Nimi jolla kutsutaan öisin on rohkea autofiktiivinen kuvaus Pekingiin työn perässä muuttavasta nuoresta naisesta
On kyllä paras tunne kun alkaa lukea jotain kirjaa, ja heti ensisivuilta tajuaa että tulen tykkäämään tästä kirjasta! Vielä parempaa on tietysti se, jos tämä fiilis ei lukemisen aikana katoa vaan säilyy viimeisille sivuille saakka. Joidenkin kirjoittajien tyyli yksinkertaisesti kolahtaa, ja Emma Kantanen on yksi heistä.
Kantasen runollisesti nimetty esikoisteos Nimi jolla kutsutaan öisin sijoittuu Pekingiin, jonne aiemmin Roviolla työskennellyt peligraafikko muuttaa töihin isoon pelifirmaan ilman kielitaitoa taikka sen suurempaa kokemusta maasta. Kiinankielisen Ai ma -nimen saaneen päähenkilön ensimmäinen työtehtävä on pelata Candy Crush -mobiilipeliä ja kirjata ylös taso tasolta kaikki erikoisnappulat, sillä pelifirma on itse kehittelemässä samankaltaista peliä. Pomo ei kuitenkaan näe kopiointia ongelmallisena vaan kunnianosoituksena Candy Crushin alunperin luoneelle yhtiölle. Kulttuurierot tulevat muutenkin uudella työpaikalla varsin nopeasti selväksi ja varsinkin kirjan alkuosa pelaa paljon kulttuurisilla väärinkäsityksillä ja niistä kumpuavalla huumorilla. Tiukkatahtiset työpäivät seuraavat toisiaan, ja siviilielämän puolella alkaa tapahtua vasta kun Ai ma tutustuu WeChatissa paikalliseen lesboyhteisöön eli laloiksi itseään kutsuvien naisten piiriin. Yhteisöllä on tiukkaakin tiukemmat sisäiset säännöt, ja niihin sopeutumaton Ai ma joutuu nopeasti ongelmiin uuden tyttöystävänsä myötä. Lopulta käy ilmi, että itse Kiinaan on helpompi sopeutua kuin Pekingin lala-piireihin.
Opettaja kertoi, että itse sana ”etunimi” koostuu kahdesta päällekkäin asetetusta osasta, joista ensimmäinen tarkoittaa kuunsirppiä ja toinen suuta. Siksi se on nimi, jolla kutsutaan öisin.
Kantasen omiin kokemuksiin (oletettavasti) perustuva teos on hienosti kirjoitettu, nopeasti etenevä, yllättävä ja rajukin. Eri teemoja yhdistellään luontevasti: kyseessä on yhtäältä kertomus vieraaseen kulttuuriin muuttamisesta (ja siitä miten se ei ole lainkaan niin helppoa kuin usein romanttisesti kuvitellaan), toisaalta rakkaustarina ja kuvaus länsimaiselle lukijalle todella vieraasta lala-kulttuurista. Kirja herättää myös ajatuksia tekijänoikeuksista, pelialan raadollisuudesta ja siitä missä määrin peligraafikko on taiteilija. Itselleni kiehtovinta oli päästä Kantasen matkassa täysin uusiin piireihin, niin elävästi hän kuvaa arkea Pekingissä ja toisaalta lalojen parissa.
Nimi jolla kutsutaan öisin meni heittämällä parhaiden tänä vuonna lukemieni kirjojen joukkoon. Suosittelen lämpimästi ja odotan innolla mihin aiheeseen Kantanen tarttuu seuraavaksi.