1Q84 – tarinan päätös

Blogihiljaisuuteni johtuu tietysti tammikuussa Helsingin ja minut vallanneesta DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalista. Jääviyssyistä en voinut ennen festivaalia suositella yhtään mitään hienoista, jo näkemistäni elokuvista (mikä ei tietenkään estänyt minua tekemästä sitä Facebookissa), mutta näin jälkikäteen ajattelin kyllä nostaa esille vielä muutaman, joiden näkemiseen saattaa tulevaisuudessa olla vielä mahdollisuus. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Viime viikonloppu meni festivaalista toipuessa ja vietin sen pitkälti kotioloissa siivoten, pyykäten ja kokaten. Luin myös noin yhdeltä istumalta Haruki Murakamin 1Q84-trilogian, jonka kaksi ensimmäistä osaa luin syksyllä varsin ihastuneissa tunnelmissa. Ihastuneet tunnelmat eivät valitettavasti kantaneet kolmanteen osaan asti. Varoitus: SISÄLTÄÄ SPOILEREITA.

Kakkososa päättyi todella tiheätunnelmaiseen tilanteeseen, jossa jännitys oli huipussaan ja lukija jäi kuin pistoksille odottamaan seuraavia käänteitä. Nuo käänteet kuitenkin ohitetaan alussa melko nopeasti ja tilanne palautuu tylsähköksi. Kakkososan lopussa Aomame on tappanut Sakigake-lahkon johtajan ja joutuu jahdatuksi. Nopeasti hän kuitenkin päätyy piileskelemään pienessä turva-asunnossa, ja seuraavat parisataa sivua odotellaan ja ERITTÄIN yksityiskohtaisesti kuvaillaan Aomamen elämää yksiössä. Tengon isän tila heikkenee ja Tengo päätyy parinsadan sivun ajaksi elämään tylsää elämää hoitokodissa isänsä seurana. Kirjan alussa piristettä tuo mukaan kuvioihin nostettu hämärä yksityisetsivä Ushikawa, joka saa kolmannen kertojanäänen. Lukujen kertojat siis vuorottelevat Tengon, Aomamen ja Ushikawan välillä. Ushikawa henkilöhahmona lopulta ei kuitenkan tuo juuri mitään kiinnostavaa pöytään, vaan tyypin outous murskataan tämän persoonan yliselittämisellä. Ushikawa päätyy vakoilemaan pieneen asuntoon Tengoa, ja taas yksityiskohtaisesti kuvataan Ushikawan elämää yksiössä pitkän aikaa. Kaikki tapahtumat siis pysähtyvät täysin. Fuka-Erikin katoaa kuvioista täysin.

Kolmannen osan perimmäinen luonne on rakkaustarina. Siinä missä ensimmäiset kaksi osaa kutoivat monimutkaista fantasiajuonta, on kolmas osa piinallisen pitkä kuin toisiaan odottavien rakastavaisen aikakin, minkä lukija pääsee hyvinkin konkreettisesti kokemaan. Niinku, tajutaanhan me että se kun Aomame odottelee 3 kuukautta yksiössä niin sillä oli tylsää, mutta elokuvassa tässä kohtaa olisi kyllä montaasi. Dialogit lähes loistavat poissaolollaan ja yksin ollessaan kaikki kolme jäljellä olevaa hahmoa pohtivat perusteellisesti henkilöhistoriaansa sekä luonnettaan. Tylsää. Kirjaan on myös saatu ympättyä älytön neitseellinen sikiäminen – enough said.

Turhauttavaa. Kirjan kyllä luki nopeasti loppuun (myös sen takia että joitain kappaleita saattoi huoletta jättää lukematta) ja tarinan maailma vei mukanaan, mutta ykkös- ja kakkososissa huolella rakennetut juonikuviot lässähtävät kuin pannukakku (SPOILER ALERT: kuten Ushikawan tappaminen, where’s the fun in that!) ja edes Aomamen ja Tengon lopulta väistämättä tapahtuva kohtaaminen ei lunasta niitä odotuksia joita sille on 800 sivun aikana pedattu. Melkeinpä olisin suonut että kolmasosaa olisi reippaasti lyhennetty ja ympätty se samaan tiiliskiveen ensimmäisten osien kanssa. Voi Murakami minkä teit.

Se minkä kirja kyllä muuten herätti oli hirveä Tokio-kaipuu. Kirjassa ”ostetaan automaatista kuumaa tölkkikahvia” – ei kyllä missään muualla kuin ihanassa Tokiossa <3