Don’t dream life, live a dream
Onko parempaa tapaa alottaa aamu kuin hypätä suoraan peiton alta lenkkareihin ja lähteä vanhan ystävän (johon sattumalta törmäsit kotikulmilla viime viikolla ja jonka et tiennyt asuvan ihan naapurissa) kanssa aamulenkille? Väitän että ei! Näin aloitin oman aamuni tänään, kun oltiin sovittu kouluaikaisen ystäväni kanssa treffit kuulumisten vaihtoa silmällä pitäen. Törmättiin jonain pimeänä iltana viime kuussa ihan sattumalta ja nopeiden kuulumisten vaihdon aikana selvisi, että asutaan ihan lähekkäin. On ihan mahtavaa miten vanhoihin ystäviin, jotka ovat jossain vaiheessa elämää jääneet jonnekin, voi välillä törmätä ihan sattumalta ja jutella asioista ihan kuin ei oltaisi koskaan erossa oltukaan, ainakaan vuosia. Itse asiassa vanhat ystävä ovat olleet jonkunnäköinen teema tässä lähiaikoina: olen tavannut sattumalta, tai tarkoituksella, monia vanhoja ystäviä, joiden kanssa ei olla oltu vuosiin missään tekemisissä. Ja vitsi että oon fiilareissa, miten paljon energiaa ihmisistä voikaan saada ja kuinka ihmiset sopivat elämän palapeliin sen eri vaiheissa ihan eri tavalla! Kaikilla meillä on tietenkin niitä läheisiä ihmisiä, jotka ovat ja pysyvät tilanteista riippumatta, mutta varmasti meistä monilla on tuttuja ja kavereita joiden kanssa on esimerkiksi joskus oltu hyvinkin läheisiä, mutta jotka ovat jotenkin ”kadonneet” elämästä kun oma polku on mennyt eteenpäin. Ja musta se on ihan mahtavaa! Jos jotain olen oppinut oman identiteettikriisin ja haastavimpien aikojen aikana niin sen, että elämässä pitää olla sopivan avoin ja joustava. Ei pidä roikkua missään asiassa tiukasti kiinni tai ajatella, että totuus on vain tässä ja nyt. Elämä, asiat ja tilanteet muuttuvat koko ajan ja ne jotka ovat kaikkein avoimempia ja optimistisempia tuota muutoksen virtaa kohtaan, ovat loppupeleissä vahvimmilla. Sama pätee ihmisiin ja ystäviin; on ihan ok, että välillä välit menevät jäähylle tai että koko ystävyyssuhteen joutuu tuomitsemaan päättyneeksi. Koskaan ei kuitenkaan kannata tehdä mitään lopullisia päätöksiä, vaan katsoa mitä elämä ja aika tuo tullessaan ja jos sattuisi niin, että polku jonkun lapsuudenaikaisen ystävän kanssa joskus vuosien päästä kohtaisi mitä kummallisimmissa merkeissä niin mikäs sen hienompaa! Mitä sitten jos ette ole pitäneet yhteyttä vuosiin tai elämänne ovat menneet ihan eri raiteita? Elämä on tässä ja nyt ja jos voit saada ihmisistä yhtään enregiaa tai inspiraatiota omaan elämääsi niin go for it, pienet juttelutuokiot eivät maksa kenellekään mitään, paitsi ehkä aikaa, mutta väitän sen olevan sen arvoista.
Tänään mentiin siis yhdessä ystäväni kanssa tuonne sumuiseen loskasäähän aamulenkille ja juttua riitti vaikka muille jakaa. Mistään ei oikeastaan voinut päätellä, että emme olleet nähneet vuosiin, paitsi ehkä siitä että kaikki poikaystävä- tai asumis- sun muut kuviot eivät olleet ihan ajan tasalla, mutta äkkiä se oli korjattu 😉 Jotenkin on myös ihanaa välillä joutua, tai saada, kertoa oman elämän kulusta vähän pidemmällä aikahorisontilla jollekin, koska jotenkin siitä aina oppii jotain itsestäänkin. Tiedättekö, ikään kuin katsoisi hyvän leffan uudestaan ja aina huomaa joitain uusia yksityiskohtia, joita ei ole ennen huomannut? Sama pätee oman elämän läpikäymiseen, tai ainakin minulla. Hyvällä mielellä lenkistä kurvasin kahvilan kautta kotiin ja mikäs se parempaa kuin kirjoitella tätä postausta hymyssä suin lattea siemaillen.
Kerroin tämän ”tapaan vanhoja ystäviä” -teeman olleen esillä viime aikoina. Kaikki juontanee juurensa siitä, että olen viimeisimpien vuosien ajan ollut todella kapeakatseisesti tekemisissä tietyn alan tietynlaisten ihmisten kanssa. Ja siis nautin siitä suunnattomasti niin kauan kuin sitä kesti, mutta en jotenkin ikinä tajunnut kuinka vahvasti elin tietynlaisessa kuplassa. Ja mitä kauemmas olen päässyt siitä kuplasta, sitä enemmän olen halunnut tavata ihan erilaisia ihmisiä, täysin eri aloilta. Jotenkin tuli vain yliannostus tietystä tavasta elää elämää ja nähdä asoita ja nyt kaipaan jotain muuta. Haluan löytää taas sen oman intohimon ja uskon itseeni tehdä minulle tärkeitä juttuja, enkä kulkea vain muiden viitoittamaa polkua eläen heidän ennakko-odotuksiaan (tai -luuloja). Tietenkin minulla on myös hyviä ja läheisiä ystäviä edelleen siellä kuplassa eikä tarkoitus ole todellakaan katkaista välejä heihin. Minusta on tärkeää arvostaa jokaista ihmistä ja ihmissuhdetta ja aivan varmasti hyvät tyypit pysyvät elämässäni aina jollain tavalla mukana. Tällä hetkellä tarvetta on vain erilaisille ihmisille ja ajattelumaailmoille ja silloin pitää sunnata sinne minne fiilis vie.
Niinpä myöskin vuosien tauon jälkeen tapasin viikonloppuna erästä vanhaa valokuvaajaystävääni. On ihan mahdotonta selittää kuinka valovoimainen tyyppi hän on, mutta sanotaanko nyt vaikka, että hän on yksi parhaista esimerkeistä siitä, kuinka pitkälle innolla ja uskolla omaan tekemiseen pääsee. Sen lisäksi, että tyyppi on yksi alansa huippuja, on hän myös super fiksu ja hänellä on ihan tajuttoman upea taito saada ihmiset olemaan omia rentoja itsejään hänen seurassaan. Se on jotain aivan käsittämätöntä. Tiesin, että ilman sen tarkempaa agendaa, hänen tapaamisensa toisi minulle tällä hetkellä juuri sellaista inspiraatiota mitä tarvitsen. Enkä olisi voinut enempää osua oikeaan. Hetken rupattelun jälkeen olinkin jo järkkäri kourassa, opettelemassa kuvaamaan jos jonkin moisia purtiloita ystäväni käydessä kärsivällisesti läpi järjestelmäkame-ran perusominaisuuksia ja vinkkejä, joilla minunlaisenikin aloittelija pääsee alkuun. En kyllä tiedä mitään parempaa kuin ihmiset, jotka ovat huippuja siinä mitä tekevät ja vielä erittäin halukkaita jakaamaan osaamistaan ja intoaan muille. Itselleen ihan pienet jutut ja todella yksinkertaiset vinkit voivat jollekin olla kultaakin kallimpia ja kuinka pienellä vaivalla voit parantaa muiden päivää ja auttaa heitä toteuttamaan unelmiaan. Minä ainakin sain aimo annoksen vinkkejä ja ennen kaikkea intoa toteuttaa omia unelmia. Unelmia, jotka vielä tuntuvat todella kaukaisilta, mutta jotka ovat lähempänä jokaisen pienimmänkin askeleen jälkeen.
Tietenkin kaikissa unelmien toteuttamisessa tärkeintä on oma tekeminen; kukaan ei toteutu unelmiasi puolestasi, vaan itse on tehtävä kaikki työ ja vaiva niiden saavuttamisen eteen. On turha odottaa, että asiat vain jossain vaiheessa sattumalta tapahtuvat, jollei ole valmis laittamaan itseään likoon ja kurottelemaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Jostain pitää kuitenkin alottaa, ja itse olen ainakin huomannut, että paras tapa on avaa suunsa ja puhua ihmisille, joiden uskot ymmärtävän tämän hetkisiä ajatuksiasi. Sosialisoida. Olla aktiivinen. Tehdä. Nähdä. Kokea. Mennä eteenpäin. Vaikka pienin askelin, mutta parempi sekin kuin jumittaa lähtöruudussa. Ihmisissä ja etenkin sosiaalisissa verkostoissa on nykypäivänä niin valtava voima, että kunhan vain otat sen ensimmäisen askeleen ovesta sisään, verkostot ja linkit seuraavaan askeleeseen kaukana häämöttävään unelmaasi on jo paljon lähempänä. Aikaa siihen voi mennä yllättävänkin paljon, mutta mitä sitten? Niin kauan kuin elät unelmaa sen sijaan että unelmoisit koko elämäsi, on jokainen minuutti well spent ;)
