Toronto and Niagara Falls

Hey bitches. 

Tässä viettelen ihanan hidasta ja harmittavan kylmää (ja nyt myös nähtävästi sateista) sunnuntaita kera Robinin, Jartsan ja PMMP:n. Tänään en ole tehnyt sitten yhtään mitään muuta kuin hakenut karkkia Wallusta, vaikka hieman on sellainen tunne, että joku läksy saattaisi olla due lähiaikoina. No kai sitä sen ehtii myöhemminkin. 

Eilen käytiin koulun järjestämällä kuljetuksella Torontossa, jossa oli samanaikasesti tapahtuma nimeltä ”Nuit Blanche”. Eri puolilla Torontoa oli siis erilaisia valoja, taidenäyttelyitä sekä katutaiteilijoita ja ihmiset kerääntyvät katselemaan niitä ja vaan juhlimaan yhdessä kaduille. Matkan onnistuneisuudesta varmaan kertoo se, että googletin tänään, eli seuraavana päivänä tapahtuneesta, mikä tuon ”valkoisen yön” tapahtuman juju oli. Suomalaiset jälleen kerran onnistuivat ja missasivat kaikki (valo)show’t eivätkä siis nähneet mitään, joten loogisena jatkotoimenpiteenä lähdettiin juomaan viskit ja kaljat kaupungilla. Fiilis oli kyllä huikee ja ilta hauska, joten onni onnettomuudessa ja sitä rataa. Alhaalla kanssa ainoat kuvat Torontosta, huimat kaksi kappaletta, joten kai sinne voisi mennä vielä uudestaan!

toronto.png

torontoo.png

Paikalle ei ollut vielä eksynyt porukkaa, mut voin taata, että jengiä oli pilvin pimein noin kaksi tuntia tämän kuvan ottamisen jälkeen!

Tätä ennen käytiin myös samanlaisella koulun matkalla Niagaran putouksilla 20.9. Lähdettin matkaan joskus ysin aikoihin aamulla (meitsi hienosti tuntia ennen koululla, fail) ja paikan päällä saatiin olla se noin seitsemän (vai kuusi) tuntia. Niagara Fallssia on tituleerattu Kanadan Vegasiksi, koska uhkapelailut onnistuu kasinoilla sekä kaupungissa on monenlaisia eri attractioneita turisteille. Etenkin vahamuseoita oli todella paljon, mikä oli vähän outoa. En kyllä voi käsittää, miten paikalliset kestävät etenkin ainaista tihkua, joka leijailee ilmassa koko ajan. Siellä ei voi letti hyvin ikinä etenkin, kun tuulikin on kova! Kaupungin asukkaat ovat kanssa jo kuulemma niin tottuneita putousten alituiseen kohinaan, että kerran kun jonkinlainen jäälautta oli tukkinut väylän eikä vesi päässyt virtaamaan vapaasti, olivat asukkaat luulleet että maailmanloppu on nyt käsillä, kun tuttu ääni ei enää kantanut kaupungissa. No homma stabiolisoitui jossain 12 tunnissa, mutta paniikkia oli jonkun hetken ilmassa.

 

royalcanadian.png

Royal Canadian Mounted Police. I think.

niagara.png

pushbutton.png

kukkia.png

Mestassa löytyi ihania kukkaistutuksia kanssa!

sitsit.png

Tuulee, tuulee, tuulee.

canadianflag.png

Paikan päällä syötiin aamupalat IHOPissa (ihania persikkabriocheja!)ja sen jälkeen tsiikailtiin Niagaran putoukset. Meille sattui todella hyvä tuuri, sillä keli oli mitä aurinkoisin ja lämpimin ja paikka oli kyllä kuvan kaunis. Niagara Fallssissa putouksia on kolme: yksi Kanadan puolella (Horsehoe Falls) ja kaksi muuta USA:n puolella (American Falls ja Bridal Veil Falls). Horseshoe Falls on näistä isoin ja samalla myös suosituin. Putouksia pääsee katsomaan lähelle Jenkkien puolella sekä Kanadan puolelle eri tasanteille, joista näkee hyvin koko komeuden. Lisäksi on mahdollista käydä pikku venekierroksella putousten juurella (ent. Maid of the Mist, nykyinen Hornblower cruise) sekä myös vilkaisemassa myös paikkoja putousten takana. Itse mentiin tuonne noin 15 minuutin risteilylle ja tässä pientä vinkkilistaa:

 

Minnan Niagara Falls Hornblower tour 101:

– Suosi siiliä tai laita se hiuskuontalo edes kunnolla kiinni. Varmista, että se on kampauksesi on tuulen-ja vesitihkunkestävä (kyllä puhun juuri sinulle, jonka hiuslaatu vaan innostuu pörhentymään, kun ilmassa on vähänkin kosteutta). Fallsseilla ei tunneta hyvää hiuspäivää ja voin taata, että hiukset on AINA sekaisin.

– Panosta vedenkestävään meikkiin tai ota ainakin meikkisettisi mukaan. Ripsarit saattavat löytyä nimittäin poskilta. 

– Vältä hameita, mekkoja tai mitään löysiä vaatekappaleita, jos et halua altistaa muita siveettömyydelle. Allekirjoittaneen toppi oli nimittäin korvissa harva se kerta. 

– Tavarat tulevat kastumaan, jos niitä ei suojaa! Paatilta saa kyllä sadeviitan, mutta laukut voivat olla vaaravyöhykkeellä. 

pinkkei.png

huppareita.png

kuohuntaa.png

vesiputous.png

sateenkaari.png

American Falls ja Bridal Veil Falls. 

kaunista.png

So frickin’ beautiful. Double rainbows!

Suosittelen. Oli todella seesteinen päivä, kun syötiin todella paljon (kuten aina) ja katseltiin vettä. Joillekin varmaan turha mesta, mutta musta tonne kannattaa eksyy, jos on tällä puolen maapalloa. Mutta varoitus, turisteja on sit ihan pirusti. 

—–

Urheiluukin ollaan käyty katsomassa. Paikallinen jääkiekkojoukkue London Knights sattu ottamaan turpaan avausottelussa Plymouth Walerssia 5-0,. Todella random peli, mut kiva ilta (ja Anni voitti Knightsien mailan!). Sitten ollaan käyty katsomassa myös koulun koripallojoukkueen ottelua, jossa Fanshawen Falcons voitti Laurierin pojat! Lisää penkkiurheilua on kyllä luvassa, sillä NHL ja NFL kiinnostaa ja mahdollisuuksia olisi vaikka mihin (JOS rahat vaan riittää). 

budweiserjasiiri.png

Sirtsa ja Budweiser Gardens. 

knights.png

londonknights.png

basketball.png

 

Vaihdossa yhtenä hienoutena on etenkin se että pääsee matkustamaan. Sitä haluaa nähdä mahdollisimman paljon eikä se opiskelu nyt se pääjuttu ole. Niin kuin kesällä se työskentelykään. Toistanko kenties samaa kaavaa? Mutta anygays, rahaa palaa. Olisi niin monta mestaa, jonne haluaisi mennä tässä lähellä, kuten Detroit (no onhan sen paikan kunto nyt todistettava) ja vanha rakkaus eli New York City, puhumattakaan Kanadan omista helmistä kuten vaikka Ottawa ja Toronto. Kauemmaksikin voisi lähteä. Thanksgiving ja Halloweenkin on tulossa. Jostain pitäisi kehitellä massit kaikkeen tähän, joten lotto tulille. 

Ensi viikonloppuna mennään muuten Siirin kanssa Montréaliin Thanksgivingiksi! Ei vielä mitään käryy mitä tehdään, katsellaan sit paikan päällä, mutta odotan perjantaita kuumeisesti. Je ne parle pas francais mais nous verrons òu cela nous mènera (tai jotain sellaista). 

JA MITÄ MITÄ meillä on kohta mid-termit!! Pitäisköhän sitä alkaa sitten lukemaan häh.

Ps. Kanadan karttatesti täysillä pisteillä takaisin! JES! Nimimerkillä ”miksi saada 4 kuin voi saada 5?” kiittää ja kuittaa. 

//www.youtube.com/embed/FoEFs7VjikE

PMMP – Kesäkaverit. Niiiiiin upee matkabiisi. 

Ja sanonpahan vielä, että kissasaatana.

-Minna

suhteet oma-elama ajattelin-tanaan matkat
Kommentit (2)
  1. Hyvä Minna!!! Olen erittäin ylpeä että jatkat samalla tutulla linjalla eli ”miksi saada 4 kun voi saada 5?”, minäkin lupaan tehdä oman osani ja saada tästä perkeleen opparista vitosen. 😉 Siis joo tietty. Ei kyllä taida onnistua kun et oo korjaamassa mun kirjotusvirheitä. Mut laitan sut silti lähdeluetteloon.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *