Uusi kamera

Kävimme tänään pikaisella vaunulenkillä lähimaastossa ja otimme innoissamme  tietysti taas uuden kameramme mukaan. Harjoitus tekee mestarin, siihen uskomme! Kävimme rannassa jossa aallot kuljettivat rantaan jäähilettä joka loisti kuin timantit.dsc_0460jaa.jpg

Harjoittelimme myös syväterävyyttä ja tässä minun tulokseni:

dsc_0481kukka.jpg

Ulkoilu on se joka saa huonoimmankin tuulen ja väsymyksen kaikkomaan. Siispä tämän lenkin jäljiltä onkin hyvä aloittaa viikonloppu ja ilman muuta illalla kannustetaan Leijonat voittoon!

Hyvinvointi Liikunta

Vihdoinkin bloggaamaan!

                      dsc_0502lts.jpg

Olen jo pitkään suunnitellut omaa blogia mutta se on aina jäänyt vain suunnittelu-asteelle. Nyt kun olen kotona puolivuotiaan vauvani kanssa niin luulen että se on ’nyt jos koskaan’.  

Nimesin blogini Life Time Storyksi. Aikoinaan, vuonna -95 teimme mieheni kanssa elämästämme lehdentekeleen jonka nimesimme edellä mainituksi, lisäksi teimme myös saman nimisen kotiviinin etiketteineen kaikkineen (kuvassa).

Ajattelin kirjoitella elämästä yleensä, vähän kaikesta mahdollisesta mitä minulle ja meidän perheellemme tapahtuu. Olemme jossain mittakaavassa suurperhe tämän ihanan uuden tulokkaan myötä. Esikoiseni on syntynyt -96, keskimmäinen-02 ja kuopukseni -12.  Lisäksi perheessämme on mieheni ja lasteni lisäksi kaksi kissaa ja akvaario. 

Haluamme kokea elämässämme muutakin kuin normaalia arkea, joka kyllä itsessäänkin on kirjoittamisen arvoista,  ja siitä kaikesta olennaisesta ja epäolennaisesta ajattelin jakaa ajatuksia lähinnä oman itseni iloksi ja muistoksi 🙂

Niin, ja tuo LTS-viini, pullotettu vuonna 1995….
Korkattu jossain ihme viinintuskissamme vuonna 2002…
ja ei  todella olisi kannattanut,
oli erittäin pahaa.. 

Tervetuloa elämään!

 

Suhteet Oma elämä