Blogini tarkoitus oli pääasiassa kertoa vain ihanasta elämästä ja positiivisita ajatuksista. Tavoitteena oli keskittyä niihin elämän pieniin ihaniin hetkiin, joita ei arjessa huomaa ja unohtaa kaikki muu hetkeksi. Aloin kuitenkin miettiä kuinka blogien parasta antia, ainakin itselleni, on vuorovaikutus kirjoittajan ja lukijoiden kesken. Löytää samanhenkisiä ihmisiä, keskustella mieltä askarruttavista asioista ja löytää ehkä uusia näkökulmia asiaan. Olen ihmisenä sellainen etten anna itsestäni paljoa. Pidän viimeiseen saakka kiinni yksityisyydestäni, omista ongelmista ja suuremmista elämänmuutoksista. Sitten kun kaikki on sataprosenttisesti varmaa, niin voin avata asiaa vasta edes lähipiirille. Mutta miksi? En tiedä mitä hyödyn siitä, että pidän kaiken itselläni. Järkikin sen sanoo kuinka kaikki yleensä helpottaa, kun asioista puhuu. Ongelmat alkavat näyttää paljon pienemmiltä, kun ne jakaa toisen ihmisen kanssa ja parhaassa tapauksessa jollakin saattaa olla jopa ratkaisu omaan ongelmaan, joka olisi jäänyt kuulematta, jos ei olisi avautunut siinä hetkessä. 

Koen muutenkin, että ihmiset jotka antavat itsestään ja elämästään ovat paljon parempaa seuraa. Pääsee lähemmäs ihmistä ja yhteys on paljon suurempi. Itselläni on vain muutama hyvä ystävä vaikkakin kavereita löytyy hyvinkin paljon. Tuntuu kuitenkin, etten osaa päästää ihmisiä lähelleni ja niin useimmat ihmiset vain ajautuvat kauemmaksi itsestäni ja elämästäni. Yhteydenpito jää muiden ihmisten harteille ja sitten he kyllästyvät. Olen alkanut miettimään, että ehkä syynä on myös se etten päästä ihmisiä lähelle. Pidän kyllä yksin olostakin ja tarvitsen enemmän aikaa olla yksin kuin moni muu. Lataan akkkuni parhaiten olemmalla kotona yksin omien ajatusteni kanssa. Mutta toisaalta rakastan sitä energian määrää, jonka saan muista ihmisistä. Rakastan viettää aikaa muiden kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin,mielestäni se on aivan parasta! Mutta jotenkin välillä tuntuu, että uusien ihmisten tapaaminen on itselläni verrattavissa uuden kielen opiskeluun. Tiedän uudesta ihmisestä ehkä jotain tai sitten minulla on vain oma päässäni muodostama käsitys hänestä, joka pitää paikkaansa tai sitten ei. Keskustelut ovat melko pinnallista diipadaapaa, eikä ”suhteen” ylläpitämiseksi tarvitse nähdä vaivaa. Ihmissuhteen kanssa eletään ehkä jonkinlaista kuherruskuukautta, kun kaikki on helppoa, uuttaa ja mielenkiintoista. Tilannetta voi hyvin verrata ainakin omalla kohdallani uusien kielten opiskeluun. Olen alkanut opiskella lukemattomia uusia kieliä, välttämättä pääsemättä alkeita pidemmälle. Rakastan tunnetta, kun aloittaa kielen opiskelun ja se on nimenomaan helppoa, uutta ja mielenkiintoista. Pääsee käsiksi uuteen ja erilaiseen maailmaan. Kuitenkin jossain vaiheessa tämäkin kuherruskuukausi loppuu ja mukaan tulee epämääräiset verbit, demonstratiivipronominit sekä poikkeuksen poikkeukset. Opiskelu alkaa vaatia enemmän vaivannäköä ja mielenkiintoni lopahtaa.

Vaikka todellisuudessa ja järjellä ajateltuna ihmissuhteet vaativat enemmän vaivaa silloin, kun et tunne ihmistä, yrität lukea toisen ihmisen huumorintajua, mielenkiinnon kohteita ja ajatusmaailmaa, silti koen sen paljon helpommaksi. Joko kaipaan vaihtelua ja jotain uutta mikä pitää mielen virkeänä. Ehkä pelkään huomaavani, että kukaan ei olekaan täydellinen, vaan jokaisella on omat heikkoudet ja luurangot kaapissa. Ehkä taas pelkään antaa itsestäni mitään sen enempää, jolloin tuntuu helpottavalta keskustella vain kevyemmistä aiheista. Ehkä se on kaikki nämä. Ehkä pelkään, että ihmiset pääsevät näkemään ne omat heikkouteni, jos ystävyys syvenee. Uusien tuttavuuksien kanssa voin antaa parastani, keveyttä, iloa ja naurua. Ja tätä olen muutenkin, mutta jo järkikin sanoo ettei elämä ole sitä aina. Joskus tulee tilanteita, päiviä tai hetkiä kun kaikki ei ole kevyttä ja mukavaa, ja mielestäni sekin saa ja pitää näkyä ihmissuhteissa. Mutta ehkä pelkään ihmisten ajautuvan kauas ja ”hylkäävän” minut jos näytän muita kuin iloisia ja onnellisia piirteitä itsestäni, vaikkei se niin ole. Ainakin toivon niin. Todelliset ystävät pysyvät rinnalla oli tilanne mikä hyvänsä. Ja mitä aiemmin jo totesin, monet kavereistani ovat ajautuneet kauemmas ja jääneet elämästäni, joten eihän lopputulos lopulta ole kovin erilainen. Eniten varmaan pelkäänkin sitä, että joku ei halua olla ystäväni, minun itseni takia. Sen takia, joka todella pohjimmiltani olen. Vaikka se kuulostaakin järjettömältä, koska parhaiten oman henkiset ihmiset löytyy sillä, että on oma itsensä!

”Don´t chase people. Be you, do your own thing and work hard.The right people who belong in your life will come to you, and stay. ”

Mielummin on oma itsensä ja odottaa niitä oikeita ihmisiä elämäänsä kuin esittää jotain muuta ja viettää aikaa onnettomana väärien ihmisten seurassa. Ehkä sillekin on tarkoituksensa ettei kaikki ihmiset jää elämääsi. Viereesi jää ainoastaan ne tärkeimmät, joilla on jotain annettavaa sinun elämääsi ja sinulla heidän elämäänsä. Ollaan siis kaikki omia itsejämme, tehdään täysillä ja täydestä sydämestä sitä omaa juttua ja kunnioitetaan muita. Lopulta ne oikeat ihmiset löytää perille vierellesi ja jää siihen<3

Ja kerrottakoon, että aloitin postauksen kirjoittamisen aivan muu asia mielessä, mutta jätetään siitä kirjoittaminen ensi kertaan. Tälle päivälle siis todellista ajatuksen virtaa, josta toivottavasti jokin punainen lanka löytyy 😀 Kerrottakoon, että terveyteen ja hormoneihin liittyvää juttua kuitenkin luvassa pika puoliin! Oikein ihanaa torstaita kaikille!