”Orpokoteihin mennään kuin huvipuistoon – vapaaehtoistyöstä tuli bisens” otsikoi Hesarin nettiversio juttua, jonka paperiversion otsikko on ”Tarkoitus oli vaan auttaa”.
Selkeästi pitää olla raflaavampi otsikko netissä, jotta lukijat saa kiinnostumaan. Nettiversion otsikosta saa kuvan, että vapaaehtoistyöbisnes olisi tehnyt orpokodeista huvipuistomaisia kohteita. Juttu on tehty negatiiviseen sävyyn, mikä ei yhtään ihmetytä. Samaa kirjoittelua on nähty jo Englannissa ja Amerikassa. Ja tämäkin juttu on tehty samalla tyylillä. Yhden ihmisen kokemukseen perustuen ja muiden irrallisia kommentteja lisäillen.
Samasta jutun olisi voinut kirjoittaa positiiviseenkin tyyliin tai edes lisätä myös hyvä kokemus vapaaehtoistyöstä tasapuolisuuden vuoksi.
Kokeillaanpa miltä juttu näyttäisi positiivisessa valossa. Koko juttua en tähän kopio, sen voi lukea netistä http://www.hs.fi/sunnuntai/a1428637715578
Suomalaismiehen perustama järjestö vastaanottaa joka vuosi satoja vapaaehtoistyöntekijöitä Tansaniaan. Vapaaehtoistyön arki ja todellisuus saattavat kuitenkin olla ihan muuta kuin mitä odotti.
Kilimanjaron lentokentällä ilma tuoksui erilaiselta kuin kotona. Titta Kaikkonen, 28, oli innoissaan. Hän oli vihdoin Tansaniassa, vihdoin Afrikassa. Kaikkonen oli unelmoinut Afrikasta lapsesta asti. Vuosia hän oli haaveillut myös vapaaehtoistyöhön lähtemisestä. Hän tiesi, ettei voisi pelastaa maailmaa, mutta halusi tehdä osansa.
Molemmat unelmat olivat nyt toteutumassa.
Hän aloitti vapaaehtoistyön koulussa ystävänsä kanssa. Aluksi lapset käskettiin aina seisomaan, kun suomalaiset saapuivat luokkaan. ”Good morning!”, he toivottivat yhteen ääneen. Koko litania menee näin ”Good morning teacher!. Good morning students. How are you? We are fine thank you. How are you? I am fine.” Saman litanian kuulee myös kadulla. Lapsesta näkee kuinka hän jo harjoittelee ennenkuin ehtii kohdalle. Sitten iloisesti aloittaa litanian. Jos vastaat jotain muuta, menee lapsi hämilleen. Tuota ei ole opetettu.
Vapaaehtoiset ohjattiin luokan perälle. Opettajalla ei tuntunut olevan antaa heille tehtävää, eivätkä hekään osanneet ehdottaa. He olisivat voineet auttaa vaikka kotiläksyjen tarkistamisessa tai peräpulpetissa istuvia lapsia tehtävien tekemisessä. Välitunnilla he voivat leikkiä lasten kanssa ja opettaa vaikka englannin kielisiä lauluja. Harmitti kun asioista ei oltu sovittu yhdessä paikallisen ohjaajan ja opettajan kanssa. Ei tuntunut siltä, että oli tullut avuksi.
Vapaaehtoistyön ja majoituksen järjesti järjestö nimeltä Art in Tanzania. Kaikkosen oma ammattikorkeakoulu oli suositellut tätä järjestöä. Vapaaehtoistyö oli Kaikkoselle samalla sosiaalialan opintoihin kuuluva työharjoittelu.
Kuusi viikkoa ennen lähtöä Kaikkonen oli maksanut järjestölle noin 3 000 euroa, joka kattoi majoituksen, ruuan ja vapaaehtoistyöpaikan kolmeksi kuukaudeksi. Ammattikorkeakoulun ulkomailla tapahtuvaan harjoitteluun voi saada apurahaa kattamaan matkakustannuksia ja harjoittelun aikaista elämistä. Koko harjoittelun kustannusta apuraha ei kata, joten opiskelijan tulee varautua maksamaan itse osa maksuista. Matka-apurahaa myönnetään 250-1000€ ja kuukausittaista tukea noin 200€/kk.
Maksaisihan se eläminen kotonakin tuolta ajalta aika paljon.
Kun Kaikkonen ja hänen ystävänsä olivat olleet päiväkodin lapsia pari viikkoa, he valittivat tyytymättömyyttään Art in Tanzanialle. Järjestö lähetti työntekijän tarkistamaan tilanteen, joka kävikin paikalla, mutta asia ei sillä kertaa korjaantunut.
Kaikkosen kertomus vapaaehtoistyön ongelmista ei ole yksittäistapaus. Haasteita on ollut muillakin, mutta myös positiivisia kokemuksia löytyy.
”Oli haastavaa olla koulussa vapaaehtoisena, sillä opettaja saattoi olla tulematta kouluun tai lähteä kesken päivän omille asioilleen ja jäimme lasten kanssa yksin. Onneksi kuitenkin olimme siellä, sillä muuten lapset olisivat jääneet täysin ilman aikuisen valvontaa”, kertoo yksi.
”Tiedot kokemuksestani ja osaamisestani eivät olleet saavuttaneet paikallista organisaatiota jostain syystä ja he olivat laittamassa minua päiväkotiin. Keskustelin kuitenkin heidän kanssaan orientaatiopäivänä ja kerroin, ettei tämä vastannut sitä mitä olin tullut tekemään ja homma saatiin raiteilleen.”
”Olin halunnut opettamaan kouluun, mutta koulut olivatkin heinäkuussa lomalla ja piti keksiä muuta. En kuitenkaan jäänyt tuijottamaan kattoon vaan kysyin etteikö olisi jotain muuta hommaa lasten kanssa ja jonkin ajan kuluttua aloin pitää iltapäivisin englanninkielen kerhoa ja liikuntatunteja.”
”Olen ammatiltani sairaanhoitaja ja tein kaksi viikkoa työtä paikallisella klinikalla. Työ oli rankkaa, sillä harvoin potilaalle annettiin mitään kivulievitystä ja varsinkin pienten lasten kohdalla se oli aika vaikeaa. Työ oli kuitenkin oikein antoisaa ja henkilökunta mukavaa.”
Art in Tanzania kertoo olevansa omavarainen tansanialainen kansalaisjärjestö. Sen tulot ovat peräisin vapaaehtoisilta, jotka tulevat Tansaniaan tekemään vapaaehtoistyötä. Vastaavia järjestöjä on Afrikassa jonkin verran ja maailmalla satoja. Paikallisten organisaatioiden lisäksi on olemassa matkatoimistoa muistuttavia länsimaisia yrityksiä, jotka myyvät vapaaehtoistyöprojekteja. Nämä toimivat siten, että he tekevät sopimuksen paikallisen organisaation kanssa mihin projekteihin he rekrytoivat vapaaehtoisia, sopivat alemman hinnan koska tuovat paljon vapaaehtoisia ja sitten pistävät oman usein kaksinkertaisen katteensa hintaan päälle.
Art in Tanzanian tulot tulevat siis paljon niiltä, jotka lähtevät Afrikkaan, eikä sitä tueta verovaroin tai kehitysapurahoilla.
Korhonen kuvailee homman alkua näin. ”Lupasimme ottaa taloomme asumaan vapaaehtoisia ja hankkia heille kouluista opetuspaikkoja täältä Tansaniasta. Yhtäkkiä vapaaehtoisia alkoi tulla kauhean paljon”.
Lause kuvaa hyvin kansainvälisen vapaaehtoistyön kiinnostavuuden kasvua. Vapaaehtoistyöstä on tullut yksi tapa matkustaa ja kokea paikallista kulttuuria turismia lähempää. Katsomisen sijaan ollaan itse mukana tekemässä. Monet kokevat sen antoisammaksi kuin turistirysissä hengailemisen ja kierrokset nähtävyyksissä.
Vapaaehtoistyötä on viime aikoina kritisoitu paljon ja siinä on keskitytty paljon juuri orpokodeissa työskentelyyn ja siihen kuinka joissain maissa maksavat vapaaehtoiset houkuttelevat paikalliset tekemään tienestiä perustamalla orpokodin, jossa ei ole oikeita orpoja. Tansaniassa ei tällaista kuitenkaan ole todettu olevan.
Nyt Art in Tanzania ottaa vastaan 600–700 vapaaehtoista vuosittain. Sen kautta harjoittelunsa on suorittanut suomalaisia opiskelijoita, jotka ovat saaneet harjoitteluun valtion tukea.
”Ehkä voi sanoa, että paikkoja on niin paljon kuin tulijoita” Pelkästään Dar es Salaamissa on asukkaita saman verran kuin Suomessa, joten esim. esikouluja ja kouluja on myös paljon.
Orpokoteja, joiden kanssa olemme tehneet työtä useamman vuoden ajan, on kuitenkin vain kaksi, joten ihan kaikkia orpokotiin haluavia emme voi niihin sijoittaa, mutta esikouluun ja lastentarhoihin kyllä.
Art in Tanzania sanoo, että sillä on jopa 300 yhteistyöprojektia Tansaniassa. Järjestö sanoo olevansa suurin yksityisellä rahalla toimiva suomalainen kehitysyhteistyöhanke.
Projektit ovat siellä, meni sinne tai ei, koska ne ovat kaikki olemassa olevia kouluja, esikouluja, lastentarhoja, orpokoteja, klinikoita, sairaaloita ja muita organisaatioita. Mitään ei ole perustettu sen takia, että sinne saataisiin vapaaehtoisia. Art in Tanzania ei myöskään anna näille tahoille rahaa, mikä saattaisi houkutella vääristämään paikallisen organsaation toimintaa.
Kun lähtee Afrikkaan työharjoitteluun tai vapaaehtoiseksi, kannattaa lähteä avoimin mielin. Omat ajatukset auttamisesta saattavat olla epärealistisia. Lyhyessä ajassa ei näe oman työnsä panosta, jos se on opettajan avustamista koulussa tai lasten kanssa leikkimistä välitunnilla. Tällaisen työn vaikutukset näkyvät vasta pitkän ajan kuluttua ja parasta on, jos työllä on jatkuvuutta ja sitä seurataan useamman vuoden ajan.
Jos haluaa nähdä kättensä työn tulokset lyhyellä ajalla, kannattaa miettiä onko se realistista juuri siinä hommassa mitä haluaisin tehdä.
Kun Kaikkonen oli työskennellyt pari viikkoa päiväkodissa (aiemmin sanottiin koulussa ja käytiin parin viikon päästä katsomassa, mutta vain parin minuutin visiitillä), hän vaati päästä muualle. Asia järjestyi ja he pääsivät työhön orpokotiin. Siellä työ tuntui merkitykselliseltä. Suomalaiset huolehtivat viidestätoista vauvasta. Kaikkonen koki, että apua todella tarvittiin. Kokemus oli voimakas. Nyt hänen unelmansa olivat täyttymässä.
Välillä orpokotiin tuli vierailijoita isoista turistiryhmistä ja vapaaehtoisia lyhyemmiksi ajoiksi. He vaativat päästä vauvojen osastolle, vaikka siellä oli jo tarpeeksi vapaaehtoisia.
”Perustelivat vaatimustaan sanomalla, että ’me olemme maksaneet tästä’. Tulivat vähän kuin huvipuistoon, vaikka se oli pienten lasten koti”, Kaikkonen sanoo. Hänellä oli hyvä mahdollisuus valaista näitä turisteja ja lyhyemmän ajan vapaaehtoisia siitä, että he näkevät asian kovin itsekkäästä näkökulmasta. Ei lapsia pitäisi tulla vain katsomaan ja ottamaan heistä valokuvia. Ette pitäisi siitä, jos joku tulisi teidän maahanne tekemään näin. Miksi se olisi ok Afrikassa?
Motivaatiot vapaaehtoistyön tekemiselle ovat monenlaiset ja osalla aika itsekkäät. Se ei ehkä ole syy kuitenkaan heittää lasta pesuveden mukana.
Vapaaehtoistyötä on tehty vuosikymmeniä. Nykyään työ yhdistetään usein muuhun lomailuun: safari savannilla, kiipeilyä Kilimanjarolla, sukellusta Sansibarilla. Ja miksi ei. Onhan sitä lähdetty kauas, miksei nauttisi myös maan luonnosta ja erilaisesta kulttuurista. Onhan tämä kuitenkin parempi tapa matkustaa kuin esimerkiksi All inclusive -hotellimatkat ja pelkkä rannoilla makailu, jota harrastettiin vielä vähän aikaa sitten.
Useimmat HS:n haastattelemat Art in Tanzanian vapaaehtoiset pohtivat, mihin heidän maksamansa rahat menivät. 3000€ kolmelta kuukaudelta kuulostaa isolta summalta rahaa. (Kun en tarkistanut taustoja ja tietoja, niin enpäs tiennyt, että tuossa summassa oli mukana myös safari, jonka minimihinta on 900€ eli 3 kk:n muihin kustannuksiin meni noin 2000€)
Art in Tanzanian HS:lle toimittaman tilintarkastuskertomuksen mukaan vapaaehtoisilta saadut tulot olivat toissa vuonna yli 600 000 euroa. Näistä henkilöstökuluihin meni noin 80 000 euroa ja vuokriin noin 100 000 euroa. Isoin kustannus on menee vapaaehtoisprojekteihin 270 000€. (Lisäys: toimittaja on kääntänyt tilinpäätöksestä volunteer programs eli vapaaehtoisten ohjelmat vapaaehtoisprojekteiksi. Art in Tanzanialla on erilaisia ohjelmia, joista yksi suosituimmista on seikkailumatka 1-3kk ajan Tansaniassa. Tähän osallistuu pääosin 18-23 vuotiaita tanskalaisia nuoria ja heille on tehty oma ohjelma, jossa on sisällä safareita, päiväretkiä, kulttuurivisiittejä, bileitä ja myös vapaaehtoistyötä. Volunteer programs pitää sisällään kaiken tämän. Art in Tanzania ei anna rahaa projekteille, kouluille, orpokodeille jne.)
Jokainen vapaaehtoinen, joka menee suoraan eikä agentin kautta maksaa siis noin 30€/vuorokausi asumisesta, aamiaisesta ja illallisesta. Tähän sisältyy sähköt ja vesi, petivaatteiden pesu viikottain ja siivous. Verrattuna moneen muuhun projektiin ja organisaatioon, hinta on edullisemmasta päästä. Monet organisaatiot ottavat viikosta reilusti yli 300€ ja jotkut välittäjä-organisaatiot vielä enemmän.
Monet vapaaehtoiset välittivät Hesarin toimittajalle tietoa, että Art in Tanzanian työntekijöiden palkkoja ei olisi maksettu. Tarkistimme asian myös Korhoselta, joka kertoo, että todellakin työntekijöiden kanssa oli sovittu palkkojen alentamisesta joksikin aikaa, sillä ebola ja Kenian tilanne ovat laskeneet matkailijoiden ja samalla myös vapaaehtoisten määrää.
Kun Korhoselta kysyy projektien vaikuttavuudesta, hän vetoaa muun muassa siihen, että Art in Tanzania tekee yhteistyötä Unicefin kanssa.
”Suurin projekti on Unicef Childrens’ Agenda”, hän sanoo HS:lle.
Unicefiin on viitattu myös järjestön nettisivuilla. Todellisuudessa Children’s Agenda on Tansanian valtion tukema ohjelma, jossa Unicefilla on iso rooli ja jossa Art in Tanzania on mukana monen muun organisaation kanssa. Art in Tanzania on siis käyttänyt ohjelmasta väärää nimitystä, ja heitä on pyydetty korjaamaan tämä epäkohta.
Ohjelma on kuitenkin vaikuttavuudeltaan suuri ja siinä on mukana monta isoa järjestöä. Lisää ohjelmasta http://www.unicef.org/tanzania/11975.html
Onko siitä lopulta hyötyä, että ihmiset opettavat köyhien maiden lapsille englantia ja oppivat samalla itsestään ja maailmasta?
Voisiko epäpätevä englannin kielen opettaja olla parempi vaihtoehto kuin opettaja, joka ei osaa englantia juuri ollenkaan.
Titta Kaikkosen kuva vapaaehtoistyöstä muuttui Tansaniassa, ja nyt ajatukset ovat ristiriitaiset.
”Lentokoneella hienosti lennetään sinne, ollaan kolme kuukautta ja sitten pudistetaan pölyt housuista ja mennään kotiin. Se on monille yksi sulka hattuun, että on oltu vapaaehtoisena Afrikassa”, Kaikkonen sanoo.
Tansaniassa asuva kansalaisyhteiskunnan asiantuntija Kirsi Koivuporras-Masuka Kepasta sanoo, että vapaaehtoistyön hyödyt ovat usein välillisiä. Kepa juuri julkaisi sivuillaan tutkimuksen, jossa todetaan että vapaaehtistyöstä on sittenkin hyötyä kehitysmaissa. http://www.kepa.fi/uutiset/11288
”Parhaimmillaan tapahtuu kulttuurien välistä oppimista ja kasvetaan globaaliin kansalaisuuteen.”
Juuri niin taisi Titta Kaikkoselle tapahtua. Kokemus oli kasvattava. Sen jälkeen hänen on ollut pakko hyväksyä, että on asioita, joita ei voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi.
”Ajattelen, että kun lähtee kauas, näkee lähelle. Opin arvostamaan sitä, että asiat ovat ihan todella hyvin täällä Suomessa.”
Sitä on vaikeampi arvioida, mitä hänen hoitamansa lapset oppivat. Kaikkonen miettii lapsia yhä päivittäin. Hän haluaisi auttaa heitä, mutta ei tiedä, miten se onnistuisi.
Monet Art in Tanzanian vapaaehtoiset ovat päättäneet lahjoittaa rahaa orpokotien lasten koulunkäyntiin. Rahaa ei anneta lapsille, eikä orpokodille, vaan Art in Tanzanian lahjoituksista vastaava henkilö käy maksamssa lapsen koulumaksut.
Tätäkin tapaa kannattaa miettiä hetki pidempään. Voitko sitoutua lapsen koulutuksen maksamiseen pidemmäksi ajaksi. Lapsi voi kokea suuren pettymyksen, jos yhtenä vuonna koulumaksuja ei saadakaan.
Vaihtoehtoisesti voi harkita pidempää oleskelua ja työskentelyä Afrikassa, jotta näkee ja kokee elämän täällä ja voi mahdollisesti löytää parhaimman tavan auttaa.
