Paras aika käydä Kiasmassa!
Ann Veronika Janssens on tuonut polkupyörät Kiasman viidenteen kerrokseen. Janssensin revontulia muistuttava Orange Blue Sky -teos näkyy Mannerheimintielle saakka.
Janssensin näyttely tarjoilee myös optisia illuusioita.
Latvialaisen Daria Melnikovan somejulkisuutta tutkiva Room 3. Follow me Meno-paluu -näyttelyssä.
Pilvi Takalan videoteoksiin sai tutustua rennosti sohvalla istuen.
Nykytaiteen museo Kiasmassa on parhaillaan menossa mahtava setti kiinnostavia näyttelyitä! Rakennuksen 4. ja 5. kerrokset on valloittanut Ann Veronika Janssensin valoa tutkiva näyttely, jota odotin innolla. Kolmannessa kerroksessa on yhä Itämeren alueen nykytaidetta Kiasman kokoelmista esittelevä Meno-paluu, jota en ollut aiemmin ehtinyt katsomaan, vaikka se on ollut esillä jo helmikuusta lähtien. Toisesta kerroksesta taas löytyy Pilvi Takalan Toinen vuoro.
Yläkerroksissa sijaitsevan Ann Veronika Janssensin näyttely oli itselleni pieni pettymys: luultavasti juuri siksi, että ennakko-odotukseni olivat korkealla. Näyttely tarjoaa kuitenkin elegantin minimalistisia teoksia, jotka haastavat ajattelemaan taideteoksen käsitettä ja tarkoitusta uudelleen, kivoja some-hetkiä sekä jänniä optisia illuusioita. Viidennen kerroksen pyöräilyhuone vaikutti myös suurelta yleisömenestykseltä.
Takalan näyttely taas on upea. Suosittelen sitä kaikille. Pääosassa näyttelyssä ovat Takalan videoteokset erilaisiin yhteisöihin soluttautumisesta. Takala on päässyt tutustumaan yhteisöihin sisäpuolelta, ja videoissa hän esittää joko itseään näissä yhteisöissä, tai ”näyttelee” tarinan kertojaa. Tarinat ovat kiehtovia ja samalla hauskoja. Takala kertoo mm. opettajan elämästä yhdysvaltalaisessa sisäoppilaitoksessa sekä nuorten, rikkaiden, Bangkokissa asuvien pokeriammattilaisten arjesta, jossa kaikki päätökset tehdään arpomalla, ”jotta elämä olisi reilua”. Molemmista elämistä lukisin mielelläni kokonaisen kirjankin! Varsin humoristinen on myös Takalan soluttautuminen Deloitten toimistolle ”markkinointiharjoittelijana”, joka aloittaa työnsä normaalisti, mutta ajan kuluessa alkaa käyttää työpäiviään mm. ajamalla hissillä edestakaisin ja istumalla työpöytänsä ääressä eteensä tuijottaen. Erilaiset yhteisöt ja niissä vallitsevat minihierarkiat ja normit ovat aina olleet mielestäni superkiehtovia ja Takalan teosten kautta pääsee niihin hienosti käsiksi.
Erittäin kuumottaviin tunnelmiin vie toisaalta Takalan Admirer-teos. Vuosina 2015-2017 Takalaa vainosi sinnikäs ihailija, joka lähetteli hänelle varmaankin satoja viestejä erilaisissa sähköisissä välineissä. Lopulta Takala aloitti vainoojansa kanssa kaksi kuukautta kestäneen neuvottelun eräänlaisen sopimuksen laatimiseksi, jonka tavoitteena oli saada yhteydenotot päättymään ja toisaalta estää Takalaa yrittämästä selvittää vainoojan henkilöllisyyttä. Samalla sovittiin neuvotteluprosessin päätymiseksi osaksi uutta teosta. Pimeään huoneeseen, eri paikkoihin sijoitetuille kahdeksalle näytölle tiuhaan tahtiin pompsahtelevat viestit ovat pelottavia: toisissa vaaditaan alastonkuvia ja syytetään Takalaa psykopaatiksi, toisissa vaaditaan oikeustoimia. Kaiken keskellä Takalan vastausviestit ovat uskomattoman rationaalisia. Pelkästään viestien näkeminen aikaansai fyysisen ahdistuksen Takalan kokemuksesta. Hienosti toteutettu ja vaikuttava teos on yksinään syy vierailla näyttelyssä.
Pilvi Takala, Toinen vuoro 17.2.2019 asti
Ann Veronika Janssens, 13.1.2019 asti