Finalement

Tänään on se päivä, jota oon odottanut noin vuodesta 1993.

Myönnettäköön, että mulla on joskus vähän taipumusta dramaattisuuteen.. Mutta nyt en edes liioittele. Musta tuntuu, että jos en nyt ihan syntymästäni niin ainakin siitä lähtien kun oon ollut tietoinen Suomen ulkopuolisesta maailmasta, oon jollakin tasolla kaivannut sinne. Johonkin. Rakastan Suomea omalla tavallani ja joiltakin osin koen itseni myös hyvin suomalaiseksi. Mutta vaikka oon suuresti nauttinut elämästäni täällä, mulla on jostain syystä ollut aina hurja kaipuu ulkomaille. Matkailu ei oo sitä helpottanut vaan jokaisen reissun jälkeen oon yhä kiihkeämmin haaveillut uudesta reissusta.

 

 

 

Kirjoittelen tätä postausta Helsinki-Vantaan kentällä, odotellessani lentoa Pariisiin. Oon aina rakastanut lentokenttiä ja reissuun lähtemisen tunnelmaa, mutta tää kerta on monella tapaa erilainen. Ensinnäkin, en oo aikaisemmin käynyt Ranskassa. Toiseksi, tällä kertaa oon lähdössä pois pidemmäksi aikaa kuin koskaan ennen – puoleksi vuodeksi. Tosin musta tuntuu jo nyt, että aika tulee hujahtamaan ihan liian nopeasti.

 

Mun kohteena on Lille ja vaihto-opiskelu IÉSEG School of Managementissa. Tuntuu uskomattomalta, että tää päivä vihdoin koittaa, koska oon tiennyt niin kauan, että tuun vielä lähtemään Ranskaan vaihtoon. Yläasteen ensimmäisellä ranskan tunnilla vaan tiesin, että tää on se juttu ja siitä lähtien oon odottanut tilaisuutta lähteä. Tuskin oon ainut, joka on ihastunut Ranskan kieleen ja kulttuuriin viettämättä siellä päivääkään. Nyt tuosta ensimmäisestä ranskan tunnista on kulunut yhdeksän vuotta (??) ja yläasteen, lukion, kahden välivuoden ja kahden yliopistovuoden verran sinniteltyäni tilaisuus on vihdoin koittanut.

Oon koittanut häivyttää mielestäni ne kaikista croissantintuoksuisimmat mielikuvat, joissa soi taustalla Edit Piaf ja elämä on pelkkää Amélie-elokuvaa (okei en nyt ihan kokonaan..)

Oon toki kuullut jutut kankeasta byrokratiasta, Pariisin saasteista ja ylimielisistä ranskalaisista. Terrorismi tietysti on viime aikoina ollut ihan syystäkin tapetilla, mutta sille en aio juuri ajatuksia lainata. Ennen kaikkea haluan lähteä matkaan avoimin mielin ilman ennakkokäsityksiä ja antaa Ranskan yllättää mut.

Helsinki-Vantaan kahvilassa croisantti maksaa naurettavat 3.60€, jätin ihan periaatteesta ostamatta. Syön sen sijaan kahvin kans riistohintaista meetvurstiruisleipää ja katselen ikkunasta harmaata ja sumuista maisemaa. Radiossa Sanni laulaa Kran Turismoa. Tuntuu Suomelta.

 

 

Oon niin valmis lähtöön.

À bientôt!

♥: Laura