Melkein geisha kertoo japanilaisesta hurmaavan hullusta arjesta suomalaisin silmin

Ah, tuskin mihinkään muuhun maahan kuin Japaniin sijoittuva kirjallisuus iskee niin vahvasti kaukokaipuun ytimeen! Tuo kirsikankukkien, genmaichan ja senchan, kylpylöiden, udon-nuudeleiden, miso-keiton,umeshu-luumuviinin, geishojen ja no-teatterin maa kiehtoo sekä outoudellaan että vastustamattomalla estetiikallaan. Olen itsekin suuri Japanin ja aiheeseen liittyvän kirjallisuuden fani: viimeksi syksyllä luin jälleen kerran yhden all-time-favourite kirjani Arthur Goldenin Geishan muistelmat sekä Norito Morishitan Tyttö ja teeseremonia -romaanin.

Erityisesti Tyttö ja teeseremonia resonoi hauskasti Minna Eväsojan Melkein geisha – Hullu ja hurmaava Japani -kirjan kanssa. Molemmat kirjat koostuvat lyhyiden lukujen muotoon kootuista ”anekdooteista” tai oikeastaan vaan kirjailijoidensa kokemuksista. Eväsojan lukujen nimet ja teemat ovat hurmaavan arkisia ja koruttomia: mukana on niin luku nuhakuumeesta (jossa kerrotaan, että Japanissa sairaita ihmisiä vältellään kuin ruttoa, mutta nuhakuume ei ole sairaus lainkaan saati syy poissaoloon töistä), tohveleista (jossa kerrotaan miten monta eri tohveliparia japanilaiskodissa kuuluu olla ja mihin eri tarkoituksiin niitä käytetään) kuin järjestetystä avioliitostakin.

Eväsojan kokemukset ulottuvat useammalle vuosikymmenelle, sillä hän on viettänyt ensin 90-luvulla vaihto-oppilasvuoden kuuluisassa teekoulussa sekä myöhemmin 2000-luvulla useampia vuosia väitöskirjatutkijana Koben yliopistossa. Sujuvasti japania puhunut suomalainen ”jättiläinen” (Eväsojaa pidettiin Japanissa 168-senttisenä aina vahvan ja riuskan oloisena naisena) herätti paikallisissa paljon huomiota, ja hän pääsikin mukaan kaikenlaisiin varsin outoihinkin tilanteisiin, kuten esittelemään Kambodžan kuninkaan pojanpojalle Naran nähtävyyksiä. Osa sattumuksista on luokkaa ”hauskat kommellukset”, kun taas osa todella outoja ja pelottaviakin. Eväsojan hieman lakoninen kertojantyyli on ristiriidassa joidenkin tapahtumien kanssa: hän mm. kokee seksuaalista ahdistelua useampaan otteeseen ja Yakuza murtautuu hänen asuntoonsa, mutta näistä tapahtumista kerrotaan aivan samaan sävyyn kuin akupunktiossa käymisestä.

Näiden hurjempien sattumusten sijaan kirjan parasta antia on kuitenkin kuvaus japanilaisesta arjesta, kuten vaikka siitä tohvelien käytöstä tai siitä miten japanilaisessa kahvilassa kuuluu toimia. Myös kuvaukset teeseremonioista ovat nautinnollista luettavaa ja oli hauskaa huomata, miten Tyttö ja teeseremonia -kirjasta jo jotain teetaiteesta ”oppineena” luin teehen liittyviä lukuja aivan uusin silmin. Nopealukuinen kirja lyhyine lukuineen tempaisee mukaansa ja Japanin saattaa suorastaan tuntea ympärillään kirjan sivuille uppoutuessa.

Olen itse käynyt Japanissa kerran ja muistan tuolloin miettineeni, ettei matkalla tarvinnut käydä katsomassa mitään perinteisiä ”nähtävyyksiä”, niin paljon erikoista kuvattavaa ja koettavaa oli ihan kaupungilla kävellessä. Hurmaava ja hullu Japani tosiaankin on, ja maan kulttuurista kiinnostuneelle Melkein geisha on pakollista luettavaa.