Lady Bird – elokuva, joka ilmestyi 15 vuotta liian myöhään

Olen täysin myöhässä tämän elokuvan suhteen, mutta kirjoitanpa silti suositukseni, jos joku vielä sen perusteella kerkeisi elokuvan teattereissa näkemään! Lady Bird on nimittäin aivan mahtava pieni-suuri elokuva, eli leffa, jossa ei varsinaisesti tapahdu aivan valtavasti, mutta silti sen sisään mahtuu koko teini-iän tunteiden kirjo ja se tarjoaa katsojalle niin naurun kuin kyyneleidenkin hetkiä.

Elokuvan päähenkilö on lukion viimeistä vuotta viettävä, itse itselleen eksentrisen ”Lady Bird” -nimen antanut Christine. Leffa seuraa Kalifornian Sacramentossa asuvan Lady Birdin viimeistä kouluvuotta, johon mahtuu niin rooli musikaalissa, ensimmäinen poikaystävä, neitsyyden menetys, uusi cool ystävä, college-hakemuksia kuin isän työttömäksijääntikin – ja ennen kaikkea riitelyä äidin kanssa. Jokainen hetki, jokainen raivonpuuska on niin samastuttava, että tekee melkein kipeää. Erityisen kipeää tekee se fakta, että näin yli kolmekymppisenä samastun joka toinen hetki kiukuttelevaan, itseään etsivään Lady Birdiin ja joka toinen hetki siivousintoilevaan, omistushaluiseen, mutta suurisydämiseen äitiin. Mitä se kertoo minusta?

Greta Gerwigin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva on Gerwigin näköinen, mutta paljon parempi kuin moni niistä samantyyppisistä, nokkelasti sanailevista ja hukassa olevia naisia esittävistä leffoista, joissa Gerwig itse on viime vuosina esiintynyt. Saoirse Ronan on pääosassa mahtava, samoin Lady Birdin äitiä esittävä Laurie Metcalf. 

Tämä on leffa, jonka toivon, että olisin itse teininä käynyt katsomassa oman äitini kanssa. Siksi suosittelenkin, että elokuva otetaan mukaan opetusohjelmaan pakollisena vanhempi-tytär-kurssin ohjelmana – empatian ja ymmärryksen määrä tätä kautta voi vain kasvaa.

https://youtube.com/watch?v=cNi_HC839Wo%3Frel%3D0