Onko veri vettä sakeampaa?
Toista kertaa järjestetty Helsinki Cine Aasia eli aasialaista elokuvaa esittelevä festivaali starttasi torstaina. Viikonlopun aikana nähtiin aasialaista elokuvaa pääosin Japanista, mutta myös mm. Indonesiasta, Taiwanista ja Filippiineiltä. Avajaisleffana nähtiin Kore-eda Hirokazun Cannesissa palkittu Isänsä poika (Soshite chichi ni naru). Elokuvassa työlleen omistautunut 6-vuotiaan pikkupojan isä kokee elämänsä järkytyksen kun synnytyslaitokselta tulee tieto että suloinen Keita ei olekaan perheen biologinen lapsi, vaan vauvat ovat vaihtuneet sairaalassa. Isä Ryotan ja tämän vaimon Midorin biologinen lapsi löytyy työläistaustaisesta suurperheestä. Seuraa dilemma: valitako biologinen lapsi vai lapsi, jota on kasvattanut kuusi vuotta omanaan? Tunnekylmän Ryotan henkinen kehitys tarinan aikana on leffan punainen lanka ja kiinnostavin osuus. Häkellyttävin on länsimaalaiselle se, että kuusivuotiaita poikia aletaan elokuvassa todella aivan vakavissaan vaihtamaan. Kuulin myöhemmin että 60-luvulla Japanissa vauvojen vaihtuminen oli varsin yleistä ja suurimmassa osassa tapauksista vanhemmat valitsivat aina biologisen lapsensa. Jotenkin omiin korviini tuntui todella epätodennäköiseltä että Suomessa lapsia tuolla tavoin vain lähdettäisiin vaihtamaan. Mutta juuri tästäkin syystä elokuva tarjoaa kiinnostavan näkökulman japanilaiseen kulttuuriin, jossa perinteisesti verenperintöä ja sukulaisuutta arvostetaan kulttuurissa huomattavasti länsimaita enemmän.
Isänsä poika on koskettava, hyvin tehty laatudraama, johon tuo oman kiinnostavan lisävärinsä juuri tuo välähdys Japanin kulttuurihistoriaan ja arvomaailmaan. Japania on ihana myös päästä kuulemaan, vaikka aina japanilaisia leffoja katsoessa harmittaa ettei osaa kieltä: pelkkien tekstitysten varassa replikointi tuntuu hieman väkinäiseltä ja itseään toistavalta, enkä voi olla aivan varma onko kyse käsikirjoituksesta vai kuinka paljon kielen hienovaraisista sävyistä katoaa käännöksessä. Suosittelen elokuvaa kuitenkin lämpimästi erityisesti japanilaisesta kulttuurista kiinnostuneille sekä laatudraamaa kaipaaville. Elokuva tulee Finnkinon teattereihin 21.3.
Avajaisleffan lisäksi näin muuten myös hillittömän Library Wars -leffan, jossa joukko kirjastonhoitajia taistelee kirjojen puolesta sananvapautta rajoittavassa dystooppisessa yhteiskunnassa. Leffa esitettiin Dubrovnikissa, ja muistinkin jälleen kerran miksi Dubrossa ei pidä käydä leffoissa: kuva on niin matalalla että tekstejä ei näy (ellei istu aivan eturivissä) ja japaninkielisessä leffassa tekstien puuttuminen tietysti ”vähän” häiritsee. Mutta leffa ei onneksi ollut niin dialogivetoinen etteikö vauhdista olisi silti nauttinut:)