkii niin kyllä niiden kanssa sitten koko ajan ollaan" -tyylistä, ja olisin vellonut vielä enemmän paska mutsi -aallokossa. :D Pointsit hysteriattomuudesta!

Jokainen vanhempi ja jokainen lapsi tarvitsee joskus omaa aikaa, sano kuka mitä vain. Lapsen kehitykselle tekee hallaa, jos 24/7 on äiti tai isä on siinä vieressä. Lapsen täytyy jossain vaiheessa oppia olemaan myös ilman vanhempiaan, jotta hän kasvaisi pärjäämään myös yksin eikä opi siihen, että joku on aina vieressä auttamassa ja pelastamassa. Koska ei vaan ole. Lisäksi jokainen vanhempi väsyy, jos omaa aikaa ( = jotakin tekemistä poissa perheen luota) ei ole koskaan sillä ihminen vain tarvitsee sitä edes joskus. Toiset useammin, toiset harvemmin, mutta jokainen tarvitsee sitä joskus. Myös vanhemman kehitys tyssähtää ihmisenä että vanhempana siihen, jos ei joskus saa irtauduttua, levättyä ja vain oltua hetken muualla huolehtimatta toisesta. Ihmisen kehitys ei kuitenkaan pääty vanhemmuuteen, todellakaan, vaikka usein monet tuntuvat tämän unohtavankin.

Lapsen kanssa pätee myöskin sama kuin parisuhteessa: toisen naamaa ei vain jaksa katsoa aina ( = tietyllä tasolla, ei ehkä tietoisella mutta silti jollain tasolla, se naama alkaa yksinkertaisesti ketuttamaan) ja jos katsot sitä aina, sen huomaa arjessa. Molempian pinna kiristyy ja siksi kiukuttaa koko ajan, eikä se kierre katkea ennen kuin saa edes pienen hetken olla näkemättä sitä naamaa. Sen jälkeen sitä taas näkee arjenkin eritavalla ja jaksaa paljon paremmin!

On siis tervettä haluta omaa aikaa. On kaikille hyvä ottaa sitä. Jokainen tarvitsee sitä (edes joskus)!

Elina U.
Lentoaskeleita

Minä allekirjoitan myös tuon, ettei lapsellekaan tee varmastikaan hyvää jos (varsinkaan vain toinen) vanhempi on 24/7 siinä vieressä, ilman yhtään erossaoloa. Toki turvallisen luottamussuhteen muodostuminen vanhempaan on ensisijaisen tärkeää, mutta on täysin eri asia ottaa välillä sitä omaa aikaa = jaksaa paremmin sitä arkea taas! On siis kaikkien etu että välillä varastaa ihan vaan itselleen hetken arjen keskellä. Ja minä olen myös huomannut, että jos on puolison kanssa ihan 24/7 tiiviisti jonkin aikaa, niin kummasti vaan jotain outoa kinanaihetta alkaa löytymään! :D Ainakin meillä on tärkeää että molemmilla on myös ne omat jutut, niin kummallakin on paljon enemmän annettavaa myös parisuhteelle.

phocahispida

Otan kyllä kaiken oman ajan mitä muut oma-aloitteisesti tarjoan ja jos eivät älyä tarjota, alan kitisemään tietyn ajan päästä.

Terveisin paska äiti vm. -89

Elina U.
Lentoaskeleita

Tervetuloa kerhoon rakas paska äiti vm. 89, täällä toinen samanlainen! :D

Ella F.
Siperian Ella

Joo-o. Tuon takia sitä tuntee itsensä välillä hiekkalaatikon reunalla niin pirun yksinäiseksi. Jokainen saa omalla ajallaan tehdä omasta puolestani ihan mitä mielensä halajaa, mutta harmittavaisesti vaan niiden jutut, joiden "oma aika on sitä perheaikaa" ovat sitten vaan jossain pisteessä niin kaukana omien kiinnostuksieni kohteista, että juttu saattaa lopahtaa melko lyhyeen.

Mä tarvitsen omaa aikaa vähän joka päivä. Edes puoli tuntia. Se on sitten vaikka kun kersnaakkeli on jo nukkumassa, mutta sitä on oltava ihan vähän ihan joka päivä. Ja välillä reilusti enemmän. Niinkuin sanoit, että sitten jaksaa taas olla täysillä äiti. 

En enää hirvittävästi jaksa velloa paskamutsimeressä, mutta välillä on väsyttävää olla se "pahis", joka on pistänyt lapsensa päikkyyn alta vuoden ikäisenä, opiskelee, käy töissä, kampaajalla, kaupungilla, ravintolassa jne. Ymmärrän, että välillä me ihmiset elämme ylemmyyden tunteesta ja jos joku saa sisältöä elämäänsä tuntemalla itsensä minua paremmaksi, niin siitä vaan, mutta ei kiitos sitäkään päivittäin. 

Ruusu lainasi mulle ystävällisesti toimittaja Silfverbergin Äitikortin. Onkin pitänyt tehdä siitä postaus, mutta näin lyhyesti: kiva että joku on kirjoittanut kirjaan ne asiat joita suurin piirtein itsekin olen tuumaillut. Eipähän tarvitse nyt kirjoittaa itse sitä kirjaa :) Suosittelen!

Ella F.
Siperian Ella

No pakkohan siitä oli tykätä, olihan se todella jalat-maassa -henkinen :) Vaikka niinkun juteltiin, olihan siinä klikkinsäkin, mutta aika vähän sitä liiallista tiedostamista siinä mun lopulta oli. 

Joten kiitos, koskas haluaisit sen takaisin?

Ella F.
Siperian Ella

*mun MIELESTÄ. Hohhoijaa. Kukas se keittikään hilloja vielä viime yönä kahden aikaan?

Elina U.
Lentoaskeleita

Oh, tuo kolmas kappaleesi kiteytti täysin ajatukseni. Kiitos. On todella vapauttavaa tietää, että joku muu tuntee samoin. Minäkin tarvitsen edes sen puolituntiseni ollakseni täysillä äiti. Siis rakastan olla äiti (miksi muuten minulle nousee aina tästä aiheesta puhuessani tarve korostaa tätä, aivan kuin nämä asiat sulkisivat toisensa pois!?), mutta jos en niitä saa viettää sitä omaa hetkeäni laisinkaan, huomaan sen heti läsnäolossani ja pinnassani. Olemme toki kaikki erilaisia, mutta minusta vaan tuntuu ettei kukaan voi rehellisesti sanoa ettei tarvitse ollenkaan omaa aikaa, ja että se perheaika on omaa aikaa.

Minä olen kuullut ja lukenut paljon tuosta kirjasta, mutta en ole sitä vielä omiin käsiini asti saanut. Täytyy ehdottomasti laittaa kirjastoon varaukseen! 

Piipo79

Näinhän se on, jokin oma juttu pitää olla. Mulla se on viikottainen tanssitunti ja pienet hetket arjen keskellä (kuten aamun meikkausrauha) :-)

Elina U.
Lentoaskeleita

Aamun meikkausrauha?! Haluatko jakaa salaisuutesi? :D

phocahispida

Minä meikkaan, laitan tukan, käyn suihkussa, puen ja haukkaan aamiaisen kello 8-9. Mies aloittaa työt kello 9 joten hän hoitaa lapsen aamutoimet (vaippa, aamiainen, vaatteet, sänkyjen petaus) sillä aikaa. :)

Amma
Why you little!!

Mun salaisuus ainakin on se, että herään ennen lasta jos pitää meikata (työaamuina onnistuu aika kivuttomasti). Tai sitten Late lammas tai mies.

Elina U.
Lentoaskeleita

Fak. Late Lammas taitaa olla noista tempuista ainoa jonka minä pystyn toteuttamaan! :D Mies menee viimeistään seitsemäksi töihin ja minä taas olen maailman aamu-unisin ihminen joten ennen poikaa en jaksa herätä. Niinpä meikkaan usein sen minkä jaksan poika sylissä, tai annan hänen tutkia meikkipurnukoita valvotusti samalla kun sutaisen äkkiä meikkiä naamariin! Hänestä on jotenkin maailman tylsintä kun meikkaan, aina silloin pitäisi mielummin tietysti leikkiä tai lukea. :D

Piipo79

Vaihtelevalla menestyksellä eli tähän ei valitettavasti kullanarvoisia neuvoja. Usein tuhoja tapahtuu toisaalla sillä aikaa kun sudin naamaani kuntoon :-) ...ja on mun luomiväripaletitkin saaneet aika kyytiä kun tyttö keksi että e saa auki heittämällä lattiaan.

Tyyne
Sukat makkaralla

Veikkaan myöskin, että ihan jokainen kyllä tarvitsee sen oman aikansa :) Minä olen tosi seurankipeä, mutta nyt kesällä oon ollut yllättäen joka toinen viikko illat aivan itsekseni ja miten kivaa se onkaan ollut! Oon nauttinut pitkistä iltalenkeistä, omien herkkujen kokkailuista, siivoilusta ja omasta seurastani, jne. ihan hirveästi! Että voin vaan kuvitella, miten paljon te äiti-ihmiset niistä omista hetkistänne nautitte, varmasti paljon. Yhteenvetona siis, omaa elämää ei sovi unohtaa! :D

Elina U.
Lentoaskeleita

Teen juuri saman yhteenvedon kanssasi! :) Ja kuten kirjoitin, ei se oman ajan tarve katoa vain siksi koska tulee äidiksi. On outoa, että jokin ihmeellinen äitimyytti saa meidät helposti luulemaan niin. Mielestäni on osattava olla itseksensä osatakseen olla seurassa. Minäkin olen tosi sosiaalinen luonteeltani, mutta kyllä niitä omia hetkiä vaan tarvitsee silti.

MinEna
Kasvukäyrillä

Mä olen ottanut itsellen ihan liian vähän omaa aikaa, ja sen huomaa arjessa :(

Eilen juuri sanoin miehelle, että nyt akaa se aika, kun ÄIDILLÄKIN PITÄÄ OLLA JOTAIN OMAA, jos meinataan kaikki pysyä järjissämme täällä.

Eli hienoa, että olet osannut ottaa sitä aikaa (vähän kateellinen) ja muistanut olla sopivasti itsekäs! Munkin on alettava.

Elina U.
Lentoaskeleita

Sitä omaa aikaa on vain opeteltava ottamaan, sitten se alkaakin tulla "luonnostaan". Kokeilepa sopia vaikka kahvilatreffit ystävän kanssa kaksistaan, tai lähde kiertelemään kaupungille itseksesi (tai mikä ikinä sinusta rentouttavaa onkin), niin kotiin tultuasi olosi on varmasti nollaantunut ja rentoutuneempi. Arki maistuu taas ihan eri tavalla sen jälkeen, lupaan!

MinEna
Kasvukäyrillä

Jospa se mäkin oppisin kun meillä alkaa isäkuukauden vietto, niin se on mahdollista ihan päivälläkin :) Oon itseasiassa miettinyt sellaisen itsenäisen juoksukoulun aloittamista, niin jospa siitä sitten tulisi sitä ihan vaan mun aikaa.

Elina U.
Lentoaskeleita

No joo isäkuukausihan on loistava tilaisuus oman ajan ottamiseen! :) Juoksukoulu kuulostaa kivalta!

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Nythän mä tajusin, miksi olen tällä kertaa (toistaiseksi) onnistunut niin hyvin noudattamaan juoksuohjelmaani: sehän tarkoittaa sitä, että kolme kertaa viikossa lenkille lähtiessäni pääsen samalla nauttimaan omasta ajasta! :D

Huolimatta siitä, että rakastan perhettäni ja että lapseni on minulle kaikki kaikessa, se oma aika vain on tosi tärkeää. Muhun kolahti eniten tämä lause sun jutussa: "Minä olen aina ollut sellaista tyyppiä joka välillä vetäytyy hetkeksi omiin oloihinsa, miksi se siis olisi toisin kun olen äiti." 

Niin totta! Oma aika on aina ollut mulle tärkeää, eikä se tärkeys ole mihinkään kadonnut vain siksi, että olen äiti. Mulla on sitä omaa aikaa ollut vauvan synnyttyä vasta vähän, lähinnä sitä edustaa nuo iltalenkit vauvan mentyä nukkumaan, koska meidän vauva (tai eihän se mikään vauva ole enää vaan yksivuotias taapero) alkaa vasta nyt olemaan sen oloinen, että sitä voisi viedä hoitoon vaikkapa mummilaan ilman että jatkuvaksi vierastus- ja eroahdistusitkuksi menisi koko touhu. Mutta olen huomannut, että kun oon saanut sitä omaa aikaa vähän, haluan sitä enemmän ja enemmän...eikä sen tarvitse olla mitään ihmeellistä, kunhan saa hetken hengähtää ilman, että tarvitsee vahtia joka paikkaan taapertavaa vintiötä.

Ensimmäinen yö erossa taaperosta on myös tulossa vielä tämän kuun puolella, hui! :)

MinEna
Kasvukäyrillä

Eli juoksukoulu on hyvä idea :D (juuri tossa ylempänä siitä mainitsin!)

Täällä myös maanantaina se eka yö ilman neitiä tulossa, A P U A :D

Elina U.
Lentoaskeleita

Ja samat sanat sulle myös, hyvin tulee menemään ihan varmasti! :) Muista rentoutua, nauttia ja nukkua! Kyllä ne sitten soittaa jos joku hätä tulee. ;)

Elina U.
Lentoaskeleita

Heheh joo kuulostaa tutulta, kuntoiluun saa kummasti uutta innostusta kun se tarkoittaa hetkeä jolloin on vastuussa ihan vaan itsestään! :D On tosi kivaa kuulla että muutkin jakavat näitä samoja fiiliksiä, kun niin usein vaan joka paikassa vahvistetaan sitä superäiti-myyttiä, mikä saa ainakin minut ahdistuneeksi.

Ja ensimmäinen yökyläreissu menee varmasti tosi hyvin, älä stressaa vaan nauti! (Äläkä tuijota koko ajan kännykkää ja kysele "pitäisköhän niille soittaa" niinkuin minä silloin joskus tein, hehe) Meillä asuu isovanhemmat sen verran kaukana että ihan yökylään viedään hoitoon ehkä parin kuukauden välein, menojen mukaan joskus useammin, ja aina on sujunut tosi loistavasti. Poika on myös nukkunut aina kuin tukki isovanhempiensa välissä, eikä mamit usko millään  että poika nukkuisi ikinä huonosti! :D On myös tosi kivaa että lapset pääsevät pienestä asti viettämään aikaa myös isovanhempiensa tai jonkun muun läheisen aikuisen kanssa, ja muodostamaan läheisiä ja turvallisia suhteita myös johonkin "ulkopuoliseen" aikuiseen.

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Meillä tulee kummit hoitamaan lasta meille, kun me lähdemme hääpäivän viettoon Naantalin kylpylään, tosin vasta loppukuusta. Vasta illemmalla mennään ja heti aamusta tullaan takaisin mutta silti hiukan jännittää, kun tuo taapero on ollut niin kova vierastamaan, mutta toisaalta, kummitätiään eli mun siskoa se ei ole vierastanut koskaan. Ja mun siskolla on kaksi omaa lasta (joita taas hoitaa tuon ajan mummi) eli eiköhän se pärjää :D silti veikkaan, että aika usein täytyy kännykkää kurkata ja varmistaa, ettei ole tullut mitään apua-ei-me-pärjätä -viestejä...(ja veikkaan myös ettei niitä tule yhtään :)).

Mäkin kuulin just yhdeltä tutulta, että niiden lapsi, joka Ei Nuku Koskaan, nukkui koko yön putkeen ollessaan isovanhemmillaan hoidossa! On se jännä juttu :)

Oon itsekin sitä mieltä, että on tärkeää saada myös niitä muita läheisiä suhteita turvallisiin aikuisiin, ja onneksi niitä meidän lähipiirissä paljon onkin.

Elina U.
Lentoaskeleita

No hei sun sisko kahden lapsen äitinä ihan varmasti handlaa homman! :D Ja jos kerran teidän napero ei ole ikinä edes häntä vierastanut niin ei ole mitään syytä ettei sujuisi hyvin. Joten ei muuta kuin onnea hääpäivänne johdosta ja ihanaa kylpylälomaa! <3

Kommentoi