Vappuna meidän ystävät Tanskasta, Marja ja Lasse tuli Leo-vauvan kanssa kylään Balille. Me oltiin just muutettu uuteen taloomme. Meidän luottokuski Hendro auttoi muutossa. Meille oli kuitenkin kerääntynyt tavaraa kolmen pakettiautollisen verran, eli skootterilla ei saatu kaikkea siirrettyä. Balilainen olisi varmasti saanut. Mutta mulle riitti se kerta, kun D pisti mut vetämään mopon perässä pienen peräkärryn  kokoista surffilauta-kassia, jonka sisään oli ahdettu 5 lautaa. Pakkohan mun oli suostua! Muuten mun sankari olisi lähtenyt yksin ajamaan ja samalla vetämään mokomaa arkkua. Uhrauduin siis avuksi. Tästä sain käsivarren kipeäksi seuraavaksi viikoksi ja olen vakuuttunut, että mun toinen käsi on nyt toista pidempi.

   Eli me oltiin siis löydetty uusi talo. Hyvä me! Saatiin tuliterä talo uima-altaalla ja vielä just siltä alueelta missä haluttiinkin asua. Ainut miinuspuoli on, että meidän kadulla on sydäntäsärkevä määrä huonosti voivia katukoiria ja kukot huutaa jo neljän aikaan aamulla. Täällä ei todellakaan nukuta edes aamuun saakka. Monesti ollaankin nukkumassa jo ennen ilta-yhdeksää. 

   Marjan porukka yöpyi meidän vanhalla talolla ja me muut uudella. Sahattiin pari viikkoa kahden talon välillä ja pidettiin allasjuhlia. Sellaisia vauvalle sopivia. Vanhan talon vuokrasopimus oli loppumaisillaan. Täällä maksetaan monesti koko vuoden vuokra kerralla ja siksi meilläkin oli hetken aikaa kaksi taloa samaan aikaan.

   Tytöt eli Marja ja Sanna järkkäs mulle kihlajais-yllärin. Mut vietiin jalka ja käsihoitoon ja syömään Ayana resorttiin. Tyttöjen ilta tuli niin tarpeeseen! Täällä kaukana ymmärtää miten tärkeitä ystävät onkaan. Vaikka olisit paratiisissa, niin yksinäisyys ei ole missään mukavaa. Kyllähän meillä käy vieraita paljonkin: perhettä ja ystäviä Suomesta ja Tanskasta. Mutta täällä on vaikea tutustua ihmisiin niin, että niistä saisi kaverin. Paikalliset kun ei ole kovin luotettavia ja moni koittaakin hyötyä länsimaalaisesta. Turistit viipyvät vain hetken. Ja muita expateja on kovin vähän meidän alueella. Oli ihana nähdä taas kavereita ja näyttää paikkoja.

   Mulla oli sellainen tunne, että Aussien matkan jälkeen, että halusin kiittää D:tä kaikista ihanista kokemuksista ja sormuksesta. Mutta mitä annat miehelle jolla on kaikkea? Tulin siihen tulokseen, että joku kokemus olisi kiva. Joten päätin viedä D:n yhdelle sen lempi surffispoteista. Tarkemmin ottaen siihen  edustalle kivaan boutique hotelliin, niin lähelle merta, että hiekka kohtasi varpaan. Meidän huoneen terassilta pystyin katselemaan surffausta lähietäisyydeltä ja ottaamaan kuvia. D oli tosi yllättynyt ja iloinen. Vietettiin tosi kivat 24 tuntia paikassa, jossa suihku on rakennettu simpukoista ja apinat loikkii puissa. 

   Kevät ja alkukesä meni yhdessä hujauksessa, kun oli se aussien matka ja saatiin vieraita Tanskasta. Välissä käytiin myös lembonganin saarella Balin edustalla ja juhlittiin D:n synttäreitä.

   Meillä oli niin paljon ihania juttuja meneillään ja edessäpäin, että aamuisin halusi oikein pinkaista sängystä ylös kokemaan uusi päivä. Näitä olisi sitten hyvä muistella, kun elämä potkisi päähän. Niin ne tilanteet vaan muuttuu. Mä haluan uskoa, että vaikka menisi kuinka hyvin tahansa, niin se kaikkein paras on vasta tuloillaan. Elämän tarkoitus on olla onnellinen. Mitä se kenellekin sitten tarkoittaa.  

   Niin, ja  me oltiin myös päätetty meidän hääpäivä! Me mentäisiin naimisiin maistraatissa Australiassa mahdollisimman yksinkertaisesti ja pienin panostuksin. Jotenkin aavistelin, että suuruudenhullun ”pieni” ei jäisi tälläkään kertaa ihan siihen…

    Meillä oli vielä paljon Australian matkailua jäljellä. Jatkettiin ajelua pohjoiseen, Exmouthiin, jossa majoituttiin muutamaan eri mökkiin leirintäalueilla. Tehtiin ruokaa joka päivä, mikä olikin ihanaa vaihtelua Balille, jossa me harvemmin tehdään itse ruokaa. Eihän me edes itse pestä omia pyykkejämme. Balilla ruokakaupat on kalliita, eikä pyykinpesu maksa, kuin euron-pari. 

   Exmouth on henkeäsalpaavan kaunis paikka. Päivisin surffattiin ja ajeltiin vesiskootterilla kilpaa delfiiniparvien kanssa. Snorklattiin dugongin vieressä ja kalastettiin. D on taitava kalastaja ja  jousikalasti meille isoja kaloja syötäväksi. Minä ohjasin vesiskootteria ja välillä pelotti tuleeko D pinnalle enää ollenkaan, mutta kaikki meni hyvin ja me oltiin loistava tiimi. 

   Käytiin myös syvänmeren kalastuksessa.Mä taisin vetää koko paatin ennätyksen. Kädet rakoilla kiskoin jättimäisiä vonkaleita ja huutelin voitonriemuisena, mutta yksikään mun kaloista ei ollut hyvää syötäväksi. D siis hoiti silläkin kertaa meidän ruokinnan ja nyt meillä on Ausseissa pakastin täynnä kalaa siltä reissulta. Ilta menikin peratessa ja pilkkoessa. 

   Joka kerta, kun mä näen delfiinin, sekoan täysin. Aussit ei välitä, ne delfiinit on niin normaaleja. Mulle naurettiin useampaan kertaan, kun hypin tasajalkaa (ellen ollut vesiskootterissa) ja kiljuin innosta. Miten niihin voisi muka koskaan tottua? 

   Meidän loppulomasta me käytiin jossain Perthin lähivesillä kalastamassa lohta. Meillä oli vesiskootterissa mukana siideriä ja virvelit. Pakotin D:n pilkkomaan pyydystämiään lohia, joilla houkuttelin delfiinejä uimaan meidän vesiskootterin perässä. Muut ihmiset veneissään viisveisasivat niistä, kaikki vaan halusivat lohta. Meillä saa lohta kaupastakin, hihkuin niille!

   Mä en koskaan halua olla se ihminen joka ottaa delfiinin itsestäänselvyytenä. Piste. Valitettavasti sillä reissulla en voinut mennä veteen niiden kanssa, koska ne vedet on myös haiden metsästyspaikkoja. Välillä pelotti, kun kivetyksiltä  ja kallioilta joku hylje-eläin molskahti veteen. Pelkäsin,  että joudun todistamaan haiden eväshetkeä tai pahimmassa tapauksessa joutua itse hain kitaan. 

   Ausseissa sain myös syödä kaikkia niitä juttuja mitä täältä ei oikein saa. Persikoita ja aprikooseja, mansikoita ja vadelmia. Kiwimarjoja. Kyllä, siellä on kiwille maistuva marja, joka näyttää isolta karviaiselta. Ja Kiwiltä. Ilman karvaturkkia. Söin myös isoja pihvejä, join viiniä, söin aussien rakastamia lihapiirakoita ja kookosjogurttia. Ahmin niin paljon epäterveellisiä herkkuja, että toin Balille 4 lisäkiloa mukanani. Ja kukkivan naamataulun. Ja virtsatietulehduksen. Näistä lieveilmiöistä eroon pääsy veikin sitten muutaman viikon. 

   Oli myös ihanaa tavata D:n isä, hauska ja herttainen muusikko. Luulen, että naisihminen oli odotettu vieras taloon, sillä mua kohdeltiin kuin prinsessaa. D nauroi isällensä, joka toteutti mun jokaisen toiveen. Myös ne, mitä en edes ääneen sanonut. Isäpappa myös ruokki mua kuin pientä lasta. ”Maistapa tätä makkaraa, eikös olekin hyvää”?  Koitin nielaista purematta ja samalla hymyillen nyökkäillä, koska en pystynyt sanomaan, etten oikein syö makkaraa. Huomaattehan, kuinka vaikea mun on edes kirjoittaa se tähän: ”en oikein syö makkaraa”. Siis, en todellakaan syö makkaraa! 

   Mutta vieraskoreana ennemmin nieleskelin  makkaran palasen, kuin että olisin pahoittanut toisen mielen kertomalla totuuden. Vaikka kuka siitä nyt mieltään pahoittaisi, mutta tälläinen mä olen. Jos tilanne tulee äkkiarvaamatta, niin saatan kehua vaikka jotain vähemmän miellyttävää ruokaa ja vasta seuraavalla kerran kertoa, että kiitos vaan, mutta mä en ole syönyt makkaraa vuosiin. Paisti silloin viimeksi, kun olin vieraskorea. 

   Onneksi näitä tilanteita sattuu enää todella harvoin  ja vanhemmiten oon oppinut olemaan vähän suorempi. Kaikenkaikkiaan meidän Australian road trip oli unohtumaton! Kolmeen viikkoon mahtui niin paljon erilaisia kokemuksia, kosinnasta lähtien. En kuitenkaan rakastunut länsi-Australiaan  siinä mielessä, että voisin kuvitella meidän muuttavan sinne. Upea paikka, jossa on ihana käydä.  Länsi-australialla tulee aina olemaan erityinen paikka mun sydämessä.