Vuoden 2020 kirjasatoa
Alkuvuodesta en äitiyslomani vuoksi saanut luettua paljoakaan: jos olet joskus kuullut äitien perustelevan äitiyslomallaan vauvanhoidon ohella sivubisneksiä ajankulukseen, niin huhu ei ole totta, tai ainakin vahvasti liioiteltu. Noh, on tietysti olemassa vauvoja jotka nukkuvat autuaasti usean tunnin päiväunia, joiden aikana äiti ehtii paitsi itsekin levätä ja syödä, myös siivota kodin, höyryttää vauvalle parsakaalia sormiruokailua varten SEKÄ opiskella yritystoiminnan perusteita. Mutta toisten äitien vauvat nukkuvat tasan 28 minuuttia äidin täysin liikkumattomassa sylissä ja heräävät pienimpäänkin ääneen. Sellainen oli minun vauvani elämänsä ensimmäiset kuukaudet ja siksi en pahemmin kirja käsissäni kotona löhöillyt.
Erityisesti loppuvuodesta sain taas raivattua itsestäni energiaa kirjoihin tarttumiseen. Tähän vaikutti mm. uuden työpaikan sijainti aivan kirjaston vieressä sekä marraskuinen kirjastojen ”sulkemisuhka”, jonka innoittamana hamstrasin kotiini mm. lähes koko Johanna Sinisalon tuotannon. Vuoden kirjasaldokseni tuli siis lopulta seuraava:
Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen (kuuntelin äänikirjana)
Philip Pullman: Vedenpaisumus
Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken
Lucinda Riley: Seitsemän sisarta
Celeste Ng: Tulenarkoja asioita
Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita
Kazuo Ishiguro: Surullinen pianisti
Kazuo Ishiguro: Me orvot
Trevor Noah: Laiton lapsi (äänikirja)
Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia
Arthur Golden: Geishan muistelmat
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Johanna Sinisalo: Kätketyt (pienoisromaani)
Elisabet Strout: Kaikki on mahdollista
Johanna Sinisalo: Linnunaivot
Johanna Sinisalo: Salattuja voimia
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
Joukkoon mahtui useampikin vanha tuttu, jo aiemmin luettu kirja – Geishan muistelmat olen lukenut useitakin kertoja ja se on aina yhtä ihana. Muutoin vuoden parhaiksi kirjoiksi nousivat Sally Rooneyn Keskusteluja ystävien kesken, Trevor Noahin Laiton lapsi sekä Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki. Johanna Sinisalon Salattuja voimia eli vaeltamiseen liittyvää faktatietoutta, Sinisalon omiin vaelluskokemuksiin pohjautuvia anekdootteja sekä teemaan liittyviä novelleja yhdistelevä kirja oli myös hieno matkakuumetta nostattava löytö, vaikka itse novellit eivät kummoisia olleetkaan. Vuoden, ehkä jopa pidemmän ajanjakson, huonoimmiksi lukukokemuksiksi sen sijaan nousivat aivan turhaan kohuttu Paperilla toinen, jota haukuin jo omassa postauksessaan sekä täysin yhdentekevä, liian pitkällisesti kirjoitettu Harlekiini-romaania muistuttava Seitsemän sisarta, jonka suosiota en voi millään ymmärtää.
Yöpöydällä on tällä hetkellä Maija Kauhasen Eliitti ja seuraavaksi jonossa ovat Celeste Ng:n Olisi jotain kerrottavaa sekä Téa Obrechtin Vedetön maa. Emmi Itärannan uusinta kirjaa saan valitettavasti odottaa vielä aika tovin kirjastosta.