Festarikesän korkkaus: Sideways
Helsingin kaupunkifestarikenttään ilmestyi keväällä uusi tulokas: Sideways, joka järjestettiin viime viikonloppuna Teurastamon alueella. Sidewaysiä on mediassa tituleerattu paitsi Flow-festivaalin pikkusiskoksi, Kuudes Aisti -festarin manttelinperijäksi sekä Flow’n haastajaksi ”Helsingin parhaana festarina”. Itse pohdin viime metreille asti ostaako festarilippua, pääasiallisesti rahansäästösyistä, mutta kuin sattumalta perjantaiaamuna sain siskoni kautta kahden päivän rannekkeen, eikä tarvinnut enää kahta kertaa miettiä että mitä viikonloppuna tekisi. Vaikkakin: kahden päivän lippu 78 € hintaan ei vielä ollut mikään aivan järkyttävän hintainen paketti, eli melko maltillisissa hinnoissa liput liikkuivat.
Ja mikä mainio tapahtuma Sideways olikaan! Olen tapahtumatuotannon ammattilaisena yleensä aika vaativa vieras millä tahansa festareilla tai muissakin tapahtumissa, ja nillitän kaikenlaisista asioista, ihan vain sen takia, etten osaa sulkea silmiäni tuotannollisilta jutuilta vapaa-aikananikaan. Mutta Sideways yllätti positiivisesti ensimmäistä kertaa järjestetyksi tapahtumaksi. Alla muutamia ajatuksiani tapahtumasta pääasiallisesti tuotannollisesta näkökulmasta.
1. Teurastamon alue on kauhean kiva, ja soveltui yllättävän hyvin festarialueeksi. Olin etukäteen pohtinut miten kaikki eri lavat saadaan alueelle mahtumaan, mutta hyvin ne mahtuivat. Alue oli sopiva sekoitus isoa valtavirtafestaria ja pientä paikallistapahtumaa. Kujalavan ja Betonilavan vaatimattoman kokoiset esiintymislavat muistuttivat minua maailman sympaattisimmasta, muutaman sadan ihmisen Bättre Folk-festarista Hailuodossa, kun taas päälava ja Pihalava tarjosivat ihan kunnon puitteet näyttäville esityksille.
2. Kun kyseessä oli alue, jolla on normaalia kaupallista toimintaa, oli eri kojujen juoma- ja ruokavalikoimassa mukavaa vaihtelua niin hinnan kuin tarjonnankin puolesta. Useilla isoilla festareilla jokaisesta baarista saa samanmerkkistä sekä samanhintaista (yleensä kallista) olutta ja viiniä, mutta Sidewaysissä löytyi drinkkibaaria (jossa juomat tarjoiltiin vinkeistä purkeista), kalliimpaa viinibaaria, halvempaa kaljabaaria (josta myös sai viiniä) – eli niin sanotusti jokaiselle jotakin. Toistaiseksi halvimmat juomat tarjosi B-Smokery, jossa viiden euron viinilasillinen oli suorastaan edullinen festariviiniksi! Lauantai-iltana ohjelman jo päätyttyä löysin itseni alueen porttien läheisestä kaljateltasta, jossa tarjoiltiin kansallisromanttiseen tyyliin nakkiaterioita ja kaljaa hanasta ja taustamusiikkina soi klassisia Suomi-hittejä kuten Dirlandaa ja Urheiluhullu – hämmennyimme ja ilahduimme samanaikaisesti seuralaiseni kanssa kovasti tästä pienestä saarekkeesta kaiken urbaanin hipsteriyden keskellä. Eli kuten sanottu, jokaiselle jotakin!
3. Alue oli väljä eikä ihmisiä oltu otettu liikaa sisään. Tämä on ehkä kaikista suurin plussa minkä tapahtuman järjestelyistä keksin. Melkein kaikkien festivaalien helmasynti on alimitoittaa palvelut kävijämäärään nähden ja puolet festariajasta menee jonottaessa millon vessaan, milloin baaritiskille. Oikeastaan ainoastaan päälavan läheisillä tiskeillä joutui jonottamaan eikä niilläkään mitenkään erityisen kauan. Muutaman keikan yhteydessä tuli tungosta, esim. Jose Gonzales jäi itseltäni katsomatta kun tajusin, etten olisi nähnyt mitään. Myös vessoihin meinasi perjantain syntyä jonoja huonon sijoittelun takia, mutta siihenkin järjestäjät reagoivat yöllä tilaamalla lisää vessoja. Muutenkin alueella oli mukava kävellä kun ei joutunut kaiken aikaa pyristelemään väentungoksessa, ja viinilasin kanssa sai kävellä melkeinpä vapaasti.
4. Kaksipäiväisyys on ihanaa! Sunnuntai on lepopäivä, vaikka silloin kävimmekin vielä katsomassa Kaapelitehtaalla Bob Gruenin valokuvanäyttelyn, jonne pääsi ilmaiseksi festivaalirannekkeella. Maailman tunnetuimpiin rock-valokuvaajiin kuuluvan Gruenin näyttelyn parhaimpia paloja olivat rokkareista vapaa-aikana, juhlissa ja bäkkäreillä toistensa kanssa räpsityt kuvat, joissa esimerkiksi Debbie Harry ja Keith Richards halailevat keskenään, vaikka myös virallisemmat bändipotretit olivat hienoja. Näyttely on auki vielä 17.6. asti.
Kaikinpuolin hyvin järjestetty tapahtuma siis. Jos jostain pitäisi valittaa niin festivaalin aikaisesta loppumisajasta: viimeiset bändin lopettivat jo ydheltätoista, ja tapahtuman virallisille jatkoille maksoi lippu sen verran paljon, että jätin väliin. Toisaalta, näin kolmekymppisenä oli ihan kivakin mennä ajoissa kotiin :)
Päälavan edessä oli tungosta perjantaina Ariel Pinkin keikan aikana.
Sympaattinen folkrokkari Matthew E. White perjantaina.
Bob Gruenin näyttelyssä sunnuntaina.