Terapiassa ollaan puhuttu paljon lapsuudesta. Ja ei varmaan syyttä, koska sieltähän moni asia on peräisin: toimintamallit, kaikenlaiset ajatukselliset ansat ja arvot tietysti myös.
Oma lapsuuteni ei varmastikaan paljoa poikennut sen ajan elämästä ylipäätään. Elämä oli pääasiassa kovaa työntekoa ja taistelua toimeentulosta. Hellyydenosoituksia ei juuri harrastettu. Kannustusta pidettiin turhana ja epärealististen odotusten luomisena, ja omista onnistumisista ja saavutuksista iloitsemista vääränlaisena ylpeytenä. Varmasti vanhemmat silloinkin rakastivat lapsiaan, mutta toimintamallit olivat vaan erilaiset. Jälleenrakennus ja jatkuvassa epävarmuudessa eläminen loivat yleisnegatiivisen ilmapiirin.
Oma perheeni erosi monesta muusta siinä, että toisella vanhemmistani oli joku mielen sairaus, joka sekoitti elämämme säännöllisin väliajoin. Hän oli itse puolestaan elänyt lapsuutensa vieläkin epävarmemmissa olosuhteissa, mikä varmasti vaikutti asiaan. Elämä oli väkivallatonta, mutta pienen pelon sävyttämää. Minä ainakin pelkäsin huutoa ja räyhäämistä, enkä vieläkään kestä sitä, jos joku korottaa ääntään minulle. Me lapset opimme lukemaan merkkejä, varomaan ärsyttämästä ja muutekin olemaan mahdollisimman hissun kissun (ainakin, kun näytti siltä, että kohta se taas alkaa). Siihen aikaan nämä asiat olivat vieläkin enemmän tabu, eli asiasta ei puhuttu (vaikka kaikki tietysti tiesivät), koska mielen sairaus oli hävettävä asia, ja yleensä tietysti oma vika.
En ole kovinkaan uskonnollinen, mutta lapsuuteni kouluopetus on jossain määrin takonut kallooni raamatunlauseita ja muita kristinuskon periaatteita. Muistan lapsena pohtineeni sitä (Mooseksen kirjan) lausetta, jossa uhattiin kostaa isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen. Ajattelin, että tämä se vasta on epäoikeudenmukaista. En käsittänyt, miten syntymättömät (tai jo syntyneetkään) lapset voisivat muka olla vastuussa isiensä tai isoisiensä (puhumattakaan isoisoisiensä) pahoista teoista.
Nyt olen paljon ajatellut tuota lausetta taas ja ymmärtänyt, että kyse ei ole Jumalan kostosta, vaan perimätiedosta. Jo Mooseksen aikoihin on huomattu, että asiat vaikuttavat perheessä ja yhteisössä useamman sukupolven ajan. Jos kotiolot ovat epävakaat, ne kasvattavat huonolla itsetunnolla varustettuja ja ehkä myös vähän epävakaita lapsia, joista tulee joskus vanhempia sillä elämänkokemuksella, mitä heillä on. Moni osaa ottaa opikseen omien vanhempiensa virheistä, mutta jotkut asiat vaikuttavat taustalla, ja erityisesti ristiriitatilanteissa opitut toimintamallit lyövät esiin. Itse olen ajatellut, että jos olenkin omia lapsiani joskus käsitellyt menneisyyteni vaikutuksen alaisena, niin he taas puolestaan tulevat olemaan parempia vanhempia, koska oman kotitaustani ”kirous” laimentuu toivottavasti jo olemattomiin. Ja siinähän ne neljä polvea ovat sitten menneetkin.
Toivoisin vain, että avun saaminen ja vastaanottaminen olisi helpompaa ja sallittavampaa. Itse olisin tarvinnut tätä terapiaa jo silloin, kun lapset olivat pieniä, mutta en tiennyt että se on mahdollista (ja ehkä silloin ei olisi ollutkaan vielä).
Ehkä olisin voinut katkaista tämän sukupolvien kierteen jo yhtä sukupolvea aikaisemmin.
**********************************
Tässä lainaus Mooseksen kirjan kymmenen käskyn laista kokonaisuudessaan:
Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua.
