Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä seurasin lähinaapurimme uutisointia valtiopäivien vaaleista. Kun äänistä oli laskettu noin puolet, näytti vahvasti siltä, että Ruotsindemokraatit, maahanmuuttokriittinen äärioikeistolainen populistipuolue, olisi saavuttamassa vaalivoiton ja nousemassa maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi. 

Totesin, että ääntenlaskenta jatkunee niin pitkälle yöhön, että on parempi mennä nukkumaan ja palata uutisten pariin aamulla kirkkaammilla aivoilla, kun lopulliset tuloksetkin ovat valmiit. Eteeni ehti kuitenkin vieriä pääministeri Juha Sipilän FB-päivitys, jossa hän ”otti kantaa” vaaleihin. Lainausmerkit sen vuoksi, että pääministerimme kannanotto oli totuttuun tapaan niin laimeaa mehukattia, ettei siitä jäänyt vahingossakaan minkäänlaista makua suuhun. Lähinnä vain tyhjänkumea pettymys siitä, että ehti jo hetkeksi asettaa jonkinlaisia odotuksia Sipilän arvojohtajuuden suhteen.

Pääministeri Sipilä korosti päivityksessään Ruotsin ja Suomen vahvaa ja jokapäiväistä yhteistyötä ja varmisteli, että yhteistyö tulee jatkossakin olemaan tiivistä mahdollisista hallitusmuutoksista riippumatta. En halua vähätellä yhteistyön merkitystä, se on aina parempi vaihtoehto, kuin avoin kaiken pysäyttävä konflikti. Se, mitä en jaksa ymmärtää, on Sipilän perisuomalainen tapa olla sanomatta asioita ääneen ja kuvitella, että siten niitä ei olisi olemassa. Suomi ja suomalaiset ansaitsevat avointa viestintää ja jonkinlaista osoitusta siitä, että pääministerimme kykenee ajattelemaan asioita monilta kannoilta. Yhteistyö Ruotsindemokraattien kaltaisen puolueen kanssa ei voi missään nimessä tarkoittaa samaa asiaa, kuin yhteistyö demokratian ja ihmisoikeuksien puolustajien kanssa.

Joten arvon pääministeri, toivon, että osoitat jollain tavalla, että ymmärrät Ruotsin mahdollisten hallitusmuutosten vaikutukset maidemme väliseen yhteistyöhön ja näytät meille kansalaisille, että Suomi ei ole selkärangaton myötäilevä opportunisti, jolla ei ole tahtoa ja uskallusta asettaa itse maamme tulevaisuuden suuntaa.