Pieniä eroja arjessa

Nyt jonkin ajan jälkeen työssä ollessani olen huomannut itsessäni eroja. Pienet pakolliset rutiinit ovat muuttuneet joustavimmiksi. Se kalvava tyhjyys, kun ei erota arkipäiviä viikonlopusta on kadonnut. Väsymys ja lannistunut mieli on yhtäkkiä täynnä toiveita ja unelmia. Olen joka ikinen päivä kiitollinen ja hämmentynyt, olenko oikeasti päässyt tähän?

Edessä on toki myös ne the pääsykokeet. Yksi päivä, yksi paperi, viisi kysymystä, jotka muuttavat koko elämäni. Päivä, jolloin ei vain saa mokata. Lukiessani pääsykoekirjoja huomaan, tiedän paljon enemmän kun viime vuonna tähän samaan aikaan. Olen varmempi, mutta samalla epätoivoinen. Mitä jos en onnistu? Olen piipittänyt murheistani kysyttäessä myös töissä. Siellä neuvotaan olla murehtimatta. Tiedän, että kun lähtee ”mitä jos” tielle, niin sieltä ei ole paluuta. Luultavasti tie vie juuri sinne minne pelkääkin sen vievän. He ei vain tiedä minkä kaiken olen uhrannut tämän eteen.

Syksyllä oli hetkiä, kun mietin oliko tämä tosiaan tämän kaiken arvoista. Olen ollut hullu kun olen lähtenyt. Kun olen kertonut uusille tuttavuuksille lyhyen briiffin muutaman kuukauden takaisesta elämästäni he ovat olleet yllättyneitä: ”Vau onpa rohkeaa. Ja totta tosiaan, silloin kun ei ole yhtään mitään, on ihan kaikki avoinna. Nyt kun jokainen aamu herään innostuneena, kiinnostuneena, innoissani ja tiedonjanoisena tiedän, että tämä kaikki kannatti. Minä otin riskin, ja minulle kävi ihan älytön tuuri. Sitä varten piti vaan riipaista aika mutaista pohjaa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *