A flight to a place where your dreams come true

Tiedättekö sen tunteen kun mieli lähtee lentoon, suupielet nousevat hymyyn ja tulee todella hyvä olo? Kun tuntuu, että tiedät tasan tarkkaan mitä haluat tehdä ja ehkä tarkemmin mitä sinun pitää tehdä ollaksesi onnellinen? Mulle tulee sellainen tunne AINA kun matkustan yksin lentokoneessa.Kun istun pehmeällä, mutta yleensä ahtaalla, penkillä ja katson ikkunasta kun kone rullaa kiitoradalle ja jopa hieman karu Helsinki-Vantaan lentokenttäkin näyttää kauniille. Kun tunnen kuinka koneen pyörät irtoavat maasta ja kaunis aurinko, jota ei kaamosaikaan ole näkynyt viikkoihin, syleilee kasvojani. Kun tunnen kuinka hymy, joka on ollut kadoksissa kasvoiltani, nousee korviin ja olo tuntuu kevyelle ja ONNELLISELLE. Jollain jännällä tavalla tuntuu kuin minäkin nousen hetkeksi irti maasta,koneen perässä,  päästän mieleni lentelemään sinne minne se menisi jos mikään ei pidättelisi sitä. Jos ei olisi arkea, odotuksia, paineita, ”kun valmistut sinun tulee tehdä tätä ja tätä työtä”-hokemia. Jos ei olisi odotusarvoa mitä ihmisen kuuluu minkäkin ikäisenä tehdä ja jollei olisi naurettavan joustamatonta kaavaa sille mikä on seuraava askel esimerkiksi vastavalmistuneelle tietyn alan maisterille. Tai jollei olisi ihmisten ennakkoluuloja siitä, mitä ulkonäkösi kertoo sinusta ja esimerkiksi älykkyydestä. 

Mutta onko näitä odotuksia ja ”näin sinun pitää tehdä”-oletuksia oikeasti olemassa? Vai olemmeko vain ympäristön paineen alla vaientaneet sen sisäisen äänen, joka meillä jokaisella on, joka oikeasti kertoo mikä tekee meistä onnellisen ja mitä haluamme elämässä tehdä? On tietenkin naivia ajatella, että koko elämän voisi elää ilman ongelmia ja haasteita, tai että koko ajan voisi esimerkiksi olla unelmatyössään. Ihminen on erehtyväinen ja ihmisellä on lupa erehtyä, kunhan osaa nähdä erehdykset ja epäonnistumiset ylitettävinä kivinä polulla siihen ”unelmaelämään”, eikö? 

Ajatukseni taisi hieman lähteä hyppimään ei niin loogisesti alun alustuksesta, palataanpa siis takaisin siihen tunteeseen, joka valtaa minut AINA kun matkustan yksin lentokoneessa. Se tunne jossa mieleni lähtee lentoon, suupieleni nousevat korviin ja tunnen olevani onnellinen. Se tunne valtasi minut taas viime viikolla kun jälleen kerran istuin lentokoneen pehmoiselle penkille ja ihastelin ikkunasta näkyvää aamuaurinkoa, jota ei hetkeen ole Helsingin piemeydessä näkynyt.  Siinä auringon lämmittäessä kasvojani ja leveä hymy kasvoillani aloin taas miettimään mitä haluaisin oikeasti tehdä elämässä?Mikä tekisi minut onnelliseksi? Lentäminen tekee minut onnelliseksi, koska silloin mieleni on vapaimmillaan ja kaikki unelmani tuntuvat saavutettavilta. Mutta minne se mieleni sitten lentelee lentäessä? Missä intuitiivinen onneni tällä hetkellä olisi? Luulen, että se on tämä blogi. 

Blogin pitäminen on ollut haaveissani jo pitkään. Vuosia. Siitä asti kun ensimmäiset blogit alkoivat rantautua Suomeen. Mutta jostain syystä, ehkäpä juurikin ulkoisten odotusten, elämäntilanteiden ja muiden tekosyiden takia en ole saanut blogia pystyyn, en ennen tätä päivää. Viimeisin lentomatkani oli minulle ehkä se ”ahaa”-hetki. Silloin päätin että laitan blogin pystyy, itseni vuoksi, haastan itseni kirjoittamaan blogia esimerkiksi seuraavat 30 päivää ja katson tekeekö se minut onnelliseksi. Haastan itseni selivittämään onko bloggaaminen edes minun juttuni. Tervetuloa mukaan seuraamaan tätä kokeilua, toivotaan että tästä tulee hyvä ja aurinkoinen lento 😉

Pus,

C