Sosekeitto jota ei voita mikään – resepti

sosekeitto

5 perunaa

3 porkkanaa

1 sipuli

5 kokonaista mustapippuria

n. 1dl ruokakermaa, oman maun mukaan

puolikas bataattia, jos haluaa

2tl suolaa ja ripaus sokeria

 

1. Kuori ja pilko kaikki vihannekset. Jätä sipuli isoiksi paloiksi, esim. neljään osaan. Jos haluat laittaa bataattia, laita vain noin puolet. Tietysti jos haluaa voi laittaa enemmän, makuasioita!

2. Laita vettä vain sen verran kattilaan että vihannekset peittyvät. Laita porkkanat ensin ja muut ainekset hieman perässä kiehumaan. Kun vihannekset ovat tarpeeksi pehmentyneet, voit soseuttaa ne esimerkiksi sauvasekoittimella. Muista jättää pohjalle hieman keitinvettä!

3. Lisäsin itse tässä vaiheessa suolan, sokerin ja kerman.

 

Näin helposti ja vaivatta syntyy aivan mielettömän hyvää sosekeittoa. Näistä ainemääristä tulee noin neljä annosta. Resepti olen saanut mummoltani ja kun ensimmäisen kerran sitä söin niin ai että! Minulla on muutama ruoka, mitä voisi vain syödä koko kattilallisen ja tämä lukeutuu ehdottomasti niihin!

 

-Eveliina

 

Voit seurata blogiani helposti facebookissa ja bloglovin’:ssa

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *