Matkalla Montenegrossa, osa 2: Ulcinj

Näkymiä Ulcinjin kaupunkiin

Aurinkotuoleja Mala Plazalla

Auringonlaskunäkymät vanhan kaupungin Antigona-ravintolasta

Ada Bojanan merihenkisessä ravintolassa pääsi syömään joen päällä

Matkalla Ada Bojanaan kohtasimme dystopiamaisen näyn Bojana-joella.

Skadar-järvellä pääsimme veneajelulle lumpeiden ja pitkien kaislojen keskelle.

Näkymiä Virpazarin kylästä Skadar-järvelle

Zavjet-viinitilan viininmaistelussa

Ulcijnin rantaviivaa vedeltä käsin – melkein jokaisella ravintolalla oli oma auringonottopaikkansa vesirajassa

Vanhan kaupungin luksushelmi eli Sunset Beach Bar tarjosi oman elämäni Unelmien poikamiestyttö -hetkiset tunnelmat

 

Montenegron matkamme oli jaettu kahtia: ensin vietimme 5 päivää Montenegron eteläisimmässä (ja samalla itäisimmässä) kaupungissa Ulcinjissa, ja loppuajan kohteeksemme valikoitui Budva. Ulcinj on kaunis rantakaupunki Albanian rajalla ja sieltä löytyvät Montenegron hiekkarannat (muualla maassa rannat ovat pääasiassa kivirantoja). Kesäkuun alussa Ulcinj oli vielä varsin rauhallinen ja sen hintataso oli huomattavasti halvempi kuin Budvan tai Kotorinlahden kohteissa minne matkamme jatkui.

Ulcinjin tärkeimmät rannat ovat aivan kaupungin keskustassa sijaitseva Mala plaza (eli ”pieni ranta”) ja 5 km kaupungista itään sijaitseva, hulppeat 13 kilometriä pitkä Velika plaza (”pitkä ranta”). Velika Plazalle tehdään myös veneretkiä Mala plazan satamasta, ja mekin koimme pitkän rannan pääasiassa mereltä käsin. Söpön papparaisen veneretki maksoi 25 € kahdelta hengeltä ja kesti n. 1,5 tuntia. Sen aikana saimme hypätä uimaan suoraan veneestä Velika plazan edustalla ja hahmotimme myös hienosti miten Ulcinjin rantaviivaa on hyödynnetty: koko ranta on täynnä ravintoloita tai baareja joilla on kullakin oma rakennettu auringonottopaikkansa, josta yleensä myös pääsee uimaan. 

Ulcinjin vanha kaupunki on muiden eurooppalaisten vanhojen kaupunkien tapaan sokkeloinen ja sen kadut kapeita. Lisäksi vanha kaupunki sijaitsee kukkulalla, joten kapuamista on luvassa. Vanha kaupunki on pääasiassa ravintoloiden ja näköalabaarien aluetta – jokainen ravintola mainostaa juuri heillä olevan kaikkein mellevin auringonlaskunäkymä, ja hienoja näkymät ovatkin. Illastimme vanhassa kaupungissa kahdesti, Antigona ja Taphana -nimisissä ravintoloissa, joista jälkimmäinen jäi mieleen kenties koko reissun parhaana illallisena. Vanhan kaupungin suurin salaisuus on kuitenkin vaatimattomin ja nuhjuisin kyltein varustettu ”Sunset Beach Bar”, jonne mennään hämärän näköisiä kierreportaita laskeutumalla ja luulen, että monikaan ei tajua että portaat oikeasti vievät johonkin. Baari on kuitenkin yksi elämäni suurimmista luksuskokemuksista: baaripöydät ovat harvakseltaan aseteltu betonisille ulokkeille, jotka johtavat suoraan mereen. Tunsin olevani Unelmien poikamiehen kuvauksissa istuessani siinä suoraan meren äärellä, tarjoilijoiden kantaessa minulle valkoviiniä.

Ulcinjista ajaa kätevästi myös Ada Bojanaan, kolmikulmaiselle paratiisisaarelle Bojana-joen varrella. Saarelta pääsee harrastamaan kaikenlaisia vesiurheilulajeja kuten leija- ja purjelautailua, ja saarelta löytyy tavallisen rannan lisäksi myös nudistiranta. Koko kaunis saari on luonnonsuojelualuetta, joten sinne tulee maksaa muutaman euron suuruinen pääsymaksu. Ainakin sesongin ulkopuolella ranta oli todella rauhallinen ja olisimme varmasti tulleet uudestaan jos olisimme olleet Ulcinjissa pidempään. Saarella sijaitsee myös muutama ravintola, joista testasimme Cickova Carda -nimisen paikan. Sen kaikki merihenkiset somisteet ja kalusteet olivat täynnä ihmisten kirjoituksia, ja terassilla istui käytännössä joen päällä. Rannan toisella puolella sijaitsevista joen päälle rakennetuista taloista jopa tuotiin ravintolaan ihmisiä veneellä. Kotimatkalla pääsimme vielä ihastelemaan erikoista dystopista näkyä, joka toi elävästi mieleen Waterworld-leffan maisemat.

Yksi must-päiväretkikohde on Montenegron keskellä sijaitseva valtava Skadar-järvi, jonka ympäristö on myös kansallispuistoa. Järvelle pääsee kolmesta suunnasta, ja Ulcinjista helpoin reitti on Virpazar-nimisen pittoreskin kylän kautta. Heti Virpazariin saapuessamme meidät piiritti paikallinen mafia, jotka veivät meidät lähes kädestä pitäen ”matkatoimistoon”, eli jonkinlaisen jefen pöytään kuppilaan, jossa jefe markkinoi oman porukkansa järjestämiä veneretkiä ja väitti, että heidän hintansa ovat edullisimmat. Noh, eivät kyllä olleet kuten saimme myöhemmin huomata, mutta koska aavistimme, mistä oli kyse, saimme kyllä hintaa alennettua huomattavasti. Jefen boat trip olisi ilman tinkimäämme alea kustantanut 25 + 4 euroa per henki (josta 4 € on pakollista luonnonsuojelualueen pääsymaksua), kun taas peremmältä kaupungista sai vastaavia järviretkiä 10 + 4 eurolla / henkilö. Järviretkeä valitessa kannattaa vaatia pientä venettä: järvellä tuli vastaan kunnon turistibootteja, joilla oli kyydissä parikinkymmentä henkeä. Pienemmillä veneillä tunnelma on rauhallisempi ja luontoa pääsee ihailemaan paljon paremmin, koska pienet veneet pääsevät reittejä, jonne isommat eivät pääse. Virpazarissa kannattaa myös kiivetä kukkulan päällä sijaitsevalle oudolle pienelle linnakkeenrauniolle, ihan vaan sen outouden takia. Okei, toki linnakkeelta on mahtavat näkymät laaksoon, mutta linnakkeesta itsestään on tehty erikoinen vanhojen kalastusvälineiden museo, jonka huoneissa soi täysiä paikallinen diskomusiikki. Myös kävelymatka ylös linnakkeelle on ehkä jonkin sortin elämys: tietä ympäröivän metsän puiden väleihin oli kudottu aivan jäätävän isoja hämähäkinseittejä ja niissä riippui isoimpia ikinä näkemiäni hämähäkkejä. Tiellä vaelteli randomisti myös kilpikonna.

Skadar-järven alue on myös tunnettua viiniseutua ja Virpazarin ympärillä on lukemattomia viinitiloja. Ajaessamme kotiin järveltä saimme spontaanin ajatuksen käydä viinitilalla, mutta vähän mietitytti että mitenköhän pääsemme mihinkään sisälle kun on sunnuntai-ilta ja kello 19. Käännyimme ensimmäisestä sopivasta kadunkulmasta, jossa oli kyltti viinitilalle 3 km päähän, ja ajoimme kuoppaista pikkutietä paljon pidemmän tuntuisen ajan. Juuri kun olimme aikeissa luovuttaa, tuli vastaan Zavjetin viinitila. Soitimme ovikelloa, ja meidät otettiin vastaan mitä lämpimimmin. Saimme privakierroksen tilalla ja sen päätteeksi viininmaistelun: kyseisellä tilalla valmistetaan kahta eri punaviiniä, port-viiniä, konjakkia, rakijaa sekä vihreistä saksanpähkinöistä tehtyä ”terveyslikööriä”. (Tämä siis kaikki ilmaiseksi – järven viinitiloille myydään tietysti myös erilaisia hintavia matkanjärjestäjien paketteja. Toisaalta koimme velvollisuudeksemme ostaa ns. pöydän tyhjäksi esittelyn jälkeen.) Suosittelen Zavjetin tilaa kaikille viinistä kiinnostuneille, kyseessä ei ole alueen isoin tai hienoin tila, mutta omistajien sympaattisuus ja lämpö korvaa sen moninkertaisesti. Zavjetissa viinit tehdään täysin orgaanisesti ja käsityönä, mikä ei muilla maan tiloilla ole lainkaan itsestäänselvyys.

Ulcinjista lähdimme ajamaan seuraavaan kohteeseemme eli turistien suosimaan Budvaan, joka ei ollenkaan ollut mieleemme. Siitä lisää seuraavassa postauksessa, mutta Ulcinjia suosittelen tosi lämpimästi kaikille Montenegrosta kiinnostuneille!