Ei maitoa meille

Ajattelin lähestyä tätä aihetta vasta myöhemmin, mutta se näyttelee niin suurta osaa arjessamme, niin ajattelin ”avautua” siitä nyt. Poikani on siis maito-ja soija allergikko. Joten ruokakaupassa käynti on meille pakettien pienen pienten tekstien tiirailua. Allergiat todettiin parivuotta sitten, joten perustarpeet joita joka päiväisessä ruokailussa käytämme osaan ulkoa jo unissanikin. Ongelmia allergioitten suhteen tulee lähinnä, kun olemme kylässä tai käymme ulkona syömässä. Uskomattominta mitä en vieläkään pysty ymmärtämään on, kun menee ravintolaan syömään, ja varmistan aina tarjoilijalta ruoan maidottomuuden ja soijattomuuden, saan usein vastaukseksi ”kyllä se on laktoositon”. Enää en enään ylläty vastauksesta, mutta ihmetteen eikö ravintola-alalla työskentelevien pitäisi tietää mitä eroa maidottomuudella ja laktoosittomalla on? ilmeisesti ei. Onnekemme pojalla ei siis ole hengenhätää hänen vahingossa maitoa saadessaan, hän saa inhottavaa ihottumaa ja mahansa menee aivan sekaisin muutamaksi päiväksi. Millaisia kipuja hän siitä saa, en osaa sanoa, ei hän oikein osaa itse vielä sitä kuvailla. Onneksemme kaupoihin on tullut viimeisen vuoden aikana paljon maidottomia tuotteita. Lienekkö allergiat yleistyneet vai mikä, mutta ovat helpottanut meidän arkea huimasti.

Aluksi allergian toteamisen jälkeen tarjolla oi riisi- ja kauramaitoa. Suoraan sanottuna molemmat ovat aika ällöttävän oloisia, eikä maultakaan mitenkään kehuttavia. Varsinkin tuo kauramaito näyttää lähinnä kuravelliltä rusehtavan ulkomuotonsa takia, hyvin nämäkin upposivat kyllä. Tällä hetkellä kuitenkin on tarjolla muutamia mielyttävämpiä vaihtoehtoja, joista meillä kaksi ehdotonta suosikkia ovat mantelimaito ja pähkinämaito. Maidottomia vaihtoehtoja on toki laajempikin kattaus kaupoissa, mutta useimmat niistä ovat soija pohjaisia, jotka ovat meillä myös pois suljettuja. Aluksi allergia tuotti stressiä ja harmaita hiuksia, mutta ajankanssa oppi muistamaan tuotteet jotka sopivat ja valmistamaan muutamat jutut kiertäen ihan samojaruokia mitä ennen allergiaakin. 

Erityisesti näin kesän tullessa iloksemme viimekesänä saapui kauppojen pakastealtaaseen saapui riisimaitopohjainen jäätelö<3 Aikaisemmin kuin meillä oli vaihtoehtona vain mehujäät. Poikani on monet kerrat saanut hymyn minun ja kassalla työskentelevän tädin/sedän kasvoille saadessaan tuon jäätelön kaupasta. Ääneen naurun ja tasajalkaa onnesta hyppiessään kassalla, on kassahenkilönkin ollut vaikea olla hymyilemättä. Muistuttaa aina aarjen keskellä miten pienet asiat voi tehdä toisen niin onnelliseksi. 

Palatakseni vielä tuohon mantelimaitoon. Käytän sitä meillä leivonnaisissa, ja esimerkiksi pulliin tulee todella kiva sivumaku tuosta maidosta, oletuksena siis, että tykkää mantelin/pähkinän mausta. Suosittelen kokeilemaan ihan ei-allergikoillekkin, jos haluaa pientä vaihtelua ihan tavallisiin pulliin. Ainoa missä leivonnassa meillä tulee ongelmia, on jos pitäisi käyttää suklaata. Maidottomia suklaita löytyy muutamista tummista suklaista, mutta niissä on aina (ainakin kaikissa mitä olen itse löytänyt) käytetty korvaavana aineena soijaa, joten eivät sovi meille.

Pojan suhtautuminen allergioihinsa on ollut mahtava, en voisi pyytää enempää<3 Johtuuko siitä, että hän oli hyvin nuori tämä todetessa, ja ei muista elämäänsä maidon kanssa, mutta ei ole ikinä kyseenalaistanut sitä, jos häneltä on jotain kielletty syömästä vedoten siihen että siinä on maitoa. Itse asiassa muualla kuin kotona, jos hän saa joltain tutulta esimerkiksi jotain syötävää, hän yleensä varmistaa vielä minulta saako hän syödä sitä, onko siinä maitoa. Toki voi olla, että kapina tulee vasta myöhemmällä iällä, mutta tähän asti kaikki on ainakin mennyt kuin tanssi.

Haluankin muistuttaa uusia allergikkoja ja heidän läheisiään, ettei kannata turhautua tai säikähtää. Tällähetkellä kaupoissa on niin kattavat valokoimat korvaavia tuotteita, että melkein mikä tahansa resepti onnistuu myös maidottomana, kunhan vain uhraa muutaman ajatuksen perehtyäkseen tuotteisiin 🙂 Lisäksi monilla palvelimilla, jotka tarjoavat reseptejä esimerkiksi netissä, on vaihtoehtona hakea suoraan maidottomia reseptejä. Ja oma suosikkini, jonka toivoisin saavani myös muille ruokapaikoille on sovellus puhelimessani, joka antaa suoraan ruokalistalla olevat ruoat, jotka käyvät maito-ja soija allergikolle. Tällä hetkellä olen siis löytänyt sovelluksen, joka on McDonalds:n ruokiin, sormet ja varpaat ristiin ja pystyyn, että vastaavanlainen tulisi myös muillekkin ketju-ravintoloille. Meillä ainakaan tuo McDonaldsissa syöminen kun ei ole joka viikkoista tai edes kuukausittaista.

Tulen varmasti jakamaan jatkossa muutamia vinkkejäni maidottoman ruoan ja leivonnaisten suhteen. Ainakin kesäkuun puolenvälin tienoilla, kun meillä juhlitaan syntymäpäiviä olisi tarkoituksena kirjoittaa maidottomista juhlaherkuista lastenjuhlissa.

IMG_4350 (2).JPG

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Lasten tyyli

When life gives you lemons, make lemonade

Kuulin tämän sanonnan muutama ilta sitten, katsoessani elokuvaa Netflixistä. Elokuva sinäänsä ei ollut kummoinen, mutta tykästyin tähän sanontaan.

Tein päätöksen yrittää ajatella asioista ja elämästäni positiivisemmin muutama viikko sitten. Niin höpsöltä kun se kuulostaakin, olen siis tietoisesti pyrkinyt ajattelemaan positiivisemmin, ja omaksi yllätykseksi se oikeasti toimii, ainakin henkisellä tasolla. Se, onko oikeasti elämässäni tapahtunut enemmän positiivisia asioita, niin tuskin, mutta positiivisuuden löytäminen vaikeista ja inhottavista asioista, tai arjen ”normaaleista” asioista on parantanut omaa viihtymistäni minuna. Kuullostaa ehkä täysin turhalta hömpältä, ja olin itsekkin todella skeptinen, kun päätin tätä kokeilla. En väitä, että elämäni olisi vaikeimmasta päästä, monilla monilla muilla on varmasti vaikeampaa. Mutta elämä on antanut viimeisten vuosien aikana minulle sitruunoita. Osa syy tähän on varmasti myös omien pilvilinnojen kaatuminen, se millaista kuvittelin elämäni tulevan olemaan, ja se mitä todellisuus oikeasti olikin. 

Avaan hieman taustoja tapahtumista, tulen varmasti kertomaan ajanmyötä niistä vielä tarkemmin, mutta pinta raapaisu nyt tässä vaiheessa. Olen siis kesällä 4-vuotta täyttävän pojan äiti. Sain siis tietää raskaudestani ollessani 21-vuotias. Pidän siis itseäni suhteellisen nuorena äitinä. Seurustelimme lapseni isän kanssa tuohon aikaan. Lapsen synnyttyä, tai oikeastaan tarkemmin mietittynä jo raskausaikana, tein tiedostamattani sitä silloin ”päätöksen” olla ”vain” äiti ja puoliso. Vauvan kasvaessa taaperoksi ja siitä sitten leikki-ikäiseksi, huomasin kadottaneeni itseni kokonaan. En enään oikein tiennyt kuka minä oikeasti olin, sen lisäksi että olin äiti ja puoliso. En osannut/pystynyt olla enää onnellinen tai ainakaan se ei tuntunut onnelta. Tähän herättyäni reilu puolitoista vuotta sitten, päädyimme eroon lapseni isän kanssa, ja muutimme pojan kanssa uuteen asuntoon. Tästä alkoi minun voimia vienyt ja vieläkin kesken oleva matka siihen, kuka minä olen. 

Ennen raskautta, olin intohimoinen muodin ja kauneus-juttujen seuraaja. Iloinen ja aina hymyileväinen entinen urheilja nuori. Raskauden ja vauvan myötä kadotin kuitenkin tämän kaiken, unohdin olla myös minä äitiyden lisäksi. Olen nyt pikku hiljaa alkanut löytää omia intohimojani takaisin, ja alkanut tiedostaa mistä minä pidän ja nauttia myös siitä. Näin jälkeenpäin olen tajunnut kuinka tärkeitä nämä asiat ovat. Vaikka olin todella onnellinen ”vain” äitinä, on onnellisuus syvempää tällähetkellä, kun pystyn myös nauttimaan asioista myös pelkkänä itsenäni, tuntematta syyllisyyttä tai pientä demonia kuiskimassa korvaani, että olet äiti, et voi enää nauttia omista jutuistasi. 

Uskon tämän tilanteen johtuneen monista tekiöistä. Suurin syy varmasti on sisälläni asuva perfektionisti (josta yritän päästä eroon pienin askelin). Halusin kumota kaikkien ajatukset, mitä välttämättä ei oikeasti edes ollut kuvittelin vain, ettei nuori voi olla hyvä äiti. Minusta tuli suorittaja. Suoritin arkeamme läpi, päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen… Samalla kadotin myös itseluottamukseni, tähän osaltaan vaikutti raskauden tuomat lisäkilot ja raskausarvet. En koe olevani pinnallinen ihminen millään tasolla, mutta olin aina ollut hyvin pieni kokoinen, ja yht’äkkiä tuplasin melkein oman painoni, noh, se oli silloin monien itkujen paikka. Rankka kokemus minulle henkisesti, olin silloin 21-vuotias ja raskaushormoonien vallassa, enkä kokenut saavani tukea sillä hetkellä minulle vaikeaan asiaan. 

Noh, jatkan tästä joskus syvällisemmin, mutta alkuperäisenä pointtina tämä positiivisuus. Olin siis kaiken tapahtumien jälkeen hyvin skeptinen kaiken suhteen, ja vailla suuntaa mihin olin elämäämme viemässä. Minulta kesti siis reilusti yli vuoden saada elämästä kiinni tämän ”heräämisen” ja eron jälkeen, mutta pikku hiljaa alkavat palaset loksahdella paikoilleen. Mitä tähän positiivisuuteen tulee, kuten aiemmin jo mainitsin, ei elämässäni ole tapahtunut tämän ansiosta mitään suuria positiivisia asioita itsestään. Samalla tavalla pitää raataa peppu hiessä, että saa asioita eteenpäin, mutta ome henkinen hyvinvointi on parantunut. Se, että pystyy näkemään negatiivisissakin asioissa jotain positiivista, on oikeasti aika rentouttavaa, eikä negatiiviset asiat tai koettelemukset tunnu yhtään niin ahdistavilta. Enkä nyt siis puhu mistään facebookin positiivisuus haasteista, joita komeili vähän aikaa sitten kaikkin seinillä (vaikka jos ne on saanut jonkun muuttamaan ajatteluaan, on se ollut hyvä). En siis tällä omalla positiivisuus tempauksella tyrkytä muille mitään yltiöpositiivisuutta, vaan pidän sen vain ihan omien korvieni välissä. Korvaan mielessäni asioita positiivisempaan suuntaan. Suosittelen tätä kokeilu mielessä kaikille! Ei maksa mitään, ei ole mitään menetettävää, ja parhaimmassa tapauksessa saa positiivisemman elämänasenteen, joten kokeilemisen arvoista eikö? 🙂

FullSizeRender (2).jpg

 

Suhteet Oma elämä Mieli