10 kuvaa -Koti ja kevät

Kerronpa tästä päivästä.

Aamulla heräsin vapaapäivään. Ihan rauhassa, koska mies hoiti aamun lasten kanssa. Vietin aamupäivän puolukkapuuroa keitellen ja lasten kanssa puuhastellen. Tytärkin on lomalla kotona käymässä. Sain tehtyä todella paljon kotihommia, se oli hyvä se. Käytin teiniä oikomahoidossa ja juttelin hänen kanssaan matkalla autossa mukavia, muunmuuassa siitä että hän oli loistanut tänään liikuntatunnilla hiihdossa. Tein teinin kanssa myös pitsaa iltaruoaksi. Tytär kävi työhaastattelussa ja teinillekin kyseltiin kesäksi töitä. Itse haluaisi jo aloitella tienaamisen, ihan mahtavaa. Olen molempien ahkeruudesta ja innokkuudesta todella ylpeä vanhempi. Lääkitsin tenavaa joka valitteli korvaansa ja itseasiassa pientä lämpöäkin pikkusella oli. Miehen tullessa töistä, käytettiin hyväksi lomalla oleva ikioma lapsenvahtimme ja lähdettiin hiihtolenkille. Naama punaisena kun seisahtui hiihtoladun varrella olevalle pimeälle rannalle ja tähdet tuikki taivaalla, ei voinut kuin hengähtää ja ihmetellä kuinka kaunis maailma onkaan. Hiihdon jälkeen saunoin tyttären kanssa. Ihana kun hän on kotona. Nyt kirjoitan tätä ja kunhan mies tulee nukutuspuuhista, katsotaan vähän areenalta ohjelmia. Istutaan rennosti ja nollataan pää. Oho, aika mahtava päivä. Siis jos osaa arvostaa ihan normaalia arkielämää.

Mutta hei, minun postausaiheeni piti kyllä koskea kevättä. Tämän päivän herkulliset hetket vaan meni aiheen ohi. 

En siis enää kirjoitakaan siitä niin pitkästi kuin meinasin mutta haluan sanoa että kevät on ollut nyt tosi paljon mielessä. Kun aurinkokin on jo ilahduttanut valollaan. Kevään kynnyksellä on tulossa tosi mukavia ja jännittäviä asioita sekä ystävien kanssa että kodin suhteen. Tosi innokkaana odottelen myös jo sitä että saa työntää sormet multaan ja saa jotain vihreää aikaiseksi. Viime kesän sadoista jäi niin mukavat fiilikset. Olemme Vipen kanssa bonganneet jo ulkona oravanpoikasia (onko mahdollista?) ja sorsaparikin lammen jäällä nyhjötti. Vipe oli sitä mieltä että he olivat jäässä. Ja siltä se kyllä vähän näytti. Olen ostanut kotiin pari ruukkunarsissia koska ihan oikeasti pääsiäinen on kohta. Sain eilen pääsiäisen työvuorot ja ainakin kolme päivää siitä on vapaita (joka ei nykyään enää ole ollenkaan varmaa), joka tarkoittaa sitä että jos nuo hillittömät lumikasat on vähänkin vajunut takapihalta niin tässä torpassa avataan grillikausi. Pihan laittokin alkaa olemaan jo kovasti mielessä. Jotain ideoita sinne jo on, mutta niistä lisää myöhemmin. On ihana kun saadaan tänä vuonna taas tehdä pihaa itsellemme eikä myyntitarkoituksessa.

Tässä vielä kodistamme lupaamani 10 kuvaa, joita pitkästä oli aikaa, valoa ja iloa kuvailla,
Kohti kevättä, kukkia ja perhosia,
Minna/lts

P3010205.JPG

P3010206.JPG

P3010207.JPG

P3010211.JPG

P3010213.JPG

P3020216.JPG

P3020219.JPG

P3020220.JPG

P3020221.JPG

P3020222.JPG

 

Kommentit (2)
  1. Kevättä kohden <3

    1. Kyllä vaan, ja sitten toivon mukaan oikein lämmintä kesää <3 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *