Voita liput Lapsiperhe 2014-messuille Tampereelle

*Yhteistyössä Tampereen Messut

Kiinnostaisiko Sinua lähteä Lapsiperhe 2014 -messuille Tampereelle 30.-31.8? Messut ovat suunnattu nimensä mukaisesti lapsiperheille ja näytteilleasettelussa ja ohjelmassa on huomioitu hyvin myös tulevat lapsiperheet. Messuohjelmaan pääset tutustumaan tästä ja näytteilleasettajiin tästä.

untitled.png

Kuvakaappaus messujen sivuilta

Minä luulen, että me satukirjojen suurkuluttajina taidamme ainakin käydä kuuntelemassa Miina ja Manu -satuja, sekä tapaamassa itse kissakaksikkoa. Katsotaan, aiheuttavatko Miina ja Manu livenä ihastusta vai kauhistusta, sen verran vaihtelevaa vastaanottoa ovat ”oikeat satuhahmot” saaneet meillä osakseen (Muumimaailmassa poika innoissaan halaili hahmoja, mutta sitten taas esimerkiksi ostoskeskusten vaikkapa oravaksi tai isoksi nalleksi pukeutuneet tyypit saavat yleensä aikaan silkkaa pelkoa).

Näytteilleasettajista haluan piipahtaa ainakin PaaPii Designin pisteellä, jospa saisin sieltä vaikka inspiraation kaapissa odottavan oman PaaPii-koirani valmiiksi ompelemiseen, köh köh. Sen verran suloisia ne pehmot ovat, että enköhän jopa minä saata napata ompelukärpäsen itselleni! Lastenvaatepisteistä haluan pyörähtää ehdottomasti Kuopuksen kautta, sekä Blaa Oy:n ja Jesper Juniorin standeilla. Tai no kyllä varmastikin tulee kaikki koluttua läpi.

Ja odottajat huomio! Paikalla on lastentarvikkeiden näytteilleasettajia, kuten Vauvapopin piste. Lauantaina messuilla luennoidaan raskausajan optimaalisesta ruokavaliosta ja sunnuntaina on ”Näin selviydyt synnytyksestä, kätilön vinkit vanhemmille”-luento, molemmat Vauvantai kätilöpalvelujen toimesta.

Niin ja samaan aikaan Tampereen messukeskuksessa on meneillään Kotivisio -kodinsisustusmessut ja keräilyesineiden Keräily-messut. Meillä on edelleen kotimme pintaremonttiprojekti hieman kesken, sekä sisustamispuuhat ovat yhä vaiheessa, joten Kotivisio -messut kiinnostavat meidän perhettä myös kovasti. Näille messuille pääsee kaikille samalla tiketillä. 

Minä saan nyt arpoa teille viisi kahden lipun pakettia messuille! Lähdin mielelläni mukaan tähän yhteistyöhön, sillä ajattelin, että sieltä voisi varmasti löytyä halukkaita messuillelähtijöitä. Eli osallistut arvontaan jättämällä kommenttikenttään nimimerkkisi ja sähköpostiosoitteesi perjantaihin 15.8 mennessä. Onnea arvontaan! 🙂 (alle 15-vuotiaat lapsoset pääsevät muuten ilmaiseksi messuille vanhemman seurassa, joten voit napata vielä puolisosi tai ystäväsi mukaan)

 

*yhteistyö Tampereen Messujen kanssa, sain postauksesta liput myös itselleni, mutta muuten tämä on tehty ihan vain arvontaperiaatteella. 🙂

Kommentit (58)
  1. Mukana arvonnassa, jos vielä ehtii!

    1. Voi harmi, juuri arvoin liput, osallistumisaikaa oli tosiaan perjantaihin. :/ 

  2. Lapsiperhe-messut.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *