Viirokkeiden flunssakevät
Pojat lähtivät juuri Columbiaan pesispeliä katsomaan ja minä kirjoitan tätä nuhainen lämpöpatteri sylissäni. Simahti siihen riehuttuaan ensin kävelykärryn kanssa ja jammailtuaan oikein antaumuksella musiikkihärpäkkeensä tahdissa. En vaan lakkaa ihmettelemästä, että mistä lapset ammentavat sitä pohjatonta energiaansa kipeinäkin. Jos jollain on vinkkejä, joilla pitää yksi- ja neljävuotiaat ipanat paikallaan lepäämässä, niin otan neuvot mielellään vastaan. 😉 Nämä flunssat menevät jo niin rutiinilla, sillä olemme olleet koko kevään kipeänä. Lieneekö syynä tehokkaat ilmastoinnit, uudenlainen pöpökanta vai preschoolin aloitus, mutta valehtelematta montaa täysin tervettä viikkoa ei täällä ole nähty ilman, että jollain meistä ei olisi ollut flunssaa.
Ennustan, että saadaan taas ensi viikolla käyttää tutuksi tulleen terveysaseman palveluita. Jos joku osaava tahtoisi alkaa kehittelemään sellaista ”kurkista itse kotona, onko lapsellasi korvatulehdus” -laitetta, niin täällä heti yksi asiakas käsi pystyssä! Täkäläinen tapa käydä lääkärissä tuntui aluksi hassulta ja okei, oikeastaan myös rasittavalta, mutta nyt siihen on jo tottunut. Hommaan menee aina ainakin pari tuntia. Olemme vihdoin löytäneet oman ihanan lastenlääkärin, jonka löytäminen (ja edes mukavan lastenlääkärin tai lääkärin ylipäätänsä juttusille pääseminen ulkomaisella vakuutuksella) ei ollut ihan itsestäänselvää tai ”tosta vaan soitan ja varaan lääkäriajan”.
Lääkärikäynti sujuu siis niin, että ensin ilmoittaudutaan ja sitten vaan kävellään lääkärin huoneeseen odottamaan. Kukaan ei siis kutsu nimeltä missään vaiheessa, vaan siellä huoneessa vain odotellaan. (Arvatkaa montako kertaa kävin ensimmäisellä kerralla varmistamassa, että ”niin siis me ollaan ihan oikeassa paikassa ja voidaan jo mennä tuonne huoneeseen”) Hetken kuluttua huoneeseen saapuu hoitaja, jonka kanssa täytellään kaavakkeita, otetaan lapsista mitat valmiiksi, kerrotaan oireista jne. Sitten hoitaja häipyy ja odotellaan lääkäriä, joka tekee tutkimukset. Sitten lääkäri taas lähtee, tehdään mahdolliset kokeet hoitajan kanssa, odotellaan vielä papereita samaisessa huoneessa, ehkä vielä tavataan lääkäri uudelleen, ja sitten vain lähdetään. Tuntuu ihan hassulta tulla ja lähteä tuosta huoneesta noin vaan itsekseen, mutta ihan hyvin homma silti toimii. Ainakin tässä nykyisessä paikassa, minne menen joka kerta oikein luottavaisin mielin. Samaa en voi sanoa ensimmäisistä lääkärikokemuksista täällä, kun tyttärellemme määrättiin mm. kymmenen päivän raju antibioottikuuri ilman korvatulehdusta tai muutakaan tulehdusta ”parantamaan flunssa”. Kun lopulta pääsimme hyvälle lääkärille kuurista oksentavan ja ruokahaluttoman lapsen kanssa, oli tämä lääkäri aivan ihmeissään, että miksi meille edes antibiootit oltiin määrätty. Ei sillä, tiedostan toki kuinka onnekkaassa asemassa me kaikki täällä olemme, joilla on ylipäätään mahdollisuus käyttää terveyspalveluita.
Tässä kuvassa taannoiselta flunssakierrokselta taaempana kolmenysin kuumeessa sängyllä kuperkeikkoja heittelevä poika ja toinen riemusta kiljuva toipilas. Toivon vaan, että jos saan tämän saman kuin hekin, niin yhtenä oireena on ”korkeasta kuumeesta huolimatta energinen käytös sekä tarve riehua” myös minulla, mitäs luulette. 😉