Kinkkusirkusta
Kuva: Jani Leinonen
Ei liene salaisuus, että tykkään ihan hulluna nykysirkuksesta. Ja toki siitä perinteisemmästäkin. Mutta nykysirkus on mielestäni taiteenlajeista se joka nykyaikana tavoittaa taikuuden parhaiten. Siis sellaisen missä oikeasti tuijottaa että miten tuo on mahdollista. Toisissa ohjelmanumeroissa tuo taikuus liittyy akrobaattien kykyihin, toisissa kikkoihin kuten esinemanipulaatiossa, joka onkin yksi lemppareitani sirkuksen lajeista. Olen nähnyt monia aivan huikaisevia sirkusesityksiä, ja monet niistä mainiossa Uuden sirkuksen keskuksessa Cirkossa. Nykysirkus voi olla komeaa ja näyttävää, tai hyvinkin pienimuotoista kuten valloittava, yksinkertaisen nerokas Lento viime keväänä tai Race Horse Companyn lähes-jo-klassikko Petit Mal. Cirkoon on tuotu, ihan nerokkaasti, jo melkein perinteeksi muodostunut kevyt, näyttävä pikkujouluhenkinen varieteenumero, joka tänä vuonna on Cabaret Jamon. Kabareeta varten on koottu kansainvälisistä sirkustaiteilijoista koostuva esiintyjäkaarti ja taitavia ammattimuusikoita.
Cabaret Jamon on näkynyt tiedotusvälineissä melko hyvin, varmasti osittain sen takia, että lavastuksen esitykseen on luonut Jani Leinonen ja asut Minna Parikka. Puitteet ovatkin komeat. Pikkujouluporukoille suunnattua esitystä voi seurata joko katsomosta tai lavalle asetelluista ravintolapöydistä (joissa sai myös nauttia alkoholia). Alkupalana tarjotaan tapaksia ja sherryä. Leinosen lavastuksista paljastuu pieniä yksityiskohtia ja Parikan puvut ovat näyttävät. Hassulta vähän tosin tuntuu että esiintyjät marssivat lavalle hyperhienoissa kengissä vain ottaakseen ne pois temppuja tehdäkseen.
Sitten sisältö. Esitys on toki riehakas, mutta loppujen lopuksi erilaiset numerot vain seuraavat toisiaan ilman sen kummempaa juonta tai jatkumoa. Sellaisissa esityksissä joiden painopiste on yksittäisten esiintyjien teknisissä ohjelmanumeroissa, sitä olettaisi että tuo tekniikka olisi sitten aivan päätähuimaavaa ja loppuunsahiottua. Mutta, valitettavasti, sille tasolle Cabaret Jamon ei nouse. Ehkä olen nähnyt liian hienoja nykysirkusesityksiä aiemminkin (kuten Cirque Éloizen Cirkopolis). Liina-akrobatiasta tosin aina tykkään ja juuri se nouseekin yksittäisistä numeroista kiinnostavimmaksi.
Show’n kokoava voima on uusiseelantilainen fyysisen teatterin ammattilainen, esityksen ”klovni”, Thomas Moncktonin höpsö tarjoilijahahmo. Nykysirkusesitykset ovat usein hauskoja, mutta perinteisiä klovnihahmoja näkee kuitenkin verrattaen harvoin ja siksi Monckton onkin niin virkistävä lisä esitykseen. Itse asiassa kaikki muut ohjelmanumerot tuntuvat melkeinpä turhilta väliosuuksilta Moncktonin toilailujen välillä. Moncktonia olisi katsellut mielellään vielä enemmänkin, ja erityisen iloinen olin The Pianist -teoksen pätkistä, sillä missasin esityksen Aleksanterinteatterissa taannoin. Mutta nyt kun asiaa googlailin, niin huomasin että esitys saa ehkä uusia esityskertoja keväällä? Jos vanhat silmäni eivät valehtele niin tiedän kyllä minne menen keväällä!
Kävin pari vuotta sitten katsomassa vastaavan pikkujoulunumeron, joka tuolloin oli ruotsalaisen Salong Giraffin Euphoria, joka oli visuaalisesti rikas, maaginen, koskettava ja hauska esitys – jostain syystä se on varmasti yhä kaikkien nykysirkusesitysteni top kolmosessa. Sen, eikä monen muunkaan näkemäni esityksen tasolle Cabaret Jamon ei nouse. Mutta se toimii varmasti pikkujouluporukoille, erityisesti sellaisille, jotka eivät koostu sirkuksen ammattilaisista ja odottavat illalta pääasiallisesti hauskanpitoa.
Arvio: Mukiinmenevä.