Mistä sen oikein tietää?

Olen keski-ikäinen, hyväpalkkainen nainen, jolla on lapsia ja hyvä mies. Minulla on mielenkiintoinen työ, velaton koti, lapsilla ei ole ongelmia kotona eikä koulussa. Minulla on kivat harrastukset, paljon kavereita ja pari ystävää. Kaikki on hyvin.

Sitten jotain tapahtui. En edes osaa sanoa, missä vaiheessa ja mitä, mutta siitä olen varma, että olosuhteissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Tämä ei tullut ulkoapäin. Muutos tapahtui vähitellen, niin pikkuhiljaa, etten itse osannut edes huolestua asiasta. Voin kuitenkin kertoa, että muut huomaavat kun iloinen ja nauravainen nainen muuttuu hymyttömäksi, nalkuttavaksi akaksi. Ensin työkaveri lähetti illalla viestin ja kysyi onko kaikki kunnossa. Ja sitten  mieheni kysyi, onko hän tehnyt jotain pahaa, kun käyttäydyn niin vihamielisesti.

Minulla on lähes jatkuvasti paha olo, itkettää enkä pysty vastaamaan edes yksinkertaisimpaankaan kysymykseen ärähtämättä. Luen asioita rivien välistä ja uhriudun: kun työkaverit eivät huomaa minua kahviossa vaan menevät eri pöytään istumaan, olen varma että se johtuu minusta. Kukaan ei tee kotona mitään, joudun itse tekemään kaikki kotityöt. Perheen sisäiset vitsit eivät naurata, vaan itkeskelen yksin jälkeenpäin, koska pilkka oli mielestäni kohdistettu minuun. Kukaan ei pidä minusta, saati rakasta minua. Otan kaikki teini-ikäisen sanomiset itseeni ja syytän itseäni lasteni lapsuuden pilaamisesta. Tämä kaikki oli minusta ihan normaalia, kunnes miehen kysymys havahdutti minut hakemaan apua.

Tässä blogissa kuvaan prosessia, joka alkoi muutama kuukausi sitten kun menin ensimmäisen kerran lääkäriin pahan olon vuoksi. Toivon, että tästä tulee kuvaus siitä, miten masennuksesta voi toipua.