Kansallisteatterin Sapiens pohtii oivaltavasti ihmisluontoa
Kuvat: Kansallisteatteri / Katri Naukkarinen
Syksyn teatteritapaus on eittämättä Kansallisteatterin Sapiens. Lähtökohdat ovatkin erittäin hyvät: esityksessä kun yhdistyvät Yuval Noah Hararin samanniminen bestseller-teos, yksi tämän hetken kiinnostavimmista esitystaiteen ryhmistä WAUHAUS, sekä Kansallisteatterin tunnetusti upea näyttämötekniikka.
Itse en ollut lukenut Sapiensia etukäteen, kun taas seuralaiseni oli. Luulen, että ennakkotietämättömyys toimii esityksessä hyvin, sillä odotuksia ei ole, ja toisaalta esityksen jälkeen tähän asti kirjahyllyssä pölyttynyt kirja ansaitsee minulta uuden lukuyrityksen. Kirja itsessään on valtavan paksu ja sisältää paljon asiaa, ja etukäteen mietitytti miten sen asiat on saatu mahtumaan vähän alle kahteen tuntiin.
Esityksen toteutus on mainio! Kyseessä on eräänlainen kuvitettu kuunnelma. Lavalla olevat näyttelijät eivät sano esityksen aikana sanaakaan, vaan ääniraita tulee nauhalta. Kertojanäänenä toimii Avara luonto -dokumenttien pehmeä-ääninen klassikkoselostaja Jarmo Heikkinen. Naamiopäiset näyttelijät kuvittavat kertomusta mm. tanssien sekä muodostaen museoista muistuttavia dioraamatyyppisiä asetelmia. Näyttämöllä nähdään ihmiskunnan historia kivikauden metsästäjäkeräilijöistä tähän päivään saakka. Asiaa on paljon ja tekstin kuuntelu tuntuu paikoitellen raskaalta. Välillä huomaankin unohtuvani seuraamaan jotain tekstistä noussutta ajatusta ja havahdun siihen, etten ole vähään aikaan kuunnellut. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä kyytiin pääsee helposti takaisin.
Kaikki, mitä lavalla tapahtuu, on yllättävää ja hienosti toteutettua. Lavastus on samanaikaisesti yksinkertainen että oivaltava, lavatekniikka toimii hienosti! Vahvasti ajassa kiinni oleva teksti käsittelee mm. ihmisten ainutlaatuista kykyä kuvitella ja uskoa yhteiseen narratiiviin sekä ilmastonmuutosta ja ihmisen tuhovoimaa. Esityksen jälkeen pää kaipaa viinilasillista ja olo on hieman voipunut. Tämän tärkeän esityksen soisi kaikkien suomalaisten näkevän.