Lumoava runo Helsingistä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Olipa kerran tuulinen merenrantakaupunki, josta keisari kaavaili suuriruhtinaskunnan toista pääkaupunkia. Sitä rakentamaan palkattiin saksalainen arkkitehti, muuan Engel, joka lupasi vaimolleen kuusi vuotta Helsingissä, ja sitten paluun koti-Berliiniin. Toisin kävi, Helsingin vuodet venähtivät vuosikymmeniksi ja Helsingistä Engel rakensi kaupungin, joka ei missään nimessä enää palaisi.
Viime vuoden Finlandia-palkittu Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista on perinjuurin ihastuttava pieni kirja. Runoilijana ja dramaturgina tunnettu Viikilä avaa Engelin sisäistä maailmaa lyhyillä yöpäiväkirjamerkinnöillä, joissa arkkitehti toisinaan pohtii naisten (kuten oman vaimonsa sekä tyttärensä) mielenlaatua, toisinaan kaupunkien olemusta, toisinaan tuhahtelee vähätellen kollegoilleen. Kirjaa lukee kuin runoa, niin kaunista on sen kieli. Lyyristen lauseiden tunnelmaan haluaisi jäädä vellomaan, lukea lyhyitä päiväkirjamerkintöjä nautiskellen, yksi kerrallaan. Monet aforisminkaltaisista ajatuksista jäävät resonoimaan päässä, ja arkisimmatkin asiat on ilmaistu mitä viehättävimmällä tavalla.
”Varsinkin suomalaiset tuntuvat nauttivan tuulesta, jossa voi olla suuremman armoilla tarvitsematta kohdata toista ihmistä. He tarvitsevat puhurin, koska vaativat niin paljon toisiltaan. Minulle vastaantulija on usein yhdentekevä hatunnosto.”
”Tänään valitsin harhailevan reitin työmaalta kotiin. En osaa harhailla kuin päätöksestä ja jokainen poikkeama suorimmalta kulkureitiltä syntyy päätöksestä. Toivoisin, että ulkopuolisista tämä suunnitelmallinen harhailu näyttäisi sydämen juolahduksilta.”
Akvarelleja Engelin kaupungista onkin nimenomaan kielen ja kirjoittamisen juhlaa, joskin osoittaa se myös huomattavaa historiantuntemusta. Tämän luettuaan Senaatintorin ympäristössä käyskennellessään varmasti katselee taloja eri silmin.